Juha Suoniemen maalitus kertoo karua kieltä suomalaisen politiikan tilasta

Miksi Vantaan kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja soittaa Helsingin Sanomien toimittajalle ja Vantaan Sanomien johdolle ja pyytää heitä tekemään kaupunginhallituksen jäsenestä Juha Suoniemesta maalittamisen kriteerit täyttäviä uutisia?

Ja miksi tällainen uutinen julkaistaan, vaikka sen sisältö on yhteiskunnallisesti täysin arvoton?

Uutisen keskiössä on se, että Juha pyytää kaupunkia maksamaan ansiomenetyksiä valtuutetun työstä keskimäärin noin 30 euroa tunnilta. Kyseessä on sama korvaus, jota kaupunki on maksanut vuosikymmeniä myös muille yrittäjille, jotka ovat olleet vastaavassa roolissa.

Kaupunginhallituksen päätöksen taustalla on tietenkin kosto. Siitä lisää myöhemmin. Siksi myös päätöksen selitykset ovat sen mukaisia.

Ensiksi on kuitenkin syytä selventää, mitä yrittäjyys tarkoittaa.

Yrittäjyys on työtä, jota tehdään käytännössä vuorokauden ympäri, seitsemänä päivänä viikossa. Yrittäjiä on toki kahdenlaisia. On niitä, jotka tekevät sitä vain arkisin tai puolitehoilla, ja on niitä, joille työ on elämäntapa ja intohimo. Silloin työ ei katso tunteja.

Juha Suoniemi kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Kun yrittäjä lähtee rakentamaan yritystä, siitä harvoin pystyy nostamaan heti ansiotuloa. Yrityksen arvo rakentuu vuosien aikana, ja tulot nostetaan vasta myöhemmin esimerkiksi osinkoina, jos toiminnassa on onnistuttu.

Näin sovin myös Juhan kanssa syksyllä 2022, kun hän kysyi, lähtisinkö perustamaan hänen kanssaan kirjakustantamoa. Vastasin mielelläni, mutta sanoin suoraan, että hänen on tehtävä lähes kaikki työ, koska oma aikani ei siihen riitä.

Yrittäjät ovat yhteiskunnan selkäranka, mutta mitä ovat poliitikot?

Yhteiskuntamme seisoo yrittäjien ja yritysten tuottaman arvon varassa. Poliitikkojen ansiosta se seisoo tällä hetkellä myös taloudellisesti vararikon partaalla.

Se, että kaupunki ei ole valmis maksamaan Juhalle ansiomenetystä, ei hänen henkilökohtaiseen talouteensa juuri vaikuta. Päätöksellä on kuitenkin laajempi merkitys. Se kertoo yrittäjille, että yhteisten asioiden hoitamiseen osallistuminen ei ole toivottavaa.

Jos yrittäjien mahdollisuus osallistua päätöksentekoon tehdään taloudellisesti mahdottomaksi, ei heitä tulevaisuudessakaan nähdä valtuustoissa ruuhkaksi asti.

Siksi Vantaan kaupunginhallituksen päätös ei ole pelkästään väärä. Se on demokratian vastainen.

Ja ennen kaikkea se näyttää hyvin pieneltä hyvä veli -verkoston päätökseltä, jonka taustoja avaan mielelläni lisää.

Vantaan Camorra

Vantaan poliittinen johto on Suomen ja jopa Italian mittakaavassa poikkeuksellinen. Kaupunkia ovat johtaneet vuosikymmenten ajan käytännössä kaksi puoluetta: Kokoomus ja SDP.

Puolueiden keskeinen tehtävä näennäisen yhteiskunnallisen päätöksenteon rinnalla näyttää olevan kunnan varojen “laillinen” ohjaaminen hankkeisiin, joista puolueet ja niiden lähipiirit hyötyvät taloudellisesti.

Juha Suoniemi ja Juha Järä ovat yhdessä Pekka Virkamäen kanssa vieneet hallinto-oikeuteen Vantaalle suunnitteilla olevan Elmon jäähallihankkeen.

Hankkeen taustalla häärivät tutut nimet, mukaan lukien entiset kaupunginhallituksen puheenjohtajat.

Kun tällaisia hankkeita viedään eteenpäin, syntyy usein myös poliittisia vastapalveluksia. Tällainen on suomalaisessa kunnallispolitiikassa vanha ja hyvin tunnettu toimintamalli.

Hallinto-oikeuteen tehty valitus kuitenkin pysäyttää hankkeen vuosiksi ja estää samalla joidenkin toimijoiden pääsyn kiinni arvokkaaseen kiinteistöomaisuuteen.

Tämä tausta on Vantaan Sanomien ja Helsingin Sanomien toimituksissa hyvin tiedossa.

Silti siitä ei kirjoiteta tai sitten toimittajat ovat ihan aidosti ammattitaidottomia.

Syy on kuitenkin yksinkertainen.

Suomessa suuri osa mediasta elää siitä, että kunnat, valtion virastot ja julkiset toimijat ostavat mediataloilta ylihinnoiteltua ”näkyvyyttä” miljoonilla euroilla. Kyse ei ole pelkästään suorista mediatuista, vaan sovituista julkisen sektorin laajoista ilmoitus- ja viestintäostoista ylihintaan.

Kun tulovirrat ovat tällaisia, ei ole vaikea ymmärtää, miksi media kirjoittaa juuri siitä, mitä siltä pyydetään.

Samalla herää väistämättä toinenkin kysymys.

Jos toimittajilla olisi selkärankaa, itsekunnioitusta ja todellista riippumattomuutta, eikö sen pitäisi enemmin tutkia aivan toisenlaisia asioita?

Esimerkiksi sitä, miten niin sanotut huippuvaltuutetut erityisesti suurissa kunnissa rakentavat itselleen lukemattomia tulovirtoja erilaisista luottamustehtävien sivutuloista, hallituspaikoista, ja kunnallisista yhtiöistä. Usein ilman erityistä osaamista tai näyttöjä.

Tällaiset tulovirrat eivät ole mikään salaisuus. Ne saa selville yhdellä tietopyynnöllä kaupungin kirjaamosta tai tarkastelemalla verotietoja.

Se olisi oikeaa tutkivaa journalismia.

Mutta, juuri siksi sitä ei juuri nähdä.

Kun aihe koskettaa liian suoraan hyvä veli -verkoston toimintaa, moni toimitus päättää mieluummin katsoa toiseen suuntaan.

Kotipesää ei Suomessa kovin mielellään sotketa. Vantaalla vielä vähemmän.

Tätä on suomalainen kiitollisuuden velka. Se toimii täsmällisesti kuin sveitsiläinen kello.
Minä kutsun tätä yksinkertaisesti rakenteelliseksi korruptioksi.

Mitä sitten tulee kaupunginhallituksen lakimiehen Pennasen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston selityksiin olla maksamatta Suoniemelle ansiomenetyskorvauksia.

Kun kompetenssi ei riitä, selitykset muuttuvat helposti ympäripyöreiksi ja sisällöltään tyhjiksi. Silloin on turvallisinta noudattaa hyvä veli -verkoston ohjeita.

En epäile hetkeäkään, etteikö Juha voisi viedä päätöstä hallinto-oikeuteen.

Mutta kuka tervejärkinen enää luottaisi Suomen oikeusjärjestelmään täysin varauksetta, kun myös sen keskeiset viranhaltijat valitaan poliittisten prosessien kautta?

Sitä odotellessa, kun Suomi ja Vantaa jatkavat velkaantumisen tiellä kohti omaa vararikkoaan, voi toivottaa vain yhtä asiaa.

Hyvää kevättä.

P.S.

Ihmettelen jälleen kerran myös sitä, missä on ristiinnaulitun eli Juhan julkinen tukeminen.

Tai ehkä en sittenkään.

Suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin kun kuuluu se, että pää työnnetään pensaaseen ja toivotaan hiljaa, että oma äänimäärä kasvaa seuraavissa vaaleissa.

Kun joku joutuu hyökkäyksen kohteeksi, moni katsoo mieluummin sivuun kuin sanoo ääneen, että nyt mennään väärään suuntaan.

Se on turvallista politiikkaa.

Mutta samalla se kertoo paljon suomalaisen poliittisen selkärangan todellisesta kunnosta.