”TÄMÄ MIELIPIDEKIRJOITUS POISTETTIIN UUDEN SUOMEN BLOGISTA ASIOTTOMANA.” MITÄ MIELTÄ SINÄ OLET?

Maapallon keskilämpötilasta ja sen noususta puhutaan tänä päivänä kuin universaalista totuudesta. Väitetään, että tiede on ratkaissut arvoituksen, ja kaikilla mittareilla ilmakehä kuumenee ennennäkemättömällä tavalla. Mutta kun katsotaan pintaa syvemmälle, alkaa väistämättä herätä kysymys: onko maapallon lämpötilan nousu todella tiedettä, vai onko se enemmän politiikkaa ja ideologiaa? 

Mittaukset ja niiden virhemarginaalit – tieteen sokea piste

Globaalin keskilämpötilan laskeminen ei ole yksinkertainen yhtälö, vaan se on sekoitus valtavia datamääriä, joita kerätään tuhansista eri lähteistä, kuten mittausasemilta, satelliiteista ja meripoijuista (yli 7000 pintalämpötilamittaria, 4000 argot poijumittaria).

Tämä data ei ole yhtenäistä, eikä sen keräämisessä käytetyt menetelmät tai laitteet ole aina edes vertailukelpoisia. Mittauksia tekevät lukuisat instituutiot ja tutkimuskeskukset ympäri maailman, mutta laskelmien taustoja ja yhdistämisessä käytettyjä malleja ei avata riittävän läpinäkyvästi.

Virhemarginaalit näissä mittauksissa ovat valtavat. Mittausasemien antureiden kalibrointi vaihtelee, ja erilaiset ympäristöolosuhteet, kuten lämpösaarekeilmiöt kaupungeissa, vaikuttavat merkittävästi tuloksiin. Lisäksi dataa verrataan historian lämpötiloihin ajalta, jolloin käytössä ei ollut nykyisen tasoisia mittalaitteita.

Kuinka luotettavaa on tehdä päätelmiä ilmaston pitkäaikaisesta kehityksestä, kun lähtötasot ja mittaustavat ovat täysin erilaisia? Tämä on kysymys, joka jää usein ilman vastausta. 

Keskilämpötilan illuusio 

Maapallon keskilämpötila tiivistyy yhteen lukuun, mutta mitä se oikeastaan kertoo? Planeettamme on valtava, monimuotoinen järjestelmä, jossa lämpötilat vaihtelevat rajusti alueittain ja vuodenaikojen mukaan. Tämä yksi luku on enemmän laskennallinen konstruktio kuin todellisuuden tarkka heijastus. Tiedeyhteisö nojautuu monimutkaisiin malleihin ja oletuksiin, jotka ovat tavalliselle ihmiselle täysin näkymättömiä. Tämä herättää kysymyksen: onko laskelmien taustalla enemmän matematiikkaa kuin ymmärrystä? 

Politiikka ohjaa narratiivia 

Ilmastokeskustelu on muuttunut tieteellisestä analyysistä poliittiseksi peliksi. Vasemmistolle ilmastonmuutos on tehokas keino lisätä sääntelyä ja vahvistaa valtion roolia. Oikeistossa taas herää huoli talouden vapaudesta ja yksilön oikeuksista. Media toimii usein ideologisten agendojen jatkeena, vahvistaen pelkopohjaista narratiivia, joka oikeuttaa radikaalit toimenpiteet ilman, että kriittiset kysymykset pääsevät esille. Tällainen asetelma tukahduttaa tiedettä ja ruokkii vastakkainasettelua. 

Johtopäätös: Tiede kaipaa vapautta ideologiasta 

Ilmastonmuutos ei ole pelkkä luonnonilmiö, vaan siitä on tehty myös poliittinen ja ideologinen ase. Tämä tekee siitä aiheen, jonka ympärillä aidon tiedon ja agendan raja hämärtyy. Virhemarginaalit keskilämpötilan mittauksissa ovat valtavat, ja mittaustapoja on mahdotonta sovittaa yhteen yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Dataa kerätään tuhansista eri lähteistä ja vertaillaan historiallisiin tietoihin, joiden pohja on täysin erilainen.

Kalibrointiongelmat ja eri laitteiden tuottaman datan yhteensovittaminen ovat merkittäviä haasteita, joita ei tuoda julkisuudessa riittävästi esiin. Jos todella haluamme ymmärtää ilmastonmuutoksen luonteen, meidän on uskallettava kyseenalaistaa niin tiedeyhteisön kuin poliittisten toimijoidenkin esitykset. Keskilämpötilan nousu on väistämättä monimutkaisempi ilmiö kuin sen yksinkertaistettu esitys antaa ymmärtää.

On aika vaatia avoimuutta, rehellisyyttä ja kriittistä keskustelua, joka perustuu tietoon eikä pelkoon. Muuten tiede jää ideologian vangiksi – ja silloin me kaikki häviämme.