Suomi on jo vuosikausia sijoittunut yhteiskunnan korruptiota määrittelevissä tutkimuksissa aivan kärkisijoille. Vuoden 2020 tutkimuksessa Suomi oli kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa heti Uuden-Seelannin ja Tanskan jälkeen.
Valitettavasti todellinen tilanne korruption suhteen on paljon synkempi. Suomessa on paljon kansalaisilta näkymättömissä olevaa piilokorruptiota, josta saamme kiittää erilaisia korporaatioita ja etujärjestöjä, hyvä veli -verkostoja ja mm. suomenruotsalaisia säätiöitä. Päivittäin saamme lukea ja kuunnella vaatimuksia mm. talouden vakauttamisesta ja kulukurista. Sen sijaan media tai mikään muukaan taho ei kirjoita jatkuvan huonon suomalaisen sopimuskulttuurin ja heikon hallinnon aikaansaamasta mittavasta yhteisten varojen tuhlailusta.
Valtiomme budjetista siirretään vuosittain miljardeja euroja sellaisille toimijoille, joiden toimenkuvaan ei pitäisi sisältyä sellainen toiminta mitä valtio itsekin harjoittaa. Tällä tarkoitan näitä kolmannen sektorin yhteisöjä, joiden toiminta-ajatuksena on kehittää paperilla ”loistavia” ideoita ja samalla varmistaa maksimaalinen määrä tukieuroja. Kaikenlainen rahan kylväminen on siis syytä lopettaa. Veroeuroista maksettavan tukirahoituksen hallinnointi- ja johtamistavat on saatava yhteneväisiksi koko julkisella sektorilla. Tämän varmistamiseksi tulee kehittää yksi ja yhtenäinen ohjeistus avustuksista ja niiden myöntämisperiaatteista. Yksi ja sama säädöstö siis tulisi määrittelemään tulevaisuuden tukipolitiikka siitä huolimatta, onko tuen myöntäjänä Veikkaus, Opetushallitus tai Business Finland.
Suomen budjetista maksetaan vuosittain mm. satoja miljoonia euroja suomenruotsalaisille säätiöille ja yhdistyksille. Ahvenanmaan vuotuinen satojen miljoonien eurojen valtionosuus on sitten asia ihan erikseen. Vuoden 1920 allekirjoitettu sopimus Ahvenanmaan asemasta sopii huonosti tähän päivään. Ahvenanmaa on Suomen alueista vaurain, ja maakunnalla on k.o. sopimuksen perusteella runsaasti oikeuksia, mutta ei vastaavia velvollisuuksia. Muusta Suomesta poiketen maakunnan asukkailla mm. ei ole yleistä pakollista asevelvollisuutta, ja lisäksi heidät on muusta Suomesta poiketen vapautettu Yle-verosta.
Erilaisten ”säätiöiden” ja ”yhdistysten” ammattimainen rahastaminen – lisättynä lepsulla tukipolitiikalla – on rapauttanut kansalaisten uskoa rahan järkevään käyttöön ja yleiseen oikeudenmukaisuuteen. Kaikenlainen yhteiskunnallinen rahoitustuki varakkaille miljardiomaisuus-säätiöille on yksiselitteisesti lopetettava. Ylitsevuotavan antelias tukitoiminta ilman vastaavaa ammattimaisen tiukkaa kontrolli- ja raportointijärjestelmää on huono yhdistelmä. Seurauksena on ollut tukivarojen ylenpalttista tuhlaamista ja varojen väärinkäyttöä. Hyvänä esimerkkinä epäonnistuneesta projektirahoituksesta ovat esim. uuden (lasten)sairaalaprojektin kustannuksiin liittyvät epäselvyydet.
Uskottavuuden lisäämiseksi tulee julkisen sektorin hallinto kokonaisuudessaan saada täysin avoimeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa kansalainen voi seurata reaaliaikaisesti internetissä julkisen hallinnon kirjanpitoa tositteineen. Vain täysi avoimuus voi palauttaa luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen sekä synnyttää uusia innovaatioita talouden järkevään hoitamiseen.