Perussuomalaiset

Timo Härkönen

Kyllä, luit oikein!

Imatran Kokoomus!!

Kyllä luit oikein. Mutta ennen kuin teet sen syvempiä tulkintoja, lueppa heidän valtuustoryhmän viimeisin aloite. Herättääkö ajatuksia? Pystytkö sinä vastaamaan kuinka he aloitteellaan parantavat maamme kuntalaisten hyvinvointia tai alueiden yritysten elinvoimaa? Tällä aloitteella he vastaavat Imatran toiseksi suurimpana valtuustoryhmänä äänestäjiensä kutsuun ylläpitää imatralaisten etua. Tämän aloitteen myötä he myös valmistautuvat tuleviin aluevaaleihin.

Tein asiasta muutosesityksen, jota perussuomalaisten hallituksen edustaja Sari Miettinen kannatti.

Esitin, että kyseisen aloitteen valmistelu tulee lopettaa välittömästi voimassa olevan kaupunginstrategian vastaisena.

Olen ymmärtänyt, että kuntalais- ja valtuutettujen aloitteet ovat nimenomaisesti kaupunginstrategiaa tukevia, kuntalaisten etuja- ja elinvoimaa palvelevia sekä hyvinvointia edistaviä. Erikoiseksi aloitteen tekee kaiken lisäksi se, että olemme noin kuukausi sitten karsineet talousarviovaltuuston kokouksessa oman kuntamme avustuksia hakevien yhdistysten rahoitusta n.250000 eurolla ja nyt sitten paikallinen Kokoomus haluaa AURINKOINDUKTIOINTERNETLATAUSPISTELIESIÄ Afrikan kansoille!? Kyllä, luit oikein!!

Asiasta käytiin hetken hienoa ja syvällistäkin arvokeskustelua. Äänestyksen jälkeen aloite etenee kuitenkin jatkovalmisteluun. Esitykseni hävisi äänin 4-7. Tämä osoittaa kuitenkin sen, että kaupunginhallituksessamme on myös muitakin kuntalaistemme etua ajattelevia kuin kaksi perusuomalaista.

———

Imatran Kokoomuksen valtuustoryhmä

”Kohti hiilineutraalia Imatraa

Tiivistelmä aloitteesta

Imatran strateginen hiilineutraalisuustavoite vaatii kaupungissa syntyvien päästöjen vähentämisen lisäksi päästöjen kompensointia. Koska liikenne on suurin yksittäinen päästölähde, on siihen kohdistetuilla toimenpiteillä merkittävä vaikutus.

Esitämme, että liikenteen päästöjen kompensoimiseksi Imatran kaupunkikonserni hyödyntää uutta innovaatiota, joka vähentää puun polttamista ja edesauttaa Afrikan metsittämistä. Esitämme, että ostamme jokaisen polttomoottorikäyttöisen auton hankinnan yhteydessä aurinkokennoilla toimivan induktiolieden afrikkalaisperheen käyttöön ja kompensoimme näin viidessä vuodessa 150.000 – 250.000 km ajon aiheuttaman CO2-päästön (117 – 186 g/km).

Aloitteen sisältö

Afrikassa noin 600 miljoonan ihmisen päivittäinen ruoka valmistuu nuotiolla. Puun polttaminen vapauttaa ilmakehään valtavat määrät hiilidioksidia. Viisihenkinen afrikkalaisperhe käyttää vuosittain 4.000 kg puuta aiheuttaen 6,4 tonnin CO2 päästöt. Aloitteen induktioliesi toimii aurinkoenergialla, mikä korvaa puun polttamisen.

Yksi liesi kompensoi vuosittain uuden auton 30.000 – 50.000 km ajoa vastaavat päästöt. Liesi maksaa 2.500 euroa, mikä on noin 6 prosenttia uuden auton hinnasta.

Naiset ja lapset käyttävät päivittäin puun hankintaan useita tunteja. Induktiolieden ansioista polttopuiden keräämisestä vapautunut aika voidaan käyttää hyödyllisemmin: lapset pääsevät kouluun ja naiset voivat työskennellä taimitarhoilla ja puun istutuksessa.

Lieden aurinkokennoilla ladattava akku tuo tullessaan sähkövalon koteihin sekä mahdollisuuden ladata puhelimia. Liedessä on myös internetyhteys, mikä avaa maaseudun asukkaille aivan uuden mahdollisuuden opiskeluun ja yhteydenpitoon sukulaisten ja tuttavien kanssa.

Aurinkosähköjärjestelmät toimitetaan Green Living Movement –projektiin, jota rahoittaa Ulkoministeriö.”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI KIITOS TIMOKIN. KYLLÄ TUO ON ❤️ KANSANTALOUDELLISESTI, KALLIIKSITULEVAA TOIMINTAA, KUN TUO KOKOOMUS, EI PÄÄSE EROON TUOSTA VANHASTA SYNNISTÄÄN: VAAN ON ❤️, KUIN ❤️ JOKIN ALKOHOLISTI, ETTÄ PALAA, TAASEN PULLONSA LUOKSE VAIKKA VAIMOLLEEN TOISTA LUPASI. NIIN KOKOMUKSEN: SELVIMÄTÖN SYNTI JEESUKSENKANSSA ON ❤️ NE KUULUISAT HOPEARAHAT, MITKÄ HE ANTOIVAT JUUDAALLE; NEHÄN SIELLÄ VIELÄ: SYDÄMESSÄ PAINAA. SITÄHYVITYSTÄHÄN, TUO MEIDÄN ❤️ PRESITENTTIKIN TEKEE, KUN TUON, MYÖSKI SYNTISEN, KUTEN MINÄKIN: PEKANKANSSA ”PEUHAA”, VAIKKA PEKKA TEKEE ISÄNTAHDONVASTAISESTI, NUORELLE KOMEALLE MIEHELLE. KIITOS. SIUNATEN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Etelä-Afrikan hiilidioksidipitoisuudet eivät ole poikkeuksellisia, 402-418 ppm. Lämpötilat välillä 9,7-21 C astetta. Eteläisellä Atlantilla vastaavasti hiilidioksidi luokkaa 422 ppm ja lämpötila 21,9 C astetta. Näillä arvoilla en laittaisi kaikkia miljardeja Afrikkaan, ja internet taitaa palvella vain Kiinan paikallista teollisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalaisten tulisi keskittyä nyt olemassa oloonsa
#3

Suomalaisten tulisi pitää nyt rahansa suojatakseen väestönsä mahdollisimman tehokkaasti korona muunnoksilta. Tauti saattaa olla ihmiskunnan lopun alku, joten nyt on leikki kaukana. Harvaan asuttuna maana voimme selvitä korona muunnoksista ehkä pisimmälle, mutta nyt ei ole oikea aika lahjoittaa pääomia toisarvoisiin kohteisiin; kyse on elämästä ja kuolemasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, Afrikasta lähtee tai on lähtenyt jo kymmeniä muunnoksia edelleen muuntautumaan laajaan väestöön, joka voisi tarkoittaa sitä, että maapallon väestöstä katoaa ehkä jopa puolet tautiin tai sen muunnoksiin. Nyt on aika pistää ilmastonmuutos hetkeksi kaappiin ja olisi pelastettava niin paljon ihmisiä kuin on mahdollista ensi sijaisesti omasta väestöstä, muuhun me ei voida jakautua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suuri osa suomalaisista saa koronatartunnan, sen muunnoksen ilman rokotteita. Tuo johtaa siihen, että Suomesta loppuu tehohoitokapasiteetti, ja jäljelle jää vain eutanasia, joka helpottaa lähtöä. Jokainen tajuaa, että tehohoitopaikkoja pitäisi olla jopa satoja tuhansia, jos kaikki rokottamattomat pitäisi pelastaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Suomen tulisi laillistaa eutanasia, mikäli suomalaisten varat hävitetään esim. Afrikkaan, unohtaen suomalainen oma väestö. Elämä Suomessa on muuttumassa helvetiksi vihreiden vihersiirtymän takia, jossa väestö tapetaan talvella kylmään ja nälkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sekoomus
Hämmentynyt
#4

Ei voi olla totta!!? En ole kuulut hetkeen näin erikoista juttua, jota voisi kuntalaisten verorahoilla tehdä. Turun katujen auraaminen feministisesti -valtuustoaloitte kalpenee tämän edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Hulluus saavutti Imatrankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000