Vantaan ratikka ei innosta – 76 % pysäyttäisi rakentamisen
Vantaan valtuutettujen keskuudessa on nähtävissä myöhäisherännäisyyttä ratikan vastustamisessa, vaikka rakentaminen on jo käynnissä. Jos ratikan pysäyttämisen taustalla olisi aito huoli sen vaikutuksista kaupungin talouteen, olisi toimittu toisin jo valtuustokaudella 2021–2025.
Valitettavasti monen valtuutetun kohdalla kyse näyttää olevan enemmän oman brändiarvon kasvattamisesta ja tulevista eduskuntavaaleista, kuin todellisesta huolesta Vantaan tulevaisuudesta. Nyt tehdyt kyselyt ja mielipidemittaukset vaikuttavat enemmän mediahuomiota hakevilta tempuilta kuin todellisilta ratkaisuilta.
Jo vuonna 2021 esitin, että ratikasta tulisi tehdä kattava mielipideselvitys. Kaupungin virkamiehet eivät olleet asiasta kiinnostuneita, ja poliittinen into omaltakin puolueeltani, kuten myös muilta, jäi puuttumaan. Vantaan suurin investointipäätös tehtiin vailla vantaalaisten todellista tukea.
Nyt julkaistu tutkimus on otokseltaan varsin rajallinen, mutta tulokset ovat varmasti oikeansuuntaisia. Kolmessa vuodessa Vantaan ja koko Suomen talous on heikentynyt voimakkaasti. Kuntalaiset vaistoavat taloudelliset riskit, jotka ratikka aiheuttaa.
Ei ihmme, sillä ennen kaikkea Vantaalla työpaikat katoavat, yritykset sopeuttavat ja tekoälymurros kiihdyttää irtisanomisia.
SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen sosialistisiiven valtuutettuja ja heidän lähipiiriään talouden uhkakuvat eivät luonnollisesti laajemmin kiinnosta, koska he ovat pääsääntöisesti töissä suojatyöpaikoilla eli julkisella tai kolmannella sektorilla.
Tynkäratikka vai ei
Kulisseissa on noussut esiin ajatus niin sanotusta tynkäratikasta, jossa linja vedettäisiin ensin Tikkurilaan ja joskus myöhemmin pidemmälle. Ajatus on vielä järjettömämpi kuin koko alkuperäinen hanke. Tynkäratikan kustannukset nousisivat helposti yli puolen miljardin, eikä kukaan osaa perustella, keitä se palvelisi. Hakunilasta ja Länsimäestä työttömät pääsisivät toki helpommin Kelaan ja eläkeläiset Prismaan, mutta todelliset hyötyjät löytyisivät todennäköisesti aivan muualta, esimerkiksi laajenevan huumekaupan piiristä ja vuokrakiinteistökehityksestä hyötyvien joukosta, joihin kuuluu myös Vantaan keskeisiä poliitikkoja.
Historiaa ei voi syödä, mutta siitä voi oppia
Valtuustokaudella 2021–2025 konkreettinen työ ratikan pysäyttämiseksi jäi liian usein käytännössä minun vastuulleni. Ilman johdonmukaista ja pitkäjänteistä työtäni ratikan vastustus olisi kuihtunut jo vuosia sitten.
Nyt valtuustoon on tullut uutta virtaa uusilta valtuutetuilta, ja tämä on ennen kaikkea positiivinen kehitys. Tulevat eduskuntavaalit innostavat, ja jotta vantaalainen valtuutettu haluaisi läpäistä eduskuntakynnyksen, ääniä on saatava ennen kaikkea kilpailijapuolueiden äänestäjiltä, joiden arvomaailma on lähellä.
Valitettavasti Vantaalla ja muuallakin Suomessa politiikan keskeinen asia ei ole johdonmukaisuus eikä ennen kaikkea äänestäjien tahto, kuten ratikkakysely antaa ymmärtää.
Tämä johtuu muutamasta syystä.
1. Valtuutetut ovat usein mukana politiikassa väärien arvojen takia.
2. Monelle kyse on oman talouden kohentamisesta ja vihreiden oksien hakemisesta, siksi riskejä ei oteta.
3. Puoluekuri estää itsenäisen ajattelun, ja lammaslaumassa on turvallisempaa olla.
4. Kateus on suomalaisen politiikan keskeinen tekijä. Kilpaileva poliitikko, joka rikkoo rajoja ja astuu muiden tontille, hiljennetään ja siirretään syrjään hyvä veli -verkoston tukemana, jotta vanha valta ei vaarannu.
Euroopan näköalattomimpien kaupunkien ja rakenteellisen korruption takia Vantaa on ajautumassa taloudelliseen umpikujaan ja valtiovarainministeriön holhoukseen ennen 2030-lukua. Silloin Vantaan ja Suomen tulevaisuudesta päättävät jo Troikan miehet eli IMF, EKP ja Euroopan komissio.
Tekstin aiheet:
Kuntapolitiikassakin äänestäjät saavat päättää puolueiden johdon asettamista ehdokkaista haluamansa. Mutta johto määrää tärkeissä asioissa miten he sitten äänestävät. Ei puhettakaan Sveitsin mallisesta väliäänestyksistä.
Tämä on kauhistuttava ajatus valtaapitäville! Esim. Heidi Hautala on aikoinaan näin todennut julkisesti Sveitsin mallista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Outo juttu kaiken kaikkiaan tämä ratikka-hanke.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vantaan ja Helsingin ratikkahankkeet ovat kyseenalaisia – HSL:n liput kallistuvat kustannusten noustessa
Vantaan ratikkahanke on taloudellisesti järjetön, ja samaan aikaan Helsingissä rakennetaan liikaa ratikkareittejä. Nämä kalliit infraprojektit heijastuvat suoraan julkisen liikenteen hinnoittelussa.
Kun kunnat rakentavat yhä uusia kalliita ratikkalinjoja, HSL:n lipun hinnat nousevat. Lopulta jokainen julkista liikennettä käyttävä maksaa näistä kustannuksista.
On aika kyseenalaistaa, tarvitseeko kaupunkirakenteeseemme aina uusia ratikkalinjoja, varsinkin kun ne näyttävät heijastuvan suoraan matkustajien lompakkoihin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Köyhät maksaa, niinhän se aina käy.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti