Suomen talouskeskustelussa puhutaan useimmiten vain valtionvelasta. Vuoden 2025 lopussa Suomen valtionvelka oli 187,67 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen virallinen EU:n mukainen EDP-velka (valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot) oli vuoden 2025 aikana noin 240 miljardin euron tasolla, tarkka luku riippuen neljännesvuosijulkaisusta.

Nämä ovat ne helpot luvut, jotka näkyvät budjeteissa ja EU-tilastoissa.

Mutta ne eivät kerro koko totuutta. Kun tarkastelemme julkista sektoria kokonaisuutena eli valtiota, kuntia, hyvinvointialueita sekä niiden omistamia ja ylikunnallisia yhtiöitä ja liikelaitoksia, niin velkakuva muuttuu olennaisesti. Vastuut ovat hajautettuja, piilossa ja suurelta osin vakuudettomia.

Tämä on ehkä Suomen rehellisin tilannekuva.

Kuntarahoitus – vakuudeton selkäranka

Merkittävä osa kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksesta kulkee Kuntarahoitus Oyj:n kautta. Kuntarahoituksen varainhankinta oli vuoden 2024 lopussa noin 46,7 miljardia euroa, ja vuoden 2025 tasoksi voidaan arvioida 48–52 miljardia euroa.

On olennaista todeta, että tämä rahoitus ei kohdistu vain kuntiin.

– 20–25 mrd € kohdistuu kuntiin ja kuntayhtymiin

– 15–20 mrd € kuntien omistamiin yhtiöihin

– 5–8 mrd € hyvinvointialueisiin ja niiden yhtiöihin

Näille veloille ei ole reaalivakuuksia. Rahoitus perustuu Kuntien takauskeskuksen lakisääteisiin takauksiin ja koko kuntakentän yhteisvastuuseen. Korkotaso on kohtuullinen vain siksi, että markkinat luottavat järjestelmän pysyvyyteen.

Juridisesti valtio ei ole takaaja. Taloudellisesti valtio on kuitenkin viimeinen maksaja, jos järjestelmä horjuu. Lainan nimellinen saaja voi olla kunta tai sen omistama yhtiö, mutta vastuu ei poistu yhtiöittämällä.

Kuntien suorat pankkivelat – vakuudet kiinteistöissä

Kunnilla on Kuntarahoituksen ulkopuolella arviolta 15–18 miljardin euron edestä suoria liikepankkilainoja. Nämä lainat ovat vakuudellisia ja vakuutena ovat pääosin kiinteistöt ja maa-alueet.

Ongelma ei ole velka sinänsä, vaan vakuuksien arvostus. Suuri osa kiinteistöistä on hinnoiteltu vuosina 2019–2022, kiinteistömarkkinoiden huippuvuosina. Mikäli arvot laskevat merkittävästi, vakuudet eivät enää kata velkoja ja riski siirtyy nopeasti pankkisektoriin.

Kuntien omistamat yhtiöt – velka, joka ei näy otsikoissa

Kuntien omistamilla osakeyhtiöillä kuten kiinteistö-, energia- ja infrayhtiöillä on yhteensä noin 25–30 miljardin euron velkakanta. Osa tästä rahoituksesta on Kuntarahoituksen kautta, mutta merkittävä osa on liikepankkirahoitusta, jonka vakuutena on kuntien omaisuutta eli kouluja, päiväkoteja, sote-rakennuksia ja energiainfraa.

Kriisissä nämä eivät ole helposti realisoitavaa omaisuutta. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että kuntatalouden kriiseissä kiinteistöjen arvot voivat laskea kymmeniä prosentteja. Kun yhtiö ajautuu ongelmiin, omistajakunta joutuu käytännössä aina väliin.

Ylikunnalliset yhtiöt – vastuu piilossa

Erityinen riskikerros ovat ylikunnalliset järjestelmäyhtiöt, joiden yhteenlaskettu velka on arviolta 1–3 miljardia euroa.

Hyvä esimerkki on Apotti:

– pankkilainoja noin 180 miljoonaa euroa

– yritystodistuksia

– yrityskiinnityksiä 479 miljoonaa euroa

– lisäksi omistajien antamia omavelkaisia takauksia, joiden euromääriä ei ole avattu julkisesti

Yrityskiinnitykset eivät ole reaalivakuuksia, vaan panttioikeuksia aineettomaan omaisuuteen ja tuleviin kassavirtoihin. Todellinen turva rahoittajille on se, että omistajat eli kunnat ja hyvinvointialueet eivät voi antaa järjestelmän kaatua.

Liikennelaitokset – velkaa, jota ei voi ajaa alas

Metro-, ratikka- ja muut liikennelaitosyhtiöt kantavat yhteensä arviolta 8–12 miljardin euron velkataakkaa. Velat ovat pitkäaikaisia, ja vakuutena on kalustoa, infrastruktuuria sekä omistajien antamia takauksia. Näitä velkoja ei voida käytännössä purkaa ilman, että perusliikenne ja kaupunkien toimivuus vaarantuvat. Talouskriisin oloissa liikennetoiminta ei voi pysähtyä, jolloin velkojien asema vahvistuu ja julkinen valta joutuu järjestämään toiminnan jatkumisen joko suoran ohjauksen, uudelleenjärjestelyjen tai rahoitusvastuun kautta, kuten useissa kriisimaissa, Kreikka mukaan lukien, on nähty.

Hyvinvointialueet ja niiden yhtiöt

Hyvinvointialueiden oma velka on noin 7–8 miljardia euroa, ja niiden omistamien yhtiöiden velka arviolta 5–8 miljardia euroa. Hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta, joten niiden velanhoito perustuu täysin valtion rahoitukseen.

Taloudellisessa mielessä tämä velka on valtion vastuulla, vaikka se ei kaikissa tilastoissa näy suoraan valtionvelkana.

Koko kuva – mikä on todellinen vastuu

Kun kuntien, hyvinvointialueiden ja niiden yhtiöiden velat huomioidaan kokonaisuutena, niiden yhteenlaskettu velkavastuu on arviolta 109–130 miljardia euroa. Kun tähän lisätään valtion 187 miljardin euron velka, Suomen julkisen sektorin laajennettu taloudellinen vastuu on yhteensä noin 300–320 miljardia euroa.

Tämä ei ole virallinen EU:n EDP-velkaluku, vaan arvio julkisen sektorin todellisesta taloudellisesta vastuusta, jossa valtio on sekä suora velallinen että todellinen takaaja koko järjestelmälle.

Valtionyhtiöt – velkaa ilman konsernitaseessa näkyvää vastuuta

Suomen valtionvelka ei sisällä valtion kokonaan tai enemmistöllä omistamien yhtiöiden velkoja, koska Suomella ei ole valtion ja sen yhtiöiden välistä konsernitilinpäätöstä. Tästä syystä merkittävä osa julkisesta riskistä jää taseen ulkopuolelle. Keskeisiä esimerkkejä ovat Finavia, VR-Yhtymä, Fingrid, Gasgrid Finland sekä valtion määräysvallassa olevat satama- ja infrastruktuuriyhtiöt.

Näiden valtionyhtiöiden yhteenlaskettu velkakanta on kevyen mutta uskottavan arvion mukaan noin 9–13 miljardia euroa. Velat eivät näy myöskään valtionvelkana eivätkä EU:n tilastoissa, mutta koska kyse on kriittisestä infrastruktuurista, valtio ei voi poliittisesti tai taloudellisesti sallia yhtiöiden ajautumista maksukyvyttömyyteen. Käytännössä kyse on implisiittisestä velkavastuusta, joka kriisitilanteessa siirtyy valtion kannettavaksi, vaikka se ei näy valtion taseessa.

Valtion taseen ulkopuoliset velka- ja vastuuriskit

Valtion ja julkisen sektorin toimijoiden taseessa näkyvä velka ei kata Suomen todellista velkariskiä. Sen ulkopuolelle jää laaja joukko vastuita, jotka eivät näy kokonaisvelkana, mutta jotka realisoituessaan muuttuvat nopeasti suoraksi velaksi.

Näihin kuuluvat valtiontakaukset ja -takuut, erityisesti Finnveran vienti- ja erityisriskit, EU:n kriisimekanismeihin ja yhteisvelkaan liittyvät vastuut, ARA-järjestelmän korkotuki- ja vuokratalotakaukset sekä julkisten yhtiöiden ja PPP-sopimusten pitkäaikaiset maksusitoumukset.

Lisäksi Kuntarahoitus-järjestelmä muodostaa merkittävän yhteiskunnallisen riskin. Valtio ei ole juridinen takaaja, mutta järjestelmän kaatumista ei voida sallia. Näiden valtion taseen ulkopuolisten vastuiden yhteenlaskettu suuruusluokka on arviolta 90–120 miljardia euroa. Ne eivät näy budjettialijäämissä eivätkä virallisessa velkaluvussa, mutta kriisitilanteessa ne kasaantuvat valtion taseeseen ja samalla mekanismilla, joka kaatoi Kreikan.

Kokonaisvelat ja vastuut ovatkin nyt jo sitten yli 400 miljardin luokkaa.

Loppu kaneetti

Suomen ongelma ei ole yksi velkaluku, vaan rakenteellinen sokeus. Velkaa on hajautettu kuntiin, hyvinvointialueisiin ja yhtiöihin tietosesti tavalla, joka hämärtää vastuun ja heikentää läpinäkyvyyttä. Rehellinen keskustelu edellyttää, että nämä luvut uskalletaan tuoda päivänvaloon ja että erotetaan, mikä on vakuudetonta, mikä nojaa kiinteistöihin ja missä kohtaa valtio on tosiasiallinen viimeinen maksaja.

Kuten olen useasti viimeiset viisi vuotta tuonut esille, koko Suomen julkinen talous perustuu rakenteelliseen korruptioon ja mulle-sulle politiikkaan, mikä on ollut vanhojen valtapuolueiden keskeinen toimintatapa. Mitä sinä luulet, että tässä pelissä käy? Suomessa ei ole yhtä Maduroa, vaan suuri joukko samansukuisia, jotka kaikki kuuluisi laittaa linnaan ja tilille. Voisiko Trump lähettää Delta Forcen tännekin ja pelastaa Suomen kansan?