Perussuomalaiset

Tom Packalén

EU:n pitäisi perustaa yhteinen asevarasto

EU:n yhteisen puolustuksen kehitys on ollut melkoista puuhastelua ilman todellisia edistysaskeleita. Yksi syy tähän on ollut Nato-maiden haluttomuus edetä, koska he eivät halua uusia ylimääräisiä rakenteita, mikä sinänsä on ymmärrettävää.

Eräs järkevä ja käytännöllinen kehityssuunta olisi luoda EU:n asevarasto, johon ostettaisiin aseita yhteishankintana. Aseita luovutettaisiin varastosta EU-maalle, joka on joutunut sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Mielestäni tällainen menettely tukisi sekä EU:ta että Natoa. Poliittiset päätökset aseavusta olisi valmiiksi tehtynä. Apua tulisi heti.

Asevaraston kustannukset jakautuisivat maiden kesken BKT:n perusteella, eikä hinta olisi siten kohtuuton yhdellekään jäsenmaalle. Aseet olisivat myös tehokkaassa käytössä siellä, missä niitä tarvitaan.

Euroopassa on paljon omaa laadukasta asetuotantoa, ja hankintojen kilpailuttaminen eurooppalaisilla aseilla tukisi Euroopan omavaraisuutta.

Varastoon voisi hankkia esimerkiksi Ruotsista 10 000 AT-kertasinkoja ja 5 000 NLAW-ohjuksia. Saksasta varastoon sopisi esimerkiksi 5 000 Spike-panssarintorjuntaohjusta ja Puolasta 2 000 Piorun-ilmatorjuntaohjusta. Ranskasta EU:n asevarastoon saattaisi solahtaa muutama patteri korkealle kantavia Sampt-T -ilmatorjuntaohjuksia. Hyvänä lisänä voisi olla suuri määrä Nato-yhteensopivia, 155 mm älykkäitä tykistökranaatteja. Edellä mainitut ovat toki vain muutamia esimerkkejä laadukkaista eurooppalaisista asejärjestelmistä, jotka voisivat toimia vaihtoehtoina.

Yhteinen asevarasto olisi kustannustehokas järjestelmä, joka toisi uskottavuutta Naton ja EU:n puolustukselle. Valtionjohto, miltä kuulostaa? Voisiko tällaista edistää edes muiden Pohjoismaiden kesken?

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
Nimetön
#1

EU on kuin pehmolelu tai vaahtokarkki mitä tulee turvallisuuteen.
Ei se siitä taida millään konstilla tai varastolla miksikään muuttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiinnostunut
Utelias
#6

Mutta kyllä aseista olisi varmasti enemmän apua kuin vaahtokarkeista? 🤔

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vesipyssyillä ei ole paljoa pelotetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Vähän arveluttaa , nämä yhteiset meiningit ?! Sittenkun , niitä tarvittaisi , oliskin tappelu keskenään ?! Ilman aseita !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Oho, PS:stä on nyt kyllä tullut globalistien apupuolue ja kannatus laskee kuin lehmän häntä. Nyt on tehty soinit! PS oli parhaimmillaan todellinen haastaja kaikenmaailman EU-yhteispaketeille – nyt se jo itse tehtailee uusia kankkulankaivoja. Ei hyvältä näytä, ei todellakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi Suomi parkaa
#7

Meinaat ettei Suomea kannata puolustaa, voit olla oikeassa. Ei tämä ole enää suomalaisten maa. Jos ei nato kelpaa niin ei ole mitään syytä jäädä asumaan Venäjälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ukrainan TB2 ase ratkaisee sodan Ukrainan eduksi nopealla aikataululla. Putin tuhlaa ihmishenkiä täysin turhaan, peli on pelattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Mielenkiintoinen ajatus, mutta kaksi ongelmaa tulee heti mieleen:
a) koska varasto varmaan sijaitsi jossain Keski-Euroopassa herää kysymys, pystytäänkö sieltä sodan äkkiä puhjetessa Pohjolassa enää kuljettamaan mitään Suomeen. Meriyhteys Keski-Eurooppaan katkeaisi varmasti hetkessä Kaliningradin toiminnan kautta eivätkä lentokuljetuksetkaan olisi ainakaan varmoja.
b) entä jos Venäjä täräyttää muutaman Kinzhalin (kantomatka vähintään 6000 km, ei minkäänlaista läntistä torjuntaohjelmaa sitä vastaan) tuohon varastoon?
Itse uskon pikemminkin, että pitää pyrkiä hajasijoittamaan mahdollisimman pitkälle kaikki asevarastot!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000