Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Puolassa - elintasomatkailun kustantaminen ei ole pakollista

Vietin pitkän viikonlopun Krakovassa, tuli vierailtua Schindlerin Deutsche Emaillewaren-Fabrikissa ja Auschwitz – Birkenaussa.

Hiljaiseksi veti mutta vielä vaikuttavampi on Terezín Tsekeissä vaikka onkin luonteeltaan erilainen. Suosittelen käymään jos nurkilla liikkuu.

Kaupunki oli yllättävän siisti ja hintatasoltaan suomalaiselle sopiva, halpaa oli. Lyhyellä otannalla pintapuolisesti puolalaiset ovat ystävällista ja avointa sakkia, toki kaikkia 800.000 krakovalaista en tavannut.

Jossain vaiheessa katuja tallatessa havahduin, vanhassa kulttuurinkirjossa oli aukko. Missä kaikki pakolaiset ja elintasopakolaiset ovat ?

Jos heitä Puolassa on niin luulisi että Krakovassa heitä ainakin olisi, silminhavaittavasti. En nähnyt neljän päivän aikana tiettyjä Suomessa esiintyvien ryhmien edustajia kuin muutaman. Suomessa kauppareissulla näen heitä moninkertaisen määrän.

Puolaanhan olisi huomattavasti lyhyempi matka kuin Suomeen monesta ”kriisipesäkkeestä” joten miksi ei sinne ?

Korkeat sosiaalituet houkuttelevat maahamme monenkirjavaa väkeä joista maallemme muodostuu oleellinen sosiaalinen ja taloudellinen taakka kokonaisuutta tarkastellessa.

Puheissa usein esitetään että maahanmuutto on taloudellisesti jopa positiivinen Suomelle mutta moista tilastoa ei kukaan ole esittänyt, minäkään en pysty osoittamaan etteikö näin olisi koska tietoja salataan mutta jokainen peruslaskutaidon omaava voi negatiivisen taloudellisen vaikutuksen laskea tilastoista jotka ovat saatavilla.

Eli tästä tullaan siihen kysymykseen joka on ilmeinen monelle, Suomen tulee terävöittää ja kiristää maahantulon ja maassaolon ehtoja.

Kun ehdot eivät täyty joltain osin matka kohti kotimaata alkakoon, siellä kaivataan tekijöitä enemmän kuin täällä ”lomalaisia”.

Puolasta vielä, nettosaaja.

”Puola on saanut EU:n rakenne- ja koheesiorahastoista 67 miljardia euroa vuosille 2007–2013. Kun tähän lisätään kansallinen rahoitus 11,9 miljardia euroa ja yksityisten yritysten suunniteltu osuus 6,4 miljardia euroa, kokonaissumma kohoaa yli 85 miljardiin euroon ja näin ollen EU-rahat luovat merkittäviä investointimahdollisuuksia. Puola toivoo EU-rahoitusten pysyvän jatkossakin mittavana.”

Eu: tuomioistuimen tuore linjaus maahanmuuttajien sosiaalituista.

http://yle.fi/uutiset/eu_sosiaaliavustusta_ei_tarvitse_maksaa_jos_maahan_muuttanut_ei_hae_tyota/7615394

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Terve järki
Vihainen
#1

Näinpä juuri. Puolassa ei ole rkp:tä joka aikoinaan maahanmuuttobusineksen Suomessa käynnisti, kuten jo Kari Suomalainen pikakuvassaan osoittaa. Taustalla on ns Kasnäs strategia, jonka mukaan 25 5:sta maahanmuuttajia piti tehdä ruotsinkielisiä rkp äänestäjiä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan työikäisten määrä vuonna 2050 on 3,5 miljoonaa. Sen perusteella työvoimaa olisi 2,8 miljoonaa henkeä. Kun kullakin olisi käytössä 1 765 tuntia vuodessa, työvoimaa olisi yhteensä 5,0 miljardia työtuntia.

Tuotanto ja tuottavuuslaskelmien ja työvoimatutkimuksen työtuntien perusteella silloin tehtäisiin 3,1 miljardia työtuntia, mutta kun tunneista poistetaan haamutunnit, niin sen mukaan tehtäisiin vain 2,6 miljardia tuntia. Näin työn puute olisi jossain 1,9 ja 2,4 miljardin työtunnin ja työttömyysaste 38–52 %:in välillä.

Maasta pitää siten saada pois paljon vähemmän tuottavaa väestöä.

Eric Maskin tietää, että yli 200 vuotta sitten kehitetty ns. verrattujen kustannusten teoria osoittaa vapaakaupan edut. Hän tietää, että ne ovat hyväksi vain suuryrityksille, joiden resurssit riittävät kaiken mahdollisen vertailuun ja siten edullisimpiin globaaleihin sijoituksiin. Vain niille vapaakauppa on hyväksi.

Suomi itsenäiseksi, oma raha ja talouspoitiikka!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000