Perussuomalaiset

Teemu Tares

Hallituksen ammatinvalinnan vapaus

Suomen eduskunnan käytännön mukaisesti kouluissa valittaisiin matematiikan opettajiksi lähihoitajia, kieltenopettajiksi varastomiehiä ja rehtoreiksi kaupankassoja. Silleen tulee yhtä hyvä tai parempikin, kuin valitsemalla vastaavanlaisia henkilöitä ministereiksi.

Jos ministerit eivät tunne alaansa, saati omaa minkäänlaista kokemusta valtionhallinnosta, niin miten he voisivatkaan saada aikaan muuta kuin nykyisenlaista sekasortoa – elleivät sitten ole aivan saamattomia?

Eduskunnan kyselytunnillakaan ei kansanedustajien mihinkään kysymykseen saada kunnollista vastausta, koska ministereillä ei sellaista ole tarjota.

Sekä valtion että koko maailman asiat ovat niin monimutkaisia, että ministereiksi pitäisi valita ministeriön edustaman ammattialan parhaat asiantuntijat, kuten esimerkiksi USA:ssa tehdään. Kokeneita ammatti-ihmisiä, ei harjoittelijoita eikä nuorimpia, sillä neljä vuotta on liian lyhyt aika sisäistää asioita, joita ei ole aikaisemmin edes opiskellut.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Jos näin olisi niin persut voisi lakkauttaa koska ikinä ette pääsisi hallitukseen kun tässä kaivattuja ns. terävintä kärkeä ei teidän listoilta löydy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Persufobiaa 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Realismia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
#4

Rasismia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

T. T.
#5

;))

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000