Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

EU:n ”ulkoministeriksi” nousee korruptoitunut Kaja Kallas

Viron pääministerin nousu Euroopan unionin korkeimmaksi ulkopoliittiseksi edustajaksi herättää ihmetystä. Kaja Kallas on nousukas, jota kansanparissa epäillään korruptiosta. Helsingin Sanomiat toteaa, että hänen politiikkansa vertautuu Sanna Mariniin. Ero Sanna Mariniin on kuitenkin merkittävä. Sanna Marin oli pääministerin virkaan tullessaan nuori köyhä Tampereen tyttö tyllerö, jonka suurin meriitti oli työskennellä myyjänä Sokoksessa. Verrattuna Kallakseen, Marin omaa erittäin vakuuttavan verbaalisen ulosannin. Kaja Kallas taas tulee rikkaasta perheestä ja on perinyt isänsä valtavan vaikutusvallan.

Kajan isä, Siim Kallas, oli ennen poliittista uraansa pankkiiri ja Viron pankin entinen pääjohtaja. Siim Kallas oli syytettynä kavalluksesta, kun noin 10 miljoonaa dollaria katosi jäljettömiin. 90-luvulla tärkeä todistusaineisto katosi Venäjän tyyliin ja Siim pääsi syytteistä vapaaksi.

Kaja Kallaksen politiikka on kuin isänsä oppikirjasta. Vaalikampanjan aikana hän lupasi suuria etuja kansalaisille, jopa Suomea suuremmilla lapsilisillä. Kun valta oli saavutettu, lapsilisiä maksettiin suurina vain muutamia kuukausia, minkä jälkeen rahahanat suljettiin.

Kaja Kallas on myös investoinut uusiutuvaan energiaan, puhunut ilmastonmuutoksesta ja perustanut itselleen neljä energiayhtiötä, jotka tuottavat muun muassa aurinkoenergiaa. Kun oma rahavirta oli turvattu Kaja Kallas sulki ovet kotitalouksien tuottomahdollisuuksista. Aurinkoenergian liittymähintoja nostettiin merkittävästi, estäen tavallisten kansalaisten mahdollisuuden myydä tuottamansa energia sähköyhtiöille.

Ajoneuvoverot ja arvonlisäveron korotukset ovat vain pieni osa Kallaksen toimista. Huolestuttavinta on hänen puolisonsa liiketoimintojen kytkennät Venäjään. Samaan aikaan kun suomalaiset yhtiöt lopettavat Venäjän liiketoiminnat ja kirjaavat alas miljardeja, Kallaksen aviopuoliso Arvo Hallit vain kiihdyttää liiketoimintojaan. Siim Kallas toimii konsulttina ja raha virtaa Kallaksen suvulle vanhaan malliin.

Suomessa vasemmistolaisten uusista vaatteista sokaistuneet valtamediat ylistävät Kaja Kallasta. Suomi ja EU:n liberaalit ovat yhtä sekaisin.

Tekstin aiheet:

EU

Osallistu keskusteluun!


72 kommenttia
Täällä Priit Höpämäke Talliin
#1

Mina olla perustamas kusetus juhens Urmas Viilungin gans.Me tehä vain rehe busines/politika.Tere tulemas Talliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Puolueen some ongelmat!
Hämmentynyt
#11

Puolueemme väittää olevansa sosiaalisen viestinnän mestari. USA:n presidenttiehdokas Donald Trumpin salamurhayrityksestä kulunut nyt (klo.09.45) kauan. Puolueen Twitter ja Suomen Uutiset eivät ole reagoineet!
Muutoinkin sivustoa hoidetaan huonosti, blogisivustolla iankaikkisen vanhoja blogeja ”luetuimpien” joukossa (epäilen) sekä kärkipolitikot eivät kirjoita blogeja. Blogisivuston ja SU:n tulisi olla pääviestintäkanava. Ei niin, että Tynkkynen esiintyy lähtökohtaisesti Tik Tok maailmassaan pelkästään omalle kuulijakunnalleen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Meillä nyt on kaikki suhteellisen hyvin, sen sijaan Iltalehden asiantuntijoilla kaikki on yksinkertaista, eli jos Trump olisi saanut täysosuman, niin ainoa ongelma olisi republikaanisella puolueella, mistä saada toinen ehdokas näin lyhyellä ajalla. Eipä Iltalehden toimittajilla tosiaankaan ole muuta mielessä, kuin mollata republikaaneja, kun demokraattisen puolueen tukija (todettu tuki) ryhtyy salamurhaajaksi. Näitä sosialistisia iltapaskoja tuskin kannattaa tukea, sen enempää, kuin sosialistista muutakaan mediaa. Elämme kommunistien kulta-aikaa, joka tähtää marxismi-leninistiseen järjestelmään, myös sosialistisen internationaalin kautta, joka on maapallon laajuinen kommunistinen salaliitto, ja päätavoite on ajaa markkinatalous ja yleensäkin talouden nurin. Tuossa apuna on alettu käyttää vihreää tai vihersiirtymää, joka tekee etenkin pienten maiden taloudenpidon mahdottomaksi. Myös ilmastonmuutos on ihmisestä, ennen kaikkea hiilidioksidista riippumaton kehitys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kamala Harris nauraa taka-alalla aikaansa odottaen. Varapresidentti on ”luonteva” seuraava presidentti. Jaksetaankohan Kamalaa kehua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauletaan iskelmäprinssin sävelellä
#32

Kamala Harris nauraa,Biden on kuin kauraa,Kamala Harris nauraa.Kamala Harris nauraa,tää homma jo nähtiin,voit Biden lähteä lätkiin,Kamala Harris nauraa,ah hah hah haaaa…..jne… 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistolainen väkivalta!
Utelias
#25

Maassamme jaksetaan tahallisesti jankuttaa (ääri)oikeiston väkivaltauhasta.
Lähiaikojen puukotukset sekä ”oikeistoväkivalta” ovat olleet yksittäisten, häiriintyneiden ihmisten tekoja!
Laitavasemmisto johon vihreätkin kuuluvat on suurempi uhka. He ovat organisoituneita ja valmiita (jopa omien politikkojensa hyväksynnällä) vakavaan kansalaistottelemattomuuteen!
Tulisi myös muistaa vihreissä vahvana oleva LINKOLALAINEN OPPI, joka on radikaalin väkivaltainen!
Lisäksi kommunismin pääperiaate on nousta valtaan väkivaltaisella vallankumouksella!
Trumpilla kävi erittäin hyvä tuuri. Onneksi ampuja ei ollut ammattilainen joka olisi osannut ottaa tähtäämisessä huomioon tuulen vaikutuksen luodin lentorataan. YKSI SENTTI enemmän oikealle ampujasta nähden ja osuma olisi ollut välittömästi tappava.
Ampujan taustasta löytyy varmasti jotain vasemmistolaiseen politiikkaan liittyviä motiiveja, mutta oma vihervasemmistolainen mediamme ei siitä liiemmin kerro!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Jotkut jenkkien Bidenin tukijoista valehtelevat, että Trumpin salamurhaa yrittänyt Thomas Matthew Crooks olisi ollut muka republikaani. Todellisuudessa hän on kuitenkin ollut demokraattien kannattaja, lisäksi hänen äitinsä on demokraatti ja isä liberaali. Lisäksi vuonna 2023 Thomas oli ollut mukana BlackRock mainoksessa joka on kytköksissä demokraatteihin. Salamurhan yrityksen seurauksena mainosvideo oli poistettu ilmeisesti yrityksenä peittää Thomasin yhteys BlackRock:iin.

Toisaalta pitää ottaa huomioon, että jenkkien republikaanien on joukossa jonkinverran piilodemokraatteja joita usein kutsutaan jenkeissä RINO:ksi(Republican In Name Only).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Se on täysin selvää, että demokraattien salamurhaajien taustat on siivottu mahdollisimman tehokkaasti, varsinkin silloin, kun kohde on korkea-arvoisista republikaanien toimijoista, kuten presidenttiehdokkaasta tai jopa presidentistä. Pahinta tässä voisi olla, että pahasti demokraateista rappeutunut demokraattinen Pennsylvania olisi korruptoitunut jopa poliisilaitosta myöten, ja katsoisivat republikaanisen ehdokkaan salamurhayritystä kevyesti sormien välistä. Bidenin häränsilmä ohjeet ovat vaarallisia ja saa sekaiset liikkeelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Demarit ovat myös Suomessa matkalla kohden rotkoa, mitäpä muuta voi sosialisteista odottaa, laitavasemmisto imee kuin uppoava laiva. Demareiden kantava voima on ollut maan talouden romutus, josta väki alkaa saada tarpeekseen. Kansainvälinen sosialistinen internationaali, jonka päätavoite on kaataa markkinatalous marxistiseen tyyliin, ja joka koskee myös mm. suomalaisten hyvinvoinnin romahduttamista, ei juurikaan kiinnosta hyvinvointiimme totuttautuneita suomalaisia, vientikauppa kun on se hyvinvoinnin moottori. Demarit ja umpikommunistiset vihreät ovat koettaneet onneaan saada väestö uskomaan muinaisen kommunismin tuovan hyvinvointia, mutta idealismi seisoo tyhjän päällä, ilmastotoimet eivät auta ilmastoon eikä talouteen. Raskaimpana todisteena tuossa voisi käyttää hiilidioksidin tärkeyttä elämän ylläpidossa ja hapen riittävyydessä. Yksi henkilöauto tuottaa keskimäärin neljän hengen ravintoon tarvittavan hiilidioksidin, eli polttomoottoriauto on hiilineutraali.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Ihmiskunta on osapuilleen pian hiilineutraali, koska ihmiskunnan tarvitsemaan ravintoon kuluu jo liki kaksi kolmasosaa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä. Sähköautoista tulisi päästä eroon mitä pikimmin, koska sähkön tekoon tarvitaan massiivinen määrä teknologiaa jakeluverkostoineen, kuten sähkön varastointi on edelleen se vaikein asia. Akkujen valmistus ja sähköautojen vaarallisuus ovat tulevaisuuden suurimmat ympäristöongelmat, joihin tulisi herätä ajoissa, kun nestemäisiä polttoaineita on helppo valmistaa ja varastoida.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastohuijaukselle loppu!
#47

Hiilidioksidilla ei ole mitään yhteyttä lämpenemiseen tai maapallon lämpöihin. Lämpötiloja ja CO2 pitoisuuksia vertailemalla mittaukset osoittavat selkeästi että yhteyttä ei ole, tässä luettelematta niitä kymmeniä tuhansia mittauksia ympäri maapallon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Maapallon geologiset tapahtumat kuumentavat muodostavat kuumuutta, etenkin kuoren osalta, ja tuo lämpö johtaa mikrobien lisääntymiseen, josta seuraa hiilidioksidin kasvua. Raaka-aineena tuossa prosessissa toimii ihmiskunnan tuottamat hiilihydraatit, joita mikrobit hyödyntävät lisääntymisessään. Väestön lisääntyminen johtaa siis väistämättä myös mikrobien lisääntymiseen, ja ainoa todellinen korjaus hiilidioksiditason alentamisessa olisi keittää ihmisperäiset päästöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Sen verran vielä pitää valistaa ilmastoaktivisteja, kun metsiä hyödynnetään, mm. päätehakkuut jne., niiden tilalle istutetaan uutta puuta, eikä eroosio juurikaan pääse vaikuttamaan alueeseen, kun esim. peltoviljelyssä eroosio on pysyvää, joka mataloittaa mm. jokiuomat, ja siitä tulvia jne. Päätehakkuiden jälkeiset istutukset ovat varsin lyhytaikainen haitta systeemissä, ja aluskasvillisuuskin virkistyy mm. nielemään hiiltä jne., ennen kaikkea lisää sitä monimuotoisuutta. Merenpohjia voisi myös imuri-ruopata ja niistä voisi jalostaa mm. metaania ja ravinteita, mm. fosforia uudelleen kierrätettäväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Sinilevät sekä nielevät että tuottavat hiilidioksidia, mutta kuollut massa tuottaa myös metaania. Merenpohjan imuroiminen laivaan ja jalostaminen siellä lopputuotteiksi, sekä lannoitteeksi että metaaniksi olisi kokonaishyödyllinen systeemi, ja voisi tuottaa pitkäksi aikaa enemmän energiaa kuin koko tuulivoima yhteensä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Perussuomalaiset näkevät ilmastosumutuksen läpi. Ilmastoaktivistien laulut on sanoitettu uudelleen, Välimeren ilmasto on niin kuuma, että se tappaa. Kannattaa muistaa, että Välimeren ilmasto on aina ollut lämpimämpi ja kuumakin kesäisin, eikä siitä suorastaan kiimainen varoittaminen ole älyllisten sanomaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Euroopan sosialistit ovat lisäksi näreissään, kun amerikkalaiset eivät lähetä riittävästi rahaa taistelussa Putinia vastaan. Voi helvetti, miksi amerikkalaisten tulisikaan maksaa eurooppalaisten sotakulut, maksoihan se Hitlerin kukistaminekin biljoonia euroja ja laskematon määrä amerikkalaisten henkiä? Kyllä se nyt on niin, että Euroopan sosialistit, siis kommunistinen Eurooppa, saavat itsekin elää siten että on varaa turvata Eurooppa idän sudelta, jossa mm. pelleily naiivilla ilmastonmuutoksella on paskamaisin munaus Euroopan historiassa, ja saatana vahvistukseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iltapaskalehdet
#63

Nyt iltapaskalehdet jo nimittelevät Trumpin varapresidenttiehdokasta Hitleriin, voi helvetti tätä kommunismia. Suomalaisen paskamedia saisi vetää itsensä alas vessasta, on se niin röyhkeää kommunismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uusimperialismi
#64

Venäjä on siirtynyt ns. uusimperialistiseen aikaan, jossa talous ei sido enää rauhaisaa yhteiseloa. Siksikin kehitys vaatii suurta valmistautumista tulevaan, ei vain hakea turvaa amerikkalaisten harteilta, heillä kun on omatkin edut turvattavana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Euroopassa kytee myös ns. Li Anderssonismi-ilmiö, joka ajaa meitä suoraan Putinin syliin, heikentämällä Euroopan taloutta tahallisesti vihersosialistien tuella. Kaikki kommunismiin suuntaava poliittinen kiihkoisuus heikentää meitä idän suden edessä, ja ennen kaikkea juuri ilmastoläppä on tämän hetken suurin riski, jossa kaikki perustuu energian saannin vaikeutumiseen, jossa energiaa tarvitaan jo sorvien pyörittämiseen puolustusaseteollisuuden ylläpidossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Näin juuri, ihmiskunnan päästämät hiilihydraatit kulkeutuvat ravinteiksi vesistöihin, ja on se todellinen ongelma, etenkin kymmenien miljoonien ihmisten yhdyskunnissa. Valtameriin päätyvät vaikkakin pudistetut jätevedet sisältävä piiloravinteita, jotka sekoittuvat valtameriin koko syvyydeltä, ja näin ruokkivat ja lisäävät mikrobikantaa, joka tuottaa totta kai hiilidioksidia lisää. Yksi ihminen tuottaa jo hengityksessään keskimäärin yhden tonnin hiilidioksidia vuodessa, ja se hiili on peräisin maaperän hiilivirrasta, jossa vedenkierto on kuljetin, onhan hiilidioksidi hyvin vesiliukoinen. Kun mietitään, mihin nykyistä hiilidioksidin tasoa verrataan, esiteolliseen aikaan, kairattuna jäätiköistä, jotka ovat olleet kukin aikoinaan alttiina viherhiukkasten toiminalle, mitään erikoista hiilidioksidijahtia tuskin kannattaa tällä hetkellä harrastaa. Se on kuin keskenkasvuisten leikkiä suurilla asioilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Jos Trump olisi saanut täysosuman ,silloin olisi alkanut heti maailmansota Ukrainasta. (Ja usa:ssa sisällissota)
Nyt soditaan tyhjäkäynnillä siihen asti että Trumpista tulee Presitentti ja lopettaa sodan yhdessä Orbanin kanssa.
Mutta on selvää että Eu:n politikot jankuttaa vastaan ,koska ne haluaa sodan jatkuvan ja Eu yrittäää saada Ukrainan kokonaan itselleen joka on yhtä tyhmä kuvitelma kuin että Venäjä saisi sen kokonaan.
Trumpista kun tulee Presitentti niin Ukraina joko jaetaan Riitapukareiden Eu:n ja Venäjän kesken tai sitten Ukraina antaa Itäosat ja Krimin Venäjälle ja jatkaa itsenäisenä.
Ukraina ei kyllä pärjää itsenäisenä Venäjä on tähän asti elättänyt sitä ja Venäjä ei hyväksy että Eu alkaa elättämään sitä ainakaan niin että se Eu:n liitetään joten ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi että Kiovasta tulee jaettu kaupunki ja rajana on joki joka siitä laskee.
Kohta nähdään kun Trump tulee ja sanoo miten se jaetaan ja sota lopetetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Luultavasti Eu:ssakin alkaa sisällissota heti kun lainan saanti alkaa tökkiin (se voilla lähelläkin kun Kiinan ruokkivaa kättä jo purraan)
Nyt eletään kuin pullloperse siat pellossa siihen asti kun rahaa lainaksi vielä saa….

Sitten kysytään kuka on kenenkin tontilla ja missä kenenkin rahat on ja missä kenenkin sodun ja kansallisuuden reviirit on jne…

Ei tämä Eu kokeilu (Neuvostoliiton kopio) tule onnistumaan että kaikki sotketaaan samaan sekameteli soppa kattilaan rahat,velat,rajat,armeijat,rodut,sukupuolet ,uskonnot kaikki…. on päivänselvää että ylihän se keitos kiehuu kun sitä aikansa velkarahan turvin keitetäään…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Eu:n politikot on kaikki korruptoituneita sota hulluja !

Politikot ei toisia ammu eikä hyväksy sitä ,ei edes vihollisia.
Kaikki voivottelee nyt kun Trumppia ammuttiin.
Mutta kukaan ei korvaansa loksauta sille kun tavallisia ihmisiä tapettaan päivittäin Suomessakin .
Politikot haluaa uhrata omaa kansaa taistelemaan siis tulla tapetuksi ja tappamaan vihollismaiden kansalaisia….
Selllaisia Politikot on ympäri maailman ja on ollleet sellaisia kautta aikojen.
Ainoa toivo paremmasta on jos Trump valitaan Presitentiksi niin se saa vähän järkeä maailmaan…. Orban ei yksi voi koko Eu:tta ja maailmaa rauhoittaa koska kaikki Euu:n Sotahullut poliiskot on vastaan sitä.

Tämä Politikkojen sota hulluus johtuu erittäin yksinkertaisesta asiasta RAHASTA politikot tienaa eniten juuri sota aikana ja sen jälkeen vaikka niiden ei itse tarvitse taistella.

Katsokaa kuinka paljon rahaa tekivät Sotahullut politikot Lii Anderson ja Sanna Marin toiminnallaan kun aukaisivat rahahanat !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

On se hyvä että Trumpista tulee Presitentti niin lopppuu Ukrainan sota

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ja Säästyy Suomalaisten rahat !
Konkurssihan tässä muuten tulee tuon rahan lähetyksen ja tappamisen takia.
Suomalaiset tarvitsee itse omat rahat ! niitä on turha sotimalla polttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei voi muuta todeta, kuin että ps-uskonto taas jälleen kerran tämänkin blogistin kautta todistaa yhä vain päteväksi vanhaa, syvää ja aitoa suomalaisviisautta: ’Hulluja ei tarvihe kyntee ei kylyvvee, niitä kasvvaa iteksijjään.’

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#6

Paikkansa pitää myös kansanviisaus, jonka oikeaksi todistit: ” Ei piä kauhal vaatii jos on lusikal annettu”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Joskus on viisasta hyväksyä henkilö, joka ei välttämättä täytä kaikkia nuhteettomuuksia, mutta on lopulta hyödyllinen kokonaisuuden kannalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#7

Ettei vaan Kallaksella olisi sama periaate kuin Marinillakin, oma etu ensin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Samaa jauhojengii kyseinen harppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kallas on lähettänyt Viron rahoja aivan helvetisti Ukrainaan voidellakseen itselle Miljoona viran !

Viron jonka talous oli Euroopan parhaita ja maa joka oli vähiten velkaantunut on saatu ajettua syöksy kierteeseen sekin politikkojen tappamisen himon takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ilmastolla on helppo kusettaa. Jo Kreikan saarilta loppuu vesi, niin sekin johtuu ilmastosta, vaikkakin turisten määrän monikertaistuminen on se, joka vesivarat tyhjentää. Jos ennen meni vettä puoli miljoonaa kuutiota, niin nyt kulutus on viisi miljoonaa kuutiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sama se on Libyassa, nykyisin veden kulutus on kuusi miljoonaa kuutiota vuorokaudessa, Saharan pohjavettä. Sateisuus ei ole muuttunut ihmisten lisääntymisen myötä, ja jopa Niilin vesi on vähenemässä väestön rajun lisääntymisen seurauksena, onhan pari kymmentä miljoonaa ihmistä Kairon metropolialueella aika paljon. Japanissa väkeä, turisteja alkaa olla tungokseen asti, kaikesta alkaa olla pula, kuten Espanjassakin, vesi loppuu. No, ilmastotöillä ei juurikaan väki vähene tai sateisuus lisäänny, viha turismia vastaa lisääntyy. Ilmastotoimet, ilmastotoimet ja ilmastotoimet, tätä saamme kuunnella päivästä toiseen, mikään ei muutu, sosialistinen media jauhaa samaa sontaa päivästä toiseen, ilmastohälytys menettää voimaansa, ja turhaahan se onkin, maapallon ydin puhkuu lämpöjään pintaan, ohuet maankuoren osat, jossa konvektiovirtaukset ovat kuluttaneet kuoren ohueksi miljoonien vuosien aikana, lähteet kiehuu, esiteollisen ajan virheelliset CO2:n näytteet, virheelliset päätelmät…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lisää hiilidioksidia taivaalle!
#12

Näin, esiteolliselta ajalta muka peräisin oleva hiilidioksidipitoisuus on täyttä puhdasta propagandaa ja paikkansa pitämätöntä hömppää. Kairausnäytteet ovat saastuneet, hiilidioksidi on liuennut jäätikköön ja aina pinnan kesäisin pinnan tuntumassa olevat muinaiset hiilidioksidi on ollut viherhiukkasten vaikutuksessa, etenkin, kun valo läpäisee jään, josta seuraa hiilidioksidipitoisuuden alenema kaikilta jääkerroksilta. Hiilidioksidipitoisuudet jääkerroksissa alenee viherhiukkasten hyödyntäessä jäähän sitoutuneen hiilidioksidin, ja muuntaessa sen humukseksi, josta seuraa se, että vapautunut hiilidioksidipitoisuus kaasuna on harvempaa, kuin mitä se on ollut suoraan ilmakehän pitoisuuden alaisuudessa jäätikön pinnalla, ja pitoisuudet ovat olleet talvisin ehkä jopa nykyistä korkeampia, riippuen sen hetkisestä tulivuoritoiminnasta. Nykyinen hiilidioksidi taso on erinomainen, ja saisi olla jopa korkeampi, koska ravinnon tuotannon tulee seurata väestön lisääntymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Ilmastonmuutos on varsin monimutkaisten selityksien takana, joita ei juurikaan Greetan koulutustasolla ymmärretä, kuten ei myöskään valtaosalla maamme toimittajakunnasta, jotka ovat lukinneet kantansa viherhihhuleiden yksinkertaisimmalla ja alimmalle tasolle. Maapallon sisemmän ytimen asennossa on muutoksia, jotka haittaavat maapallon dynamoa, josta seuraa mm. runsaampia aurinkotuulen tuomia hiukkasvirtauksia pintaa. Maapallon sisempi ydin on myös litistynyt navoiltaan maapallon pyörimisestä johtuvan keskipakovoiman seurauksena. Maapallon asennonmuutos prekessioliikkeessä vaikuttaa myös ytimen painovoimaan suhteessa aurinkoon, eli ydin pyrkii sopeutumaan hyrräliikkeen vaatimuksiin, mutta ongelma tässä on syvät ja raskaan mantereet, kuten Euraasian manner, jota myös sisemmän ytimen asennonmuutos joutuu tottelemaan, eli hankausta riittää. Vaikka sisempi ydin aikanaan pyöri jopa muuta maat nopeammin, se tällä näyttää pysähtyneen, mutta ei ole kääntänyt suuntaansa, väitteistä huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Ilmat ovat kylmiä, vaikka meteorologit mainostavat lämmintä. Täytyy sanoa, että ilmastokiima on nyt kuumimmillaan. Lämmintä on auringon paistaessa, mutta tuo ei ole hiilidioksidin aiheuttamaa lämmintä. Yötkin ovat muka trooppisia, mutta tropiikissa tuskin tarvitaan toppatakkia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maapallon dynamo ei toimi
#31

Näin on, ilmastoasia vaatii runsaasti opiskelua, kuten jääkiteiden tai vesipilvien varautuminen ukkosissa ei johdu lasi/villa hieronnasta, vaan yksinkertaisesti aggressiivisten aurinkotuulen hiukkasten pääsystä pilviin, mm. Van Allenin vyöhykkeiden läpi. Tuo kaikki muutostila johtuu maapallon dynamon toimintahäiriöistä, jossa ytimen asennonmuutokset ja pyörintänopeudet muuhun maan kiertonopeuteen nähden ovat muuttuneet, joka johtuu prekessioliikkeestä. Aurinkoisena päivänä hiukkaset päätyvät myös suoraan pintaa, mutta pääosin pysähtyvä vesipilviin, jotka varautuvat, ja joka on syypää myös maan ja pilvien potentiaalieroon, eli ukkosiin. Hiukkaset normaali magneettikentässä pysähtyvät Van Allenin vyöhykkeeseen, ja vuotavat sieltä napaseudulle, jossa ne näkyvät mm. revontulina. Maapallon magneettikenttä on heikentynyt viimeisten 3000 vuoden aikana noin 30%, josta puolet noin viimeisten 170 vuoden aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Napaonkaloon sataa lähes tasaisesti aurinkotuulen hiukkasia, joita on luokkaa 20-25 hiukkasta kuutiosenttimetrissä. Hiukkasen nopeus on maan kohdalla noin 300 kilometriä sekunnissa ja lämpötila luokkaa yli 100 000 C. Kun hiukkasia on paljon, ja auringossa tapahtumia, se kuormittaa mm. jäämerialuetta täysin voimin, eli hiukkaset läpäisevät jopa merijään. Muutosta on kuitenkin tulossa, kun napaonkalo siirtyy vähitellen manneralueelle Siperiaan. Jäämerialueen voimakas jäätiköityminen lisää alueen patopainetta, joka hidastaa rajusti merialueen virtauksia. Barentsinmeren jäätyminen johtaisi rajuun pieneen jääkauteen, josta seuraa jopa massiivinen ravintopulla maailmanlaajuisesti. Ilmastonvaihteluita suurempiakin ongelmia on siis tulossa, niitä pitäisi miettiä, miten ruokkia miljardiväestöt kylminä kausina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Maapallon navoiltaan litistyneen ytimen asennonmuutokset pelastavat meidät eteläisen pallonpuoliskon jääkaudelta. Tuossa asennonmuutos aiheuttaa maanjäristyksiä, joka rikkoo Etelämannerta ympäröivän merijään kasvua, joka merkitsisi muutoin koko eteläisen pallonpuoliskon albedon rajua alentumista. Länsituultenvirta kuljettaa merijäät sekä Atlantille että Tyynellemerelle. Jo tämän hetkinen merijäätikkö on kooltaan miljoonia neliökilometrejä, josta seuraa mm. eteläisen Afrikan voimakasta viilenemistä, kuten myös Etelä-Amerikassa. Afrikan ja Etelämantereen välisellä mannerlaattojen saumalla on tapahtunut useita merenpohjan maanjäristyksiä, joka onneksi rikkoo ja hajottaa merijäät. Vastaavasti pohjoisen pallonpuoliskon jääkaudessa mannerjäätiköt ovat pysyviä ja albedo muuttuu tuhansiksi vuosiksi. Kyse on kaamosajasta ja albedosta, jossa säteilyn kulma ja alusta ratkaisee jääkauden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Vihreitä ei kannata kuunnella, he eivät ymmärrä ilmastosta mitään, kuten hiilidioksidilla ei ole mitään yhteyttä ilmaston lämpenemisen kanssa, tämä on faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Ilmastokommunismi on saanut lujan otteen yhteiskunnasta. Vihreät ovat ajautuneet täysin pihalle todellisuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#15

Päästöt ei vähene kuin kulutusta vähentämällä ja se tapahtuu vain väkeä vähentämällä. Virheiden on turha yrittää vähentää päästöjä niitä lisäämällä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukkotuho, no mikä ettei.
#21

Me voimme lisätä palamista, päästöt tuottava ruokaa ja vettä. Vety palaessaan yhtyy hapen kanssa ja siitä muodostuu vettä, elämää yllä pitävää vettä. Myös kivihiili sisältää vetyä, kuten happea ja hiiltä, kaikkea sitä, mitä kasvikunta tarvitsee. Kun ihmiskunta nyt näyttää ajavan kasvihuoneilmiötä nurin, tulvat sukupolvet voivat vielä käynnistää kasvihuoneilmiön kivihiilen avulla, juurikin kivihiilen sisältämän hapen avulla, joka kykenee pitämään palamista yllä. Kymmenen prosentin hapessa ei pala enää mikään, kun noin 16% alkaa olla se raja, jolla joukkotuho saadaan aikaiseksi, ja siihen ei ole matkaa enää kuin jokunen prosentti. Joukkotuhoon happikatastrofin avulla riittää, kun vuoteen 2050 päästöt hiilidioksidin osalta saadaan päästöt nollille. Tuohon mennessä ollaan saavutettu ihmiskunnan loppua tarkoittava kasvikunnan tuho, kasvit kun reagoivat hiilidioksidin puutteeseen melkoisen saman aikaisesti globaalin hiilen osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sano antrasiitti, jos haluat hyvää
#28

Vanhat kivihiilivoimalat ovat länsimaissa purettu jo 1970-luvulla, ja nykyinen puhdistustekniikka tekee hiilestä lähes elintarviketason puhdasta energiaa. Antrasiitista voisi sellaisenaan valmistaa lähes hiilitabletteja, on se niin puhdasta. Siksikin hiilivoimaloiden määrä on kasvanut länsimaissa, ja lisäksi ne ovat lähes huomaamattomia, se kun ei aiheuta ympäristössä haittoja. Kivihiilivoimalat menettivät aikoinaan maineensa heikon päästöjen puhdistustekniikan vuoksi, mutta nyt eletään uutta kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

ilmastokommunistit ovat valmiita tappamaan maapallon väestön, hieman permikauden lopun happikatastrofin tapaan, jossa hapen tason ei tarvitse alentua nykyisestä kuin vain muutaman prosentin. Tuohon riittää jopa vain muutama miljoona tuulivoimalaa huoltoteineen, jotka varastavat vihreää kasvualaa pysyvästi viljelykelpoiselta alueelta. Ilmastotoimet ovat johtamassa ihmiskunnan tuhoon, vääjäämättä. Suurin osa ihmisen tuottamista hiilihydraateista painuvat sedimenteiksi merenpohjiin, eli hiili haudataan sinne ns. fossiilisiksi, joiden kierrätystä nyt vältetään. Tämä on ihmiskunnan olemassa olon suurin riski, vain rotat ja matelijat saattavat selviytyä jatkossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommunistit ja tappaja luonne
#35

Ilmastokommunistit, leninistit, demokraatit ovat murhanhimoista väkeä, ja ovat valmiita ampumaan muun mieliset presidenttiehdokkaatkin, ei vain tuhoamaan ihmiskunnan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Demokraattien moraali on alempana kuin helvetti. Murhaaja oli muka liittynyt republikaaneihin, todistellakseen sen pahuutta ja pestäkseen demokraatteja. Bidenin sanat olivat; republikaanien kaatamiseksi on tehtävä kaikki, hinnalla ei ole väliä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Pennsylvania on demokraattien hallitsema alue, eli kaksi kolmasosaa on demokraateilla. Kyllä siellä riittää moraalikatoa vaikka jakaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Pennsylvanian kuvernööri on demokraatti ja demokraattien taustajoukot ovat suuret.

Rahalla on ihmeellinen voima, eikä palkkamurhaajilla muuta moraalia olekaan, kuin raha.

Onneksi USA:lla on FBI, joka ratkaisee tämän murhayrityksen taustat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

On täysin selvää, miksi palkkamurhaajan tuli liittyä republikaaneihin, siksi että jäljet eivät voineet johtaa demokraatteihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Maikkarin sosialistitoimittajat alkoivat jo sekoittaa pakkaa, ”ei ollut demokraatti”:):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Maikkarin äärisosialistiset asiantuntijat naurattaa päivästä toiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#52

Koskahan näillä sivustoilla,eräs kommentoija syyttää persuja Trampin salamurhayrityksestä?Kaikkihan on hänen mielestään persujen vika/syytä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Onhan tuo USA aikas erikoinen valtio/kansakunta?Siellä on ollut kautta-aikain tapana tappaa/murhata.Sellaiset presidentit/presidentti ehdokkaat,jotka eivät miellytä.En hyväksy,enkä kannata kenenkään salamurhaamista/tappamista.Mutta sen totean tästä Tramp casesta,että nythän ei ole kysymys mistään hyvästä/erinomaisesta presidentti ehdokkaasta.1960 luvulla hengestään pääsi kaksi aikas hyvää presidenttiä/ehdokasta.Tarkoitan tuolla edellisellä Kennedyn veljeksiä=Joh,F Kennedy ja Robert Kennedy.Ensin mainittu oli virassa oleva presidentti ja toinen presidentti ehdokas.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Maailma on vaarallinen paikka, jos ei ole aseita väellä, niin kommunistipuolueilla on sitäkin enemmän. Stalin tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä, vankiloissa, keskitysleireillä jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Sanassa UPI on aloittanut oman Trumpin vastaisen kampanjansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

*Samassa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Ludepuolueen toimittajatkin saavat kaivaa taas itkupyyhkeensä esiin, paras mies astuu USA:n presidentiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Oko siellä Tytti Tuppurainen ollut jakamassa todistuksia silloin?Kun tämä Thomas Mathev Crooks on valmistunut Pensylvanian Collegesta?Aikas samannäköinen nainen siinä ojentaa todistusta kuitenkin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ilmastokusetus on aikamme uusvakio. Viherkommunisteilla ei juurikaan ole muita keinoja pitää päätänsä pinnalla, kuin syöttää kansalle ilmastoutopiaa. Onneksi kaikki tämä ilmastosonta muoti-ilmiönä aikanaan ohitetaan, ja se voidaan haudata samaan kommunistisen hömpän hautaan. Me tarvitaan nyt tuhansia uusia pieniä kivihiilivoimaloita ympäri maata. Kivihiiltä riittää maapallolla jopa tuhansiksi vuosiksi, muistaen sen totisasian, että uutta hiiltä muodostuu non stoppina lisää. Kivihiili vedyn lisäksi sisältää happea, joten se ei kuormita maapallon happitilannetta, mutta sisältää lisäksi kaikkea niitä hivenaineita, mitä kasvikuntakin tarvitsee. Pitäkäämme kasvihuoneilmiöstä huolta, se antaa meille hapen, veden ja ruoan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Syvää faktaa
#13

Ihmiskunnan tehtävä maapallolla ja maailmankaikkeudessa on kaivaa ja käyttää kivihiiltä ja muita fossiilisia polttoaineita. Jokaisella elollisella on tehtävä maapallolla, ei vain olla siivellä elävä. Ihminen ei ole maan matosta arvokkaampi elävä, kuten kaikki toiminta tulee keskittyä kasvikunnasta huolehtimiseen, joka on ehdoton edellytys säilyttää maa elävänä paratiisina. Kasvikunnan kuihduttaminen johtaa väistämättä elämän loppumiseen maapallolla, ja hiilidioksidin vähentäminen johtaa juuri siihen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Aurinko POLTTAA ja maapallo kyllä siinä lämpenee. Ei vaan kelpaa ilmastonmuutoskaavaan. Totuus ei kelpaa. Ja YLE ei varmasti kerro meille että on tutkijoita jotka osaa laskea auringon vaikutuksen lämpenemiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

No on se ainakin meidän globaali stara she aurinkoinen 100 leijonan kenraali Sannaa parempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Et taida tietää viron sannasta mitään, globalistihörhö se on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Eikö Sanna muka ole globalistihörhö? Demari Halosen sanoin
” Globalisaatio on HYVÄ asia.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000