Perussuomalaiset

Tuula Keinänen

KRISTILLINEN PERINTÖMME

Kuntavaaliehdokkuuteni pääarvoja ovat ”koti-uskonto-isänmaa” modernisoidussa muodossa. Monin tavoin elämä on nykyisin sellaista, ettei kristillisiä perinteitä enää paljon näy maassamme. Muutos on tapahtunut oman elinikäni aikana, sillä vielä lapsuudessani elettiin yhtenäiskulttuurin aikaa. Oli ilman muuta selvää, että vietettiin joulut, pääsiäiset sun muut kirkkopyhät kristillisen kalenterin mukaan, eikä kristillisyyttä piiloteltu.

Moni ei huomaa, miten syvällä kristinusko on kulttuurimme ytimissä. Kristilliset juuret ovat sen verran syvät, ettei niistä niin vain päästä eroon. Kieli, jota nyt käytän tätä kirjoittaessani, muotoutui 1500-luvulla, kun Agricola loi suomen kielen. Oli tarve kääntää Raamattu suomen kielelle. Suomen papisto alkoi painaa lukutaidon ja kirjoittamisen oppia kansan tolloihin päihin, ja suomalaiset oppivat luku- ja kirjoitustaidon. Lukutaitokoulutus toimi pohjana, kun maa alkoi vaurastua, ja oli aika alkaa rakentaa koulutusyhteiskuntaa.

Kristinuskon oppien mukaan, varsinkin protestanttisluterilaisen tulkinnan, kansa oppi pappien johdolla arvostamaan ankaraa työntekoa, rehellisyyttä, luotettavuutta ja toisista ihmisistä välittämistä. Suomalaista hyvinvointivaltiota tuskin olisi syntynyt ilman kristinuskon tuomaa ajattelutapaa. Tampereen yliopistoa on sanottu tulipunaiseksi vasemmistolaisuudessaan, mutta niin vain siellä jo sosiaalipolitiikan peruskurssilla opetettiin, että hyvinvointivaltio ja sosiaalipolitiikka oppiaineena perustuvat kristinuskon vaikutukselle. Haluttiin pitää huolta kaikista, myös heikko-osaisimmista. Katsokaa itse, näkyykö tällaisia järjestelmiä ei-kristillisissä maissa!

Olen huomannut, että suomalaista, kristillistä kulttuuria ei enää arvosteta, ei ainakaan kristillistä. Mieluiten vaikka angloamerikkalaista kuin tylsää suomalaista! Liikkeiden nimet ovat englanniksi, suomalaisuutta vähätellään ja pidetään moukkamaisena. Toista se on, kun on kyse ulkomaalaisuudesta. Kaikki tuntuu vihreämmältä ja paremmalta Suomen aidan tuolla puolen. Ulkomaalaisetkin ovat ”parempia” ihmisiä kuin kotimaiset tollot.

Olen sitä mieltä, että meidän kannattaa vaalia maamme kristillisiä perinteitä. Olen itse ns. uskovainen, mutten vaadi toisia olemaan samanlainen, vaikka sitä toivonkin. Nämä arvot ovat erinomaiset, ja ovat antaneet pohjan luoda maahamme tällainen valtavan upea hyvinvointivaltio. Menetämme paljon, jos menetämme kristillisen perintömme. Jos loputkin kristillisyydestä katoaa maassamme, mitä tulee tilalle, koska tyhjiötä ei ole. Kaupallisuus, uudet uskonnollisuuden muodot kuten idän uskonnot, individualismi, itsekkyys, oman edun tavoittelu…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
"Tässä auttoi Herra"
#1

”Menetämme paljon jos menetämme kristillisen perintömme”.
Tässä on Suomen kansan kaiken hyvinvoinnin perusta. Kumpa kansamme heräisi nyt näkemään mitä tässä maassa on tapahtumassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Tuulakin, Ylevästä ja Rohkeasta, omaasi: Uskon vakaumustasi, esilletuovasta kirjoituksestasi. Kyllä: Sodan aikana, ja jälkeen, oli aivan luonnollista, kuin hengittääkkin: Rukoilla Jeesusta Kristusta kaikkeen apuun. Siitä lähti: ”Luontaisesti toteutumaan”, se Raamatun Sana: Matt. 6:33,34: ”Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa, Ja Hänen Vanhurskauttaan, niin, sen ohessa teille kaikki muukin annetaan.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Tuulakin, Ylevästä ja rohkeasta, omaa uskosi vakaumusta kuvaavasta kirjoituksestasi. Kyllä: Sodan aikana ja jälkeen, oli Aivan luonnollista, Kuten, melko hengityskin: Rukoilla Jeesusta Kristusta apuun kaikkeen Elämään. Siitä lähti: Luontaisesti toteutumaan, Se Raamatun Sana: Matt. 6:33,34, ”Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen Vanhurskauttaan, niin Sen ohessa Teille, Kaikki muukin annetaan.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Aivan hyvää asiaa , Tuulaltakin !? Mutta minua on aikapaljon mietityttänyt nämä asiat , Jeesuksen sanat , vuorisaarnassa , että käskyistä ei lähde , kirjaintakaan pois eikä piirtoakaan jne ! Mutta miksi katekismuksen ja Raamatun 10 käskyä poikkeaa , niin paljo toisistaan ?? Katekismuksesta puuttuu , jopa kokonainen käsky , ja lepopäiväkäskystä on vain alkusanat ?!? Näihin haluaisin , vastauksia !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

En ole Tuula Keinänen, mutta vastaan omalta osaltani. Lailla on ymmärtääkseni kaksi tarkoitusta: 1) lain ja siis käskyjen mukainen elämä on hyvää niin itsellesi kuin lähimmäisillesikin ja 2) laki osoittaa rikkomukset. On hyvä elää käskyjen mukaan, mutta mitä pelastukseen tulee, kukaan ei täytä niitä täysin ja siksi emme omassa varassamme kelpaa Jumalalle, joka vihaa syntiä. Siksi tarvitsemme Herraa Jeesusta Kristusta, joka otti kaiken ja kaikkien ihmisten synnit päällensä ja on ristinkuolemallaan siis sovittanut kaikki syntimme. Jos hyväksymme Kristuksen saaman rangaistuksen puolestamme olemme silloin kelpaavia pelastukseen Jumalan edessä. Jos emme hyväksy Herraa Jeesusta emmekä usko tähän Jumalan suunnitelmaan, emme siis omassa varassamme pelastu vaan saamme itse kärsiä syntiemme rangaistuksen = ikuinen ero Jumalasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuula Keinänen Sosiaalialan työntekijä, Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti
#7

Jeesus sanoi, että kaikki Mooseksen lait ja käskyt on täytetty näin: 1) Rakasta Herraa Jumalaasi ja 2) rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näihin kahteen rakkauden käskyyn sisältyy kaikki laki (esim. Matteuksen evankeliumi 22:36-40).

Mitä tulee siihen, että katekismuksen 10 käskyä ovat erilaiset kuin mitä Raamatussa, siihenkin on syynsä. Kun Martti Luther kirjoitti Katekismuksen, hän muotoili käskyt näin. Niinpä 9. ja 10. käsky koskevat samaa asiaa eli toisen oman himoitsemista. Katekismuksesta hän jätti pois Raamatun ilmoittaman toisen käskyn eli Älä tee jumalankuvaa.

Syy todennäköisesti oli se, että kirkoissa oli paljon kuvia ja veistoksia, joita ei kylläkään käytetty epäjumalankuvina, vaan kaunistuksena yms. Sen vuoksi ei haluttu kieltää jumalankuvan tekemistä, ja alun perin jumalankuvan tekeminen nähtävästi kiellettiin siksi, ettei kukaan alkaisi palvoa mitään kultaisia vasikoita tai kuvia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Nimetön 😕 hämmentynytkin. Yritän vastata sinulle kysymyksiisi: Miksi On kadonnut: Sitä, Sun tätä kirjoituksista Ja”piirroista”. Siinä me nähdään, Kuinka perkele vihaa Jeesuksen Kristuksen ,Isän ❤️ Sanoja. Sama ”pelihän”, Se jatkuu tänäpäivänäkin: Muunmuassa: Nuo vihapuhe ”kotkotukset”, Ovat: Ettei suvaita: Jeesuksen Kristuksen Sanoja❤️, jotka muuttaisivat meidän ❤️ sydämemme: Jeesukselle: Asumiskelpoiseksi. Sehän on myrkkyä perkeleelle. Siksi hän rajoittaisi: Isämme Luomia Sanoja, joihin hänellä ei pitäisi olla: ”Nokan koputtamista”: Mokomakin ketale, ja, retale, ja: Suuri: Sanavoro. ”HERRA: Armahda tätä maata ja kansaa Ja, särje perkeleen ansaa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000