Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Vantaan ratikasta 1,5 km pois - kustannus nyt 750 milj. €

Vantaan ratikka myytiin valtuutetuille ja kaupunkilaisille 298 miljoonan euron investointina, joka kuljettaisi 80 000 matkustajaa päivittäin ja synnyttäisi ennen näkemättömän rakennusbuumin Vantaalle.

Kuntavaaleissa 2021 kaupunginvaltuutetuksi valittiin muuan Tuukka Saimen, joka hallituksen ja valtuuston kokouksissa, mielipidekirjoituksissa sekä videoissaan nosti pöydälle ikäviä asioita kuntalaisten ja vallanpitäjien kauhuksi. Saimen totesi mm. jo varhain, ettei ratikka maksa 298 miljoonaa, vaan yli miljardin. Tarkalleen ottaen 1,2 miljardia. Laskelmille naurettiin.

Saimen antoi laskelmansa valtiovarainministeriön, kuin kaupunginjohdon ja median tiedoksi. Kaikki työnsivät päänsä pensaaseen, ja velkahanat avattiin.

Vantaan ratikan rakentamispäätös tehtiin 23.5.2024. Kaksi viikkoa ennen kokousta annettiin päivitetyt kustannusarviot, jotka olivat tuplaantuneet 606 miljoonaan euroon. Tämäkään ei saanut urheita ratikkamyönteisiä, niin vasemmistossa ja Kokoomuksen vasemmistolaisissa valtuutetuissa muuttamaan kantaansa. Ratikkaan uskottiin edelleen, ja uusi kaupunginjohto vakuutti, että ratikka maksaa itsensä takaisin. Ratikan takaisinmaksuajaksi esitettiin 60 vuotta 3 % tuotto-odotuksella.

En ole koskaan kuullut, että yksityinen sijoittaja laittaisi satoja miljoonia likoon 3 % tuotto-odotuksella, mutta Suomessa julkisilla rahoilla uskalletaan. Onhan meillä sentään ”talouden asiantuntijat” päättämässä asioista.

Konkurssin uhallakin ratikan rakentamista jatketaan

Vantaan neuvottelijat rakennuttajien allianssiryhmässä ovat pitkään pimittäneet todellisia rakennuskustannuksia. 27.5. 2025 organisoin Vantaalle ylimääräisen valtuustokokouksen, joka toteutettiin yhdessä Kokoomuksen Paula Lehmuskallion sekä perussuomalaisten Juha Suoniemen ja Juha Järän toimesta.

Kokouksessa, joka pidettiin noin viisi kuukautta sitten, kaupungin neuvottelijoilla oli jo tiedossa nyt julkisuuteen tulleet kustannukset sekä tieto siitä, että radasta leikataan pois 1,5 kilometriä. Kysymys kuuluukin, että miksi tieto pimitettiin valtuutetuilta?

Ratikka ei siis viedäkään enää lentokentälle ja pelkän radan rakentamiskustannukset ovat 750 miljoonaa euroa (alv 0 %), eli verollisena noin 940 miljoonaa euroa.

(Lukijan on hyvä tietää, ettei julkisella sektorilla ole välttämättä täysimääräistä arvonlisäveron vähennysoikeutta. Siksi kuntalaisille tulisi aina puhua hankkeiden kokonaiskustannuksista sisältäen arvonlisävero. ALV ei ole julkiselle sektorille neutraali kustannus, vaan esimerkiksi ratikan todellinen hinta kuntalaisille on kustannusarvio lisättynä 25,5 prosentin ALV:lla, koska vähennysoikeudet ovat rajallisia. Tästä syystä olisi rehellisempää esittää hankkeet aina kokonaiskustannuksina, muuten ne näyttävät paperilla halvemmilta kuin todellisuudessa ovat.)

Kustannukset siis lähestyvät alkuperäistä laskelmaani. Muistutan vantaalaisia lukijoita myös siitä, että HSY:n, Vantaan Energian ja HSL:n taseisiin on jo nyt piilotettu kymmeniä miljoonia ratikan valmistelukustannuksina, jotka yhteensä nousevat ratikan valmistuttua yli sataan miljoonaan.

Samoin ratikan vaunut, varikko ja tietotekniikka sisällytetään uuteen erilliseen osakeyhtiöön ja kaikki nämä hankinnat tehdään velkarahalla (150–200 milj. €). Vantaan Kaupunki takaa kaikki lainat 100 %:sti.

Kun mukaan lasketaan ennen rakentamispäätöstä eri kaupungin toimialojen budjetteihin piilotetut valmistelut, kokonaiskustannukset nousevat helposti yli 1,5 miljardin euron. Eli laskin 300 miljoonaa alakanttiin kustannukset. Pirskuta sentään 😊.

Aika iso summa, eikö niin? Ei kuitenkaan suurimmalle osalle vasemmiston kannattajia ja heidän edustajilleen, jotka eivät näytä erottavan miljoonaa miljardista.

Ratikka ei yksin vie Vantaata perikatoon

Ratikka ei kuitenkaan yksin vie Vantaata perikatoon, vaan sen tekee rakenteellinen korruptio, joka on nakertanut Suomen kuin kuntien taloutta jo vuosikymmenet. Olen kirjoittanut tästä valtuustokauden alusta alkaen niin blogialustoilla kuin mielipidekirjoissa. Vantaan ja koko Suomen tuhoon vievät rakenteellinen korruptio, Euroopan osaamattomimmat ja näköalattomimmat poliitikot kunnantalolta eduskuntaan, heikko ja korruptoitunut media toimittajineen ja lopulta Troikka (IMF, EK, Euroopan komissio).

Kun Troikka saapuu niin ensimmäisenä se myy satamat, lentokentät, vesilaitokset, sähkölaitokset ja metsät. Kuten Kreikassa aikanaan. Alihintaan tietenkin ja näillä maksetaan vain pelkkiä korkoja. Eli velat jäävät.

Tänä päivänä eivät metsäkatoasetukset ja ilmastotavoitteet enää merkitse mitään. Vantaalla esimerkiksi Vantaan Energia, joka on kaupungin ylpeys ja pitänyt kaupunkia osaltaan pystyssä, myydään kansainvälisille energiayhtiöille.

Ratikka siis vain kiihdyttää kaupungin alasajoa. Jo ennen vuosikymmentä Vantaan koko konsernin velka ylittää kolme miljardia ja se on vasta alkua.

Hyeenat saapuvat apajille

Mihin tämä kaikki johtaa? Siihen, että julkiselta sektorilta, niin valtiosta, kunnista kuin hyvinvointialueilta elävät ”kavereiden yritykset” ja kunnallispoliitikot lähipiireineen rikastuvat. Kaikki tämä tapahtuu laillisesti, rakenteellisen korruption avulla.

Tähän perustuvat myös koulujen, päiväkotien ja muiden rakennushankkeiden sekä julkisten hankintojen nousseet kustannukset. Suomesta ja sen kunnista on haistettu veri, ja kaikki mahdollinen revitään irti ennen kuin koko järjestelmä lopulta romahtaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Jos otsikon (Vantaan ratikasta 1,5 km pois – kustannus nyt 750 milj. €) mukainen muutos on virallinen, se tulisi löytyä kaupungin allianssi-/hankeraporteista tai kustannusraporteista. Mutta kun ei löydy. Väitteen on siis pakko olla kuntavaaleissa 2021 kaupunginvaltuutetuksi valitun muuan Tuukka Saimenen mielikuvitusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huolestunut
Vihainen
#2

Karmeaa, mutta totta. Miten talouden pito on päässyt näin holtittomaksi. Meille käy todella huonosti tällä menolla.
Sama meno meillä Espoossa. On kaupunkirata maksettavana, nyt vielä tunnin junarata Turkuun, että saadaan metsälähiö Histan korpeen, täysin älyvapaa idea! Siis nämä maksaa aivan hirveitä summia, eikä varmasti maksa itseään takaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

ratikka oli ihan järjetön päätös.
Kun rahat on muutenkin loppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Lentoasemalla ja ratikalla ei todellisuudessa ole mitään tai juuri mitään tekemistä toistensa kanssa . Henkilöliikenne lentoasemalle on hoidettu muutoin. Ratikka on tarkoitettu muiden vantaalaisyhteyksien välttämättömäksi parantamiseksi. Kehotan lukijoita ottamaan itse selvää asioista luottamatta sokeasti erilaisiin mielikuvitusväittämiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000