Perussuomalaiset

Vesa-Pekka Sainio

Kyläpoliisille kysyntää Veikkolassa?

Mielipidekirjoitus, julkaistu Kirkkonummen Sanomissa nro 63, 14.8.2014.

Kyläpoliisille kysyntää Veikkolassa?

Kirkkonummen Sanomissa (N:o 62, 10.8.) oli lyhyt uutinen siitä, kuinka poliisiylijohtaja Mikko Paatero esitti blogissaan kyläpoliisien palkkaamista taajamiin. Paateron mukaan kokeiluja voitaisiin käynnistää esim. Itä-Suomessa, Lapissa ja Keski-Suomessa. Mutta miksipä ei myös Uudellamaalla, jopa meillä Kirkkonummella?

Esimerkiksi täällä kotikulmilla Veikkolassa kesä on ollut rauhaton. Jatkuva torin ympäristöstä kantautuva metakka, renkaiden vinguttaminen ja ilotulitteiden paukuttelu ovat olleet päivittäistä. Tai tarkemmin sanottuna, ovat osuneet nimenomaan yöaikaan. Toki koulujen alku on käsillä ja kesälämpimillä ihmiset ovat liikkeellä, joka selittänee osan rauhattomuudesta.

Poliisiylijohtajan huoli poliisien määrän vähenemisestä on ajankohtaista ja hänen esityksensä on kannatettava. Leikkaukset ja säästöt saattavat johtaa nopeastikin järjestyshäiriöiden ja ilkivallan lisääntymiseen eri puolella maata. Kirkkonummen kunnan surkea taloustilanne ja siten mm. kunnallisten palveluiden tulevaisuudennäkymien synkkeneminen eivät asiaa auta, päinvastoin.

Omakohtaista kokemustakin on poliisin toimintavalmiusajoista Veikkolassa – eikä niillä hurrata, jos kyse on esim. naapurissa järjestetyistä kotibileistä keskellä yötä. Suomalaisilla on vankka luottamus poliisiin.

Uskon että ystävällisen, luotettavan ja helposti lähestyttävän kyläpoliisin pelkkä olemassaolo toisi asuinalueelle rauhoittavan vaikutuksen.

VESA-PEKKA SAINIO
Kirkkonummen nuorisolautakunnan varajäsen (ps.)

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000