Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Talvi hyydyttää pakolaistulvan, keväällä syytä olla valmista

30 kommenttia

Olemme saavuttaneet pisteen jossa päiväkohtainen elintasopakolaistulva on alittanut jopa sadan tulijan rajan.

Tulijamäärä oli pahimmillaan yli tuhat tulijaa vuorokaudessa.

Tähän ei kuitenkaan tule tuudittautua ja todeta homman olevan hallussa, tilanne ei ole sinne päinkään.

Rumputuli hiipuu, luonto antaa hengähdystauon mutta vain hetkeksi.

Tilanne on valitettavasti väliaikainen ja seuraavaa hyökyaalto koittaa kevään tullen jopa voimallisempana kuin mitä nyt on nähty.

Eurooppaan ja Suomeen tulleet välittävät tietoa lähtömaihin 24/7 joten se mitä teemme ja linjaamme kansallisella sekä Euroopan tasolla on merkityksellistä.

Niin typerältä kuin se tuntuu mutta sosiaalisella medialla kuten Facebook on massojen liikkeisiin todella suuri vaikutus eli informaatiosota näyttelee merkittävää osaa asiassa.

Tiukennusten tulee olla Euroopan laajuisia ja viesti tulee saada lähtömaihin, älä tule – et pääse eikä sinua elätetä täällä.

Rajavartiointi, toimintamallit,tarvittavat lakimuutokset nopeaan massojen prosessointiin tulee olla valmiina kun seuraava aalto iskeytyy.

Se tulee varmasti, tsunamin lailla.

Tätä kriisiä ei ratkaista älyllisesti epärehellisellä ”inhimillisyydellä” toivottamalla Sipilän-Merkkelin linjalla puoli Afrikkaa ja Lähi-Itää elämään kantamaalaisten siivellä kunniakansalais-statuksella vailla velvoitteita vailla vastuuta kantamaalaisten hypätessä tuottavuusloikkaa romuttaen omat hyvinvointikansallisvaltionsa jotka ovat kehittyneet vuosikymmenien ja satojen saatossa keskinäisen solidaarisuuden tuloksena.

Afrikan maat ja Lähi-itä tulee jättää omiensa käsiin, he määrittävät itse tulevaisuutensa omissa maissaan.

Rauhaan, ainakaan pitkäaikaiseen ei voi pakottaa.

Rauha löytyy valitettavasti sodan ja kärsimysten kautta kun järki sekä väsymys lopulta voittavat.

Näin päästään kestävälle pohjalle ja kehitysuralle.

Kun kongi kumahtaa keväällä 2. erän merkiksi tulee askelmerkit olla enemmän kuin kirkkaat ja selvät sekä sinisilmäisyyden tulee loistaa poissa olollaan.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
Eikka
#1

Tämänpäiväiset esitykset toimenpiteiksi ovat jälleen oikeansuuntaisia.

Mietin vain, Toni, millainen käsittely-, hyväksymis- ja toteutusaikatalu uudistuksilla on? Siitä en oikein kokonaisuudessaan saanut kunnolla selkoa.

Tarvittaisiin kyllä järeämpiä ja välittömiä toimia.

Pikakäännytyksiä, poikkeuslakeja poikkeusoloissa kun ollaan. Rikoksiin syyllistyneet tulisi karkottaa välittömästi. Uusien perusteettomien turvapaikkahakemusten (mm. Ruotsin ja Venäjän alueiden kautta tulleet) vastaanottaminen olisi lopetettava ja tulijat käännytettävä rajoilla.

Rajatarkastukset pitäisi ottaa länsirajoilla käyttöön niin pian kuin mahdollista. Puolustusvoimat mobilisoida poliisin ja rajavartioston avuksi raja-alueilla ja kautta maan yleistä järjestystä ja erityisesti naisten ja tyttöjen turvallisuutta takaamaan.

Ihmisten pelkotila esim. Keuruulla olisi otettava tosissaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#5

Puheiden täytyy realisoitua heti, puheen aika oli ohi jo päivästä 1.

Valtio on vastuussa itsestään ja kansalaisistaan, vain ja ainoastaan.

Kyse on tahdosta ja uskalluksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liikaa viivyttelyä!
Vihainen
#2

Lakeja koskemaan vain maahantunkeutujia on melko yksinkertaista ja nopeaa säätää. Nehän eivät koske Suomen Kansalaisia ja eivät siten tarvitse olla tasavertaisia meidän kanssamme.

Miksi viivytellä pitkälle kevääseen kun nämä lait voidaan saattaa voimaan vaikka ensi viikon alusta.

Kyseessä on sentään maamme etu. Ei muukalaisten joita me täällä kaikella tavalla liiallisuuksiin saakka otamme muutenkin huomioon. Jopa rikollisia ei voida poistaa maasta.
Samoin isiksen jihadisti ei menetä ulkomailla ollessaan (rikollisissa puuhissa) mitään etujaan ja päivärahat virtaavat tuolta ajalta samoin asunto on hänen hallinnassaan. Ainoa ehto on että on pois maasta vajaan vuoden!
Tuo asunto on takuusti täynnä laittomastikin maassa olevia maanmiehiä jotka maksavat vuokraa tälle allahin soturille.

Uskomattoman härskiä meidän sosiaalirahojen, luottamuksen ja sinisilmäisyyden hyväksikäyttöä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

091029010223
#3

”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.”

– Aivan, James Hirvisaari on pyytänyt anteeksi että on kehottanut ihmisiä äänestämään perussuomalaisia

http://mvlehti.net/2015/12/03/james-hirvisaaren-noyra-anteeksipyynto/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#4

James Hirvisaari on asian mies, hyvä mies siinä mielessä.

Siitä mitä James nyt tekee eli yrittää loata sitä ainoaa tahoa joka asialle voi mitään tehdä en pidä.

James, tee voitavasi, niele ylpeytesi ja keskity oleelliseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yyy
#13

Enemmän hyötyä Hirvisaaresta on kuin Soinista. Soini on ulkoministeri ja on ollut hiirenhiljaa elintasopakoloisvyörystä Tornioon. Hänellä olisi uskomaton mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Miksi ihmeessä minun pitäisi enää äänestää perussuomalaisia, jos saan pelkkää tyhjää vastineeksi?

”puheenjohtaja Timo Soini on sanonut, että maahanmuutto ei häntä henkilökohtaisesti kiinnosta.”

lähde
http://www.hs.fi/politiikka/a1420338621082

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Gutta Perkaa
Hämmentynyt
#6

Rönkä (Yle) oli pääuutisissa hymy korvissa kun sai kertoa, että vaikka vastaanottokeskuksia suljetaan, niin silti vuodepaikkoja tarvitaan siirtolaisille tuhansia lisää!!!! Ihanaa Rönkä, ihanaa!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kössi
#7

Saisivat nyt pommitettua lähi-idän maantasalle niin voisivat pakoloiset aloittaa palaamisen kotimaihinsa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mikapee
#8

Ei. Rajoitusten ei tarvitse olla euroopanlaajuisia. Riittää, että Suomi sulkee rajat.

Asiaa vitkutellaan, syyvaihtoehtoja on kaksi: joko päättäjämme ovat höynäytettäviä tsuhnia, kuten venäläiset osuvasti sanovat. Tai sitten heidät on lahjottu.

Uskon lahjomisvaihtoehtoon. Korruptiollahan eeuupetoskin suomalaisten maksettavaksi järjestettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#11

Euroopanlaajuisuudella tarkoitin lähinnä että mitä vaikeammin Eurooppaan pääsee sitä pienempi paine Suomeen kohdistuu.

Kieltämättä tämän kriisin hoito euroopanlaajuisesti on ollut niin kädetöntä että panee miettimään miksi niin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Hämmentynyt
#9

Toni, nyt on Suomen itsenäisyyttä/itsemääräämis oikeutta vahvistettava! Se on ensimmäinen asia, mikä tulee päättäjien ymmärtää! Eikö näin ole asianlaita??! On menty jo liian pitkälle, harhaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#10

Olen täysin samaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#12

Tänään Suomen Afganistanin suurlähettiläs Anne Meskanen sanoi, että Afganistanista tulevat pakolaiset ovat elintasopakolaisia: http://yle.fi/uutiset/suurlahettilas_afganistanista_tulee_suomeen_nimenomaan_elintasopakolaisia/8514418

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sivullisen silmin
Utelias
#14

# 12 Varmaankin syyteltiin kyseistä suurlähettilästä ”arveluttavasta” sanavalinnasta : elintasopakolainen…..
😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#15

On se kumma, jos jossain syttyy tulipalo, se on heti kantasuomalaisten sytyttämä.
Mistä tiedetään, ettei matut itse niitä sytyttele esim. heittämällä röökit mihin sattuu? Tai vaikka kalastamalla säälipisteitä matuille , kun kantikset heitä dissaavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Onko ylpeämpää ja itsekeskeisempää ihmistä olemassa kuin tph?
Hänessä ei ole koskaan mitään vikaa. Kaikki vika on Suomalaisissa ja suomal.suhtautuimisessa heihin.
Tämä asenne on 99%ssa muslimimaahantulijoissa. Siksi he eivät täällä oikein pärjääkään oleilijoina eikä työtä tekevinä. Vika on aina muissa – ei muslimissa itsessään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ÄäGee
Hämmentynyt
#17

Muutetaan vastaanottokeskukset palautuskeskuksiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marssija
#18

Mitä hartaampi kristitty, ja mitä tarkemmin hän noudattaa kymmentä käskyä, sen luotettavampi, turvallisempi ja maailmaa rakastavampi on hän.
Mitä hartaampi muslimi, ja mitä tarkemmin hän noudattaa koraanin käskyjä, sen epäilyttävämpi, vaarallisempi ja maailmaa vihaavampi on hän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Harras muslimi on piru
#19

Harras muslimi on se pahin.
Kts imaamien mielipiteet You tubesta. Kts vaikka _ISLAM ILTA- imaamien puheet.
Edes imaamit eivät tule toimeen keskenään jos ovat sunni / shiia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Jos Yhdysvallat onnistuisi lahjomaan Viron hallintoa niin paljon, että se alkaisi sortaa venäläisvähemmistöä, saataisiin rähinä aivan lähelle, ja paljon virolaisia pakolaisia maahamme, tai mikä vielä parempaa, Stubbhan meni lupaamaan turvatakuita Virolle, niin vaikkapa pieni ydin sota Venäjää vastaan! Jess, se olisi varmaan SSS-miesten unelmien täyttymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pqkeej
#21

Toni, PS ei ole ainoa taho jonka kautta voi vaikuttaa elintasopakolaisvyöryyn

http://mvlehti.net/2015/12/10/kari-rajamaki-kiitoksia-sataa-nyt-joka-puolelta-video/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#22

Kovan paheksunnan ja irtisanoutumisaallon Kari puolueessaan aiheutti.

Demarit puolueena ovat kuitenkin kovan luokan mamuttajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pqkeej
#24

”Demarit puolueena ovat kuitenkin kovan luokan mamuttajia.”
– Samaa mieltä, SDP on puolueena äänestyskelvoton. Ei kuitenkaan yhtä paha puolue kuin vasemmistoliitto tai vihreät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rauno Toivainen
Utelias
#23

Koska en saanut tuolla Facebookissa vastausta kysymykseeni niin yritänpä täällä: Millä perusteella väität blogissasi, että ”päiväkohtainen elintasopakolaistulva on alittanut jne.” Siis mihin perustuu tietosi siitä, moniko tänne tuleva on ”elintasopakolainen”? Ovatko kaikki turvapaikanhakijat sellaisia? Vai onko vain osa? Jos, niin kuinka suuri osa? Ja edelleen se tärkein kysymys: Mihin faktoihin väitteesi perustuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#25

N.90% on elintasopakolaisia koska se on irakilaisten, somalien etc.. partalasten osuus maahantunkeutujista.

Toisaalta voidaan sanoa kaikkien olevan elintasopakolaisia koska heille ei ole pelkkä turva kelvannut vaan väkisin on ängetty useiden turvallisten maiden läpi suomeen tuhtien tukien perässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Machiaveli
#26

Totta se on!
Jos turva ei kelvannut Turkista, Kreikasta, Kroatiasta jne. Jopa Ruotsi ei kelvannut… Elintasopakolaisia ovat 99%.
Joka muuta väittää, valehtelee tietoisesti …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rauno Toivainen
#27

Onko se prosentti nyt sitten 90 vai 99? Vai laitetaanko saman tien kokonainen 100? Täällä pojat heittelee hatustaan lukemia mutu-tuntumalta. Asiantuntemuksen kanssahan näillä heitoilla ei ole mitään tekemistä. Oletteko eläessänne tavanneet yhtään turvapaikanhakijaa? Oletteko keskustelleet heidän kanssaan? Tunnetteko yhtään sellaista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#28

Rauno, kyse on kylmästä faktasta.

Ei mistään muusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#29

Näin on Itävallassa:
Refugees: ’Austria isn’t what we expected’

http://www.thelocal.at/20151215/asylum-seekers-return-home-as-austria-fails-to-meet-expectations

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kes
#30

Oletteko arvoisat muut lukijat sitä mieltä että on kyseenalaista laittaa varusmiehiä näiden elintasopakoloisten laukunkantajiksi?

Ei niinkään se laukunkantaminen vaan se seikka että varusmiehet avustavat sopimusten rikkomisessa: turvapaikanhakijoiden ottaminen turvallisesta maasta eli Ruotsista ei ole EU:n omien sääntöjen mukaista -> turvapaikanhakijan tulee hakea turvapaikkaa ensimmäisestä maasta jonne hän saapuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000