Perussuomalaiset

Timo Laitinen

Ensin nykyinen ratainfra kuntoon

Uusi itäradan Porvoo – Kouvola -linjaus jatkaa hankeyhtiöneuvotteluihin. Valitun ratalinjauksen hintalappu kohoaa yli 2 miljardin kun samaan aikaan investoinnin hyöty-kustannussuhde on jäämässä alle 0,4:n eli hanke olisi selvästi kannattamaton. Noin 15 vuotta sitten tehty Lahden oikorata tehtiin pitkälti juuri sen takia, että yhteys nopeutti selvästi myös Karjalan ja Savonradan junaliikennettä. Ei kovin pitkälle kantavaa suurinvestointien suunnittelua.

Samaan aikaan uuden Itäradan kanssa on käyty jälleen keskustelua matka-aikojen lyhentämisestä Joensuun ja Helsingin välillä. Keskustelujen pohjaksi on valittu helpoin vaihtoehto eli ajaa pienemmistä asemista kylmästi ohi. Liipasimella ovat Joutsenon, Simpeleen, Kesälahden ja Kiteen asemat. Mitä hyötyä on harvaan asutulla alueella radasta mikäli ne harvatkin junat lakkaavat pysähtymästä? Koko ajan myös toitotetaan joukkoliikenteeseen siirtymisen tärkeyttä ympäristön kannalta, mutta halut ja toimet ovat vain päinvastaisia.

Asemien ohi ajamisessa on tavoitteena vaivainen 10 minuutin aikasäästö. Kiireisessä Helsingissä tämä on varmasti paljon. Maaseudulla ko. aikasäästöllä ei ole sinänsä merkitystä. Kunhan juna vain luotettavasti kulkisi. Aikasäästöä olisi saatavissa myös nykyistä rataverkkoa parantamalla. Luumäki – Imatra väli tarvitsee kaksoisraiteen koko välille. Tällä varmistetaan ennen kaikkea junien ruuhkaton kulku ja poistetaan infran kunnosta johtuneet ja tulevaisuudessa tulevat rajoitukset. Myös Imatra – Joensuu väli tarvitsee rahansa. Reilulla 200 miljoonalla saataisiin pois loput tasoristeykset, korjattaisiin radan geometriaa, pohjarakenteita sekä siltoja. Yhdessä Luumäki – Imatra kaksoisraiteen kanssa varsin pieni kustannus verrattuna oikorataan, mutta toisi aikasäästöä junien nopeuden noustessa sekä parantaisi selvästi aikataulujen pitävyyttä. Sen sijaan, että sijoitettaisiin yli 2 miljardia uuteen oikorataan tulisi rahat sijoittaa nykyiseen infraan. Rahaa ei tarvittaisi puoliakaan. Lisäksi pitää muistaa, että aina kun tehdään kokonaan uutta niin sitäkin pitää ylläpitää säännöllisesti ja vanhan rataverkon ylläpitotarve ei katoa mihinkään.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000