Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Ongelmana EU:n osaamattomimmat poliitikot

Julkisen talouden tunnusluvut toimivat hyvänä mittarina, kun arvioidaan miten hyvin poliitikot, virkamiehet ja puolueet ovat toimenkuvassaan onnistuneet. Vertaillessa EU maiden tunnuslukuja vuodesta 2008 alkaen on helppo todeta, että Suomessa on EU:n heikoimmat ja ”korruptoineimmat” poliitikot, virkamiehet ja puolueet.

Suomi on taantumassa ja talouden elpymistä on odotettavissa mahdollisesti vasta vuoden 2024 loppu puolella tai todennäköisesti ei silloinkaan. Poliitikkojen ja virkamiesten saavutuksena viimeisen 15 vuoden aikana on ollut maan romahduttaminen EU:n köyhimpien ja ankeimpien valtioiden joukkoon.

Suomi on EU:n nopeimmin velkaantuvia valtioita. 2000-luvun trendi piilottaa julkiset velat ja ”tuottamaton” työväki julkisiin konsernirakenteisiin on ollut ”toimiva ratkaisu”. Tästä huolimatta julkisen sektorin koko on EU maiden suurinta väkilukuun suhteutettuna.

”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”, velkoja ei voi juosta pakoon.

Hyvinvointialueuudistus vie tuhkatkin pesästä

Hyvinvointialueuudistus rapauttaa lopullisesti julkisen talouden ja kansallisen terveydenhuollon. Suomessa on EU:n sairaimmat kansalaiset ja EU:n heikoimpia julkisia terveydenhuoltoja. Marinin hallituksen päätös tehdä hyvinvointialueuudistus kiireellä keskellä ”koronakriisiä” oli rikollinen teko. VM ei saanut aikaa riittävästi valmisteluun ja tuloksena on täysi kaaos.

Poliittisten johtajien osaamattomuudesta ja härskiydestä kertoo se, että hyvinvointialueuudistusta tekevät ”korruptoituneet” perinteiset puolueet, joiden ansiona on 200 mrd. € julkinen velka. Organisaatiota rakentavat henkilöt, joilla ei ole riittävää kokemusta eikä osaamista. Hallintohimmeli hakee vertaistaan.

Nyt kun rahat ovat loppu, niin kenelläkään ei tule mieleen erota tai vaatia rakenteiden purkamista. Hillotolpissa roikutaan kynsin ja hampain. Poliittinen vastuu. Mitä se on?

Kolmannen sektorin ryöstöretki ja poliittiset virkanimitykset

Tuottamattoman kolmannen sektorin laajuus on Suomessa EU maiden suurinta ja julkiset avustukset sen mukaisia. Kruununa ”kunniakkaalle” johtamiselle EU:n kirein verotus. Ei siis ihme, että Suomessa ei ole ollut talouskasvua vuoden 2008 jälkeen.

Korruptoituneiden perinteisten valtapuolueiden ja heidän nimittämien virkamiesten syntilista on pitkä kuin nälkävuosi.

Arvioitaessa virkamiehien ja poliitikkojen työnlaatua heidät voidaan laittaa surutta samaan koriin. VTV onkin arvioinut, että jopa kaksi kolmasosaa julkisista viroista on poliittisia virkanimityksiä. Virkamiesten kiitollisuudenvelka kohentuneesta henkilökohtaisesta asemasta ja tulotasosta, heikko ammatillinen osaaminen ja sidonnaisuus perinteisiin puolueisiin heikentää julkista taloutta entistä syvemmälle.

Suomi on rakennettu hyvä-veli verkoston päälle. Rakenteellinen korruptio on paikoin laajempaa kuin Italiassa.

Ratkaisu on yllättävän helppo

Vaikka 2000-luku on ollut suomessa surullista aikaa, niin muutos on mahdollista. Valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien taloudellinen ahdinko on ratkaistavissa. Rakenteellinen korruptio (puolueiden oikeus) voidaan laittaa kuriin, mutta tämä vaatii radikaaleja muutoksia.

Onko Suomen kansasta muutoksen tekijäksi? Nykyiset poliitikot ja perinteiset puolueet tuskin siihen kykenevät.

Ratkaisu krooniseen kassavajeeseen on julkisen sektorin raju pienentäminen. Valtion budjetti on 20–30 % liian suuri ja kuntien budjetit jopa paikoin 50 % liian suuria. Kuntien budjetteja ja kirjanpitoja tutkimalla voidaan helposti selvittää minne verorahat katoavat. Tästä avaan lisää tulevassa kirjassani. Kirjan voit ennakkovarata alla olevasta linkistä. Varaaminen ei ole sitova.

Ennakkovaraa

Ps. Budjettien pienentäminen ei tarkoita sitä, että terveydenhuollosta, koulutuksesta, sosiaalituista ja turvallisuudesta pitäisi vähentää senttiäkään. Raha on rakenteissa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Maan talouden sotkijat ja velan rakentajat, epäonnistuneet puoluejohtajat, jotka pyrkivät nyt EU:n parlamenttiin, tekemään sitä, mitä niiden geenit ohjaavat, puristamaan Suomen talouden perustan, metsäteollisuuden ja energiantuotannon alas. Päällimmäisenä on ilmastotavoitteet, eli hiilineutraalisuus, maatalouden romuttaminen. Suomen hiilipäästöt ovat vuositasolla 46 miljoonaa tonnia, kun esim. Kiinan hiilipäästöt ovat 12 000 miljoonaa tonnia, puhumattakaan muista Aasian maista ja vaikka Afrikasta jne. Tuo Suomen hiilipäästö ei riitä edes maamme metsien kasvuun, ja rikkikin on jo jääkauden jälkeisenä aikana huuhtoutunut maaperästä pois, joka on todettu jo eteläisen Suomen pelloissa. Ihminen saa kivihiilen tai tulivuorten toiminnasta tarvitsemansa hivenaineet, elintärkeän rikin ja ravinnon hiilidioksidin avulla. Vihreät koettavat murhata maamme väestön ravinnon puutteeseen, joka muuttui murhan yritykseksi, koska se on tarkoin harkittua, tappaa väestö nälkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Huoh..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#9

Näin minäkin näen. Se mikä oli vihreiden ohjenuora on maamme tuho ja luontotuho. Sähköissä jokainen jo on kokenut. Polttoaineissa meinasi tulla paha kupru jos ei PS olisi puuttunut asioihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Maamme kohtalo ratkaistaan kotimaassa! Ei nykyisen petturipuoluejohdon ehdokkaita EU-parlamenttiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin juuri, sosialistithan sinne EU-parlamenttiin suurelta osin pyrkivätkin, kun kotimaassa ei ole kannatusta. Ongelmista suurin on se, että EU pyrkii paisumaan sosialistien, ennen kaikkea huonomaineisten vihersosialistien keskittymäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perustuslaki kunniaan!
#11

KOTIMAASSA TARVITAAN JOHTAJIA JOILLA ROHKEUS SANOA EU:LLE EI!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sääntö EU tavoitteena?
#14

Näin se on, EU:n päätavoite on keksiä sääntöjä jäsenmailleen, vähät välittämättä taloudesta ja kilpailukyvystä. Mitäpä muuta tuo on, kuin neuvostoliittolaisen systeemin luomista, eli tuntuu olevat satavarmaa, että sääntö EU näivettää jäsenmaat kuuliaisiksi orjikseen, kun muu maailma porskuttaa rikkauksissa. EU on jopa niin röyhkeä, että se yrittää voittaa Kiinan byrokratiassa ja ihmisten valvonnan tai seurannan askel askeleelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomen eu-mepit pitää ajaa SUOMEN etuuksia ja asemaa parlamentissa.
Nythän siellä suurin osa ajaa ihmisoikeuksia ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Oisko Putin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#17

Ei kotimaa riitä jos EUssa ollaan. Jo alusta asti EU mepeiksi meni kaikelaisia viher-öyhöjä ja tiedämme kaikki että tuhosivat Suomea sielläkin minkä kerkesivät. Joku kertoi ettö Ville Niinistö juoksi pitkin käytäviä asianaan Suomen metsien tuoton alasajo yms järjetöntä. Siellä on ollt Laura ja jokunen muu mitkä ovat olleet realistisen järkeviä. Kokoomus vihreet ja muut vassarit ovat olleet katastrofi. He eivät ole tajunneet ollenkaan, että kenen asialla ovat olleet. Syytteeseen ja vankilaan nuo kuuluisi.
EU:ssa pitää olla huutamassa omien oikeuksien asialla ja estää kaikki järjettömyydet. Muuten on syytä erota koko EUsta. Eli kaikki sopimukset uusiksi ja alkaa etsimään Suomen etua. Muuten tuota ei kannata jatkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Iltasanomat ovat alkaneet mainostamaan Li Anderssonia EU-parlamenttiin, ja kaiketi se Kokoomuksen Sirpa Pietikäinenkin ängetään sinne pois silmistä, vihreistä vihrein jne. jne. Sosialistivihreillä ei juuri ole menestystä kotimaan markkinoilla, mutta saavat paljon pahaa aikaiseksi kansainvälisissä yhteyksissä, nuo kun hevon paskat välittää Suomen eduista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#18

Eli EU äänestyskin on tärkeä. Hyvin tärkeä.
Nyt äänestetään PS sinne EU:hun vahvasti mukaan. Ainoat jotka ajavat suomalaisten puolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kohtalo ratkaistaan osin myös EUssa, siksi on äärimmäisen tärkeää äänestää kesällä. Ei uusia sirpoja, sylvioita tai heidejä,
Vaikuttaa siltä, että heidän aatetoveriensa lukumäärä muista maista vähenee parlamentissa, toivottavasti myös meillä, vaikka tapanamme on tulla kaikessa jälkijunassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

REALFINN
Hämmentynyt
#3

Nyt ryhtiä PerusSuomalaiset!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ilmeisesti blogisti lupaa, että jos hän saisi päättää, yhdessäkään julkisessa virassa ei olisi politiikassa mukana oleva. Naurettava tyyppi tämä Tuukka:) Kaikki hänen bloginsa ovat aiemminkin koostuneet nuoren pojan tyhjänpäiväisestä änkyräuhosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
Vihainen
#5

Meillä on yhteiskunnassa aivan likaa päällekkäisiä päättäviä instansseja.Esim.Alue-hallinto virastot,Hallinto-oikeudet,Ely-keskukset ym.Ja edellämainituissa pirunmoinen määrä henkilöstöä.Missä kohtaa meille on tulleet esim.nämä Hallinto-oikeudet,ja mitä niillä tehdään?Meillä oli,ja on jo ennestään kolme oikeusastetta.Käräjä-oikeus,Hovi-oikeus,Korkein-oikeus,mihinkä me tarvitsemme näitä Hallinto-oikeuksia?Suurpetojen kaatolupien torppaamiseenko?Sitähän ne nyt jo ovat harrastaneet pitkänaikaa.Ja meillä on myös Ympäristö-keskukset,mihinkä tarvitsemme ELY-keskuksia.Meillä on aivan liikaa pyrokratiaa,korruptiota ja hyvä-veli verkostoja.Paljon olisi yhteiskunnassa purku/säästökohteita.Mutta yhy yhy,eihän niihin saa kajota,vihreät repii muuten peliverkkarinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#10

Lisään tuohon TUKES laitoksen joka on keksinyt valvoa kaikenlaisia lupia 5 v välein ammattilaisille ja hurjia maksuja vastaan.
Tämä Suomi pitää saada kuntoon ja heittää nuo valvontaväinämöt pihalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000