Valinnoista ja vaaleista.
Kuntaamme on valittu kuntaliitoksesta johtuen uudet luottamushenkilöt alkuvuodelle 2017, uudet valinnat tehdään jälleen huhtikuun vaalien jälkeen. Allekirjoittanut edustaa puoluettamme ja kuntalaisia ainakin Kunnanhallituksessa, Keski-Satakunnan Terveydenhuollon kuntayhtymänhallituksessa ja Kunnanvaltuustossa, Satakunnan Perussuomalaisten piirihallituksessa, Piirin työvaliokunnassa, ym… joten olkaa yhteyksissä jos voin asiaanne auttaa.
Uudet valtuutetut valitaan 9.4.2017 pidettävissä vaaleissa, joissa olen ehdokkaana. Kuntapolitiikassa olen ollut mukana yli 20 vuotta, joten tiedän miten systeemi toimii ja miten asioihin voidaan vaikuttaa. Eurajoen Perussuomalaisten puheenjohtajana ja piirihallituksen jäsenenä, minulla on hyvät suorat kontaktit myös kansanedustajiimme aina ministereihimme saakka.
Eurajoen Perussuomalaisilla on hyvä ja laaja ehdokaslista tulevissa vaaleissa, josta löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas, mukaan ehdokkaaksi voi vielä pyrkiä aina 26.2 asti, jolloin hyväksymme viimeiset ehdokkaat. Lähde rohkeasti mukaan, sinun ei tarvitse tietää kuntapolitiikasta mitään, riittää että omaat arvojamme vastaavia mielipiteitä, annamme jokaiselle perehdytyksen luottamustoimiin, joten tiedoista se ei kiinni jää.
Joten olkaas yhteyksissä!!!
-TS-
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia