Sunnuntaina Helsingin kantakaupungista kantautui sosiaaliseen mediaan kollektiivinen ihmetys:

”EI MINUN SUOMENI!”

Monessa yhteydessä esitettiin kysymyksiä kuten ”Kuka ihme äänestää Teuvo Hakkaraista?” Myös monessa kommentissa todettiin, että jonkun isä saattoi äänestää keskustaa, mutta kuka perussuomalaisia, myös kysymys ”kuka edes tuntee yhtään perussuomalaista?” kuului arsenaaliin.

Ilmeisen hämmentynyt oli myös Putous-näyttelijä Krista Kosonen, joka monen muun taitelijan kanssa HS:n haastattelussa ihmetteli tulosta:

”Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia”.

Saman asian totesi myös laulaja-näyttelijä Vuokko Huovinen, jonka totesi samaisessa haastattelussa ”Tämä aiheuttaa minulle ahdistusta, myös taiteen nauttijana. Haluan, että taide herättää minussa uusia ajatuksia. Sellaisia, mitä en ole ennen kokenut.”

Niin Kosonen kuin Huovinenkaan sanovat etteivät tunne ketään joka olisi äänestänyt Perussuomalaista, saatikka itse perussuomalaista.

Vastavuoroisesti perussuomalaisissa ryhmissä tämä otettiin vastaan kovin ristiriitaisin tuntein. Tyypillisiä kommentteja olivat

”Kovin rajoittunutta porukkaa nuo taitelijat, varsin suvaitsevaisia” tai ”En jaksa ymmärtää, miksi nuo suvaitsevaisuuttaan hehkuttavat, kun heidän näkemys siitä on kaikkia suvaitaan paitsi ei kuitenkaan perussuomalaisia?”

Mukana oli myös kielenkäyttöä, joka kertoo sinänsä hyvin paljon ajattelutapojen ristiriitaisuudesta. Tälläisestä voidaan esimerkiksi ottaa seuraava: ”Itserakas yläluokan narttu.”

Niin Kosonen ja Huovinen haastatteluissaan, kuin Perussuomalaiset kirjoittajat Facebookissa ovat todennäköisesti kumpikin oikeassa, omasta lähtökohdistaan. Sanan ehkä voi tiputtaa pois Kososen lausumasta. Näin sillä, että he asuvat omassa kuplassaan ja voidaan sanoa kaiketi, että Perussuomalaiset toisessa kuplassa. Molempien maailman on toisilleen hyvin vieras. Suomalainen yhteiskunta ei yksikertaisesti ole tottunut kyseisen kaltaiseen kulttuuriseen vastakkainasetteluun.

Tämä kuitenkaan ei ole mitenkään Helsinkiläinen trendi, vaan sama arvoliberaali ilmiö näky kaikkien läntisissä demokratioissa ja nimen omaan niiden suurempien kaupunkien kantakaupunkialueilla. Voidaankin hyvin todeta, että kantakaupungit ja niiden asukkaat sulkeutuvat kaikkialla Euroopassa yhä selkeämmin omaan todellisuuteensa.

Siinä missä Helsingin kantakaupunki, niin yhtälailla myös Lontoon kantakaupunki, on muuhun maahan verrattuna selvästi sosiaalisesti liberaalimpi, Helsingissä, myös sosialistisempi.

Käytännössä tämä heijastuu siinä, että niin Helsingin kuin Lontookin kantakaupungissa asuvat suhtautuvat maamiehiään innostuneemmin homoliittoihin, poliittisesti korrektiin ilmaisun, vähemmistöjen oikeuksiin, maahanmuuttoon sekä monikulttuurisuuteen.

Kuulostaako tutulta? – Ainakin pitäisi kuulostaa.

Helsingissä on usein puhuttu puna-vihreästä-kuplasta. Täsmällisesti ottaen tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan vyöhyke on laajempi. Tähän on pakko ottaa mukaan Töölön ja Kampin sininen ja keltainen vyöhyke, eli hyvin vahva RKP:n ja Kokoomuksen kannatusalueiden keskiö. Kokonaisuutena tämä näyttäisi Helsingissä mukailevan raitiovaunukiskoja.

Siellä missä Perussuomalaisten kannatus on heikointa siellä ovat vahvoilla mainittu Kokoomus, joiltakin osin RKP, mutta myös vihreät ja vasemmistopuolueet. Vasemmistopuolueista tosin demarit on hiipumassa. Onko vasemmistopuolueiden kannatus siirtymässä lopullisesti demareilta Vasemmistoliitolle, näyttää aika.

Helsinki ei todellakaan ole tässä yksin. Financial Timesin mukaan vastaava ilmiö on nähtävissä useimmissa Britannian suurkaupungeissa ja niissä nimen omaan niiden kasvavissa ja kulttuurisesti kehittyvissä ytimissä. Samoin sama ilmiö on havainnollistettu Yhdysvalloissa mm. Austinissa, New Yorkissa ja San Fransiscossa ja joissain muissa saman kaltaisissa kaupungeissa. Britannian ohella Euroopassa niin Tukholma kuin Pariisi kehittyvät samaan suuntaan, joskin vähän omilla tavoillaan.

Samasta on merkkejä myös muissa Suomen kivitalojen kantakaupunki alueilla Turussa ja Tampereella, joskin toisenlaisessa mittakaavassa kuin Helsingissä. Niissäkin eletään toisenlaisessa poliittisessa todellisuudessa kuin suuri osa muusta Suomesta. HS:n arvokartalla Helsinki onkin valittujen edustajien perusteella hyvinkin yksinäinen.

Ehkä parhaiten eroa Helsingistä valittujen ja muualta maasta valittujen kansanedustajien eroa kuvaa HS:n vaalikoneessa ollut kysymys nro 24, joka kuului:

”Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.”

Helsingistä valittujen kansanedustajista 36% oli samaa mieltä, kun muun maan kansanedustajista samaa mieltä oli 77%.

Hesarin arvokartasta voimme katsoa, että Helsinki on suomalaisessa politiikassa varsin vasemmistolainen vaalipiiri. Itse asiassa Helsinkiä vasemmistolaisempi on vain Lapin ja Savo-Karjalan vaalipiirit. Näin ollen Perussuomalaisten keskivertoa oikeistolaisempi poliittinen linja voi täkäläisessä kontekstissä tuntua hyvin oikeistolaiselta. Paitsi vasemmistolainen Helsinki on ennen kaikkea liberaali, liberaali millä mittarilla tahansa mitattuna. Kun tähän oikeistolaisuuteen liitetään Perussuomalaisten konservatiivisyys saadaan kulttuurinen törmäys, jota ei ymmärretä ja Kososen ja Huovisen haastattelua lukiessa ei vältytä ajatukselta ettei edes haluta ymmärtää. Mikäli tämä yhtälön ymmärretään, niin on ymmärretään mekanismin millä oikeistolainen poliittinen linja muuttuu kuplan sisällä asuvan suussa äärioikeistolaisuudeksi.

Mitä asioita tässä sinipunavihreässä -kuplassa sitten nousee esiin tai on syntymässä? Mikäli FT:tä on uskominen, niin vastaus on sama Lontoossa, Helsingissä kuin New Yorkissa. Näissä on syntymässä eräänlainen pukuhipsteri -kulttuurien symbioosi. Kuplan sisällä kovia asioita ovat mm. pyöräily, erikoisoluet, lähiruoka ja kulttuuri. Erityisen rakasta on muut pääkaupungit, ne joissa on samat elämänarvot ja -tavat kuin itsellä on.

Sähköiset viestimet, erityisesti internet on tuonut kaiken liki käsin kosketeltavaksi. Näin näiden alueiden asukkaat henkisesti lähempänä kaltaisiaan muissa pääkaupungeissa, kuin omaa maamiestään 10 km fyysisen matkan päässä.

Yksi yhteinen tekijä näille alueille on ennen kaikkea se, että ovat päässeet nauttimaan globalisaation ja avoimen talouden hedelmistä. Luovan alan uudet työpaikat, kansainväliset rahavirrat ja niiden mukana hyvinvointi kukoistavat pääkaupungeissa ja erityisesti niiden ytimissä.

Miksi niiden asukkaat siis haluaisivatkaan suitsia maahanmuuttoa tai globalisaatiota, kun suuri osa niiden hyödyistä kohdistuu juuri heille? Hyötyjen sijaan globalisaation, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden lieveilmiöitä, kuten matalapalkka työt, halpatyöntekijät, töiden siirtyminen kolmansiin maihin, ghettoutuminen, jengiytyminen, rikollisuus tai huumeet eivät kuulu heidän todellisuuteensa. Ne ovat lähinnä paha uni josta joku moukka jossain periferiassa jankuttaa.

Perussuomalaisten puhuessa maahanmuutosta tai sen ongelmista, SoTe asioista, kehitysavusta tai monista muista yhteiskunnallisista haasteita he puhuvat asioista, jotka eivät yksinkertaisesti kuulu tämän sinipunavihreän kuplan kokemuspiiriin.

Tätä sinipunavihreää kuplaa muodostaa noin kolmannes Helsingistä. Tuo kolmannes on kova äänistä ja se ei ymmärrä perussuomalaista ajatusmaailman lähtökohtaa. Se pääsee mediaan tuomaan omaa ajatusmaailmaansa, se tekee mediaa, se hallitsee tai ainakin olettaa hallitsevansa, suomalaista kulttuuria. Se yrittää siksi demonisoida toisin ajattelevia, kuten Perussuomalaisia, käyttäen mm. rasismikorttia, onhan Perussuomalaiset heistä katsoen tavattoman kaukana oikealla. Tämä sulattaa osaltaan perussuomalaisten kannatusta, ennen kaikkea Helsingissä, mutta myös varmasti jonkin verran laajemmin. Tuo kannatuksen sulaminen on syynä, ainakin suurelta osin siihen, miksi perussuomalaisten kannatus Helsingissä on noin kolmanneksen muun maan kannatusta alempi. Vastaavia urbaaniliberaaleja kuplia kun Suomessa ei ole.

Euroopassa, myös Suomessa, on käynnissä jonkinlainen murros, jonka lopputulos on vielä arvoitus. Suomessa poliittinen kenttä näyttää jakautuvan vaali vaalilta yhä selvemmin puolueiden sijasta arvokonservatiiviseen ja arvoliberaaliin leiriin. Yhtenä esimerkkinä on se miten tämä näkyi puolueiden hajoamisena tasa-arvoisen avioliittolain äänestyksessä. Käytännössä siis kaikkien muiden puolueiden paitsi Perussuomalaisten. Olisiko siis pidemmällä ajalla viisasta siirtyä oikeisto – vasemmisto -ajattelusta, konservatiivi – liberaali -ajatteluun? Todennäköisesti olisi.

Samanlainen jakolinja on nähtävissä Ranskan Front Nationalen, Ruotsidemokraattien tai Britannian UKIP-puolueen nousussa. Perussuomalaisiin yhtymäkohtina voidaan nähdä Maahanmuutto ja eurovastaisuus, jotka ovat kaikkien näiden puolueiden pääteemoja. Sen sijaan pitäisi nähdä myös se, että pinnan alla kyse on paljon myös kulttuurieroista. Itse asiassa hyvin syvästä kulttuurierosta, suorastaan kuilusta poliittisen korrektiuden vyöhykkeen ja muiden välillä. Erot näkyvät yhtälailla Teuvo Hakkaraisen toiminnan ja sen arvostelun ja ymmärtämisen välissä, siinä kuin vähemmistöjen oikeuksienkin kohdalla, jollaisena ns. paperittomien terveydenhoito voidaan nähdä.

Internetissä ei ole kovin vaikeaa hahmottaa kansainvälistä kulttuurista arvoliberaalia yhteisöä. Yhteisöä joka ulottuu Yhdysvalloista Eurooppaan. Tämä urbaaniliberaali baywatch elää globaalia elämäänsä sosiaalisen median eri muodoissa sekä ja pääkaupunkien kuplien välisenä turistivirta, jossa kukin kupla hyödyttää lähinnä toista kuplaa. Arvoiltaan varsin yhtenäisessä Euroopassa ei ole totuttu tällaisiin kulttuurisiin vastakkainasetteluihin. Tämän saman syyn takia kulttuurinen törmäys, mikä tulee esiin esimerkiksi vaalien yhteydessä tuntuu Suomessakin niin häiritseviltä, ja omasta vyöhykkeestä etääntyvien seutujen ihmiset vierailta, suorastaan muukalaisilta.

Jos urbaaniliberaalista laitakaupunkien ja vieläkin kauempana olevien maamiesten olemus, ajattelutapa tuntuvat luontaan työntäviltä, niin vatsavuoroisesti samaa toimii toisinpäinkin. Liberaaleihin ja globalisaation hedelmistä nauttiviin kaupunkiytimiin niiden ulkopuolelta katsovat taas näkevät ne arjen ja toimeentulon ongelmista vieraantuneina saarekkein.