Perussuomalaiset

Tatu Tyni

Taiteen edistämiskeskuksen uusi johtaja

Kaleva 4.4.2018: “Taiteen edistämiskeskuksen uudeksi johtajaksi on nimitetty Paula Tuovinen. Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) nimitti hänet viiden vuoden määräaikaiseen tehtävään.”

Hienoa, että edellinen johtaja Minna Sirnö (vas.) siirtyi sivuun Taikesta. Hänen aikana laitoksen toiminta muuttui entistäkin amatöörimäisemmäksi. Tämä näkyy suoraan taiteilijoiden nykyisissä työttömyysluvuissa.

Valitettavasti Taike ei muutu ammattimaisempaan suuntaan Paula Tuovisen johdolla.

Jos kulttuuriministeri olisi ollut perussuomalainen – niin kuin piti olla – , Taiken uudistus olisi voitu aloittaa.

Itse pyrin edistämään kehitystä, missä ammatillisen taiteen rahoitus siirtyy Ely-keskuksiin ja Business Finlandiin. Nyt rahoitus myönnettäisiin pelkästään liiketoiminnallisista lähtökohdista turvaten näin kulttuuriyrittäjälle kasvun ja tulevaisuuden. Nyt sisällöstä – ja tietenkin taloudellisesta riskistä – päättäisi itse kulttuuriyrittäjä, eikä ideologisin perustein toimivat komiteat.

Taiteellisen toiminnan kehitystyöhön muodostuisi portaittainen pienestä vastikkeettomasta tuesta suureen vastikkeelliseen rahoitukseen kehittyvä järjestelmä. Tällainenhan on jo käytössä Avekissa (Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus).

Miten taiteilijoiden työllisyys syntyy?

Synnyttääkö sitä omalla verokortilla toimiva yksityishenkilö, amatöörimäisesti johdettu ja rahoitettu kyläyhdistys vai vapaassa kilpailussa toimiva ammattimaisesti johdettu osakeyhtiö?

Taiken nykyinen näkemys on, että ei ainakaan tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Apurahoillako taiteilijat suurimmaksi osaksi elävät?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#2

Eivät elä, kuten Nightwish, Apocalyptica, stand up koomikot, sirkus Finlandia, Timo Vuorensola, Ilkka Remes jne.

Uusien keksintöjen/konseptien kehittely on periaatteessa ihan samanlaista kuin start uppien elämä. Siksi samanlainen tukijärjestelmä kuin liike-elämässä alkuvaiheeseen, ja sitten tietenkin jatkuvaan kehitystyöhön. Näin on toimittu pelialalla, viime vuonna kolme pelifirmaa meni pörssiin, on syntynyt Supercell ja Rovio. Eli on luotu varallisuutta kotimaahan.

Taistolaiset (alempaan polveen) pyörittävät edelleen laitosteattereita ja taidekorkeakouluja. Nämä synnyttävät ”tekotaidetta”, jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää apurahoilla. Taiteen edistämiskeskus ajaa taiteilijoille juuri tuota ”köyhyyttä”. Ammatillisen taiteen rakenteet ovat Suomessa läpensä mädät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

”Ammatillisen taiteen rakenteet ovat Suomessa läpeensä mädät.”

Toisella sanalla sanottuna voisi kai sanoa, että taideala on korruptoitunutta?

Korruptiota on Suomessa kaikissa rakenteissa, joissakin enemmän joissakin vähemmän, mutta hyvä veli -verkostoja löytyy joka puolelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#3

Voi noinkin sanoa. Itse näen enemmän, että kyse on amatöörimäisyydestä. Taidealoilla uskotaan niihin asioihin ja toimintatapoihin, joita liike-elämässä pidetään alkeellisimpina virheinä.

Täytyy myös muistaa, että Neuvostoliiton romahdettua kommunismia ei ole käyty Suomessa läpi, vaan kommunistit ovat sulautuneet taidealoille ja yliopistoihin. Tämä on välttämätön asia käydä läpi. Ajatella, että suomalaisen näytelmäkirjailijan keskiansio vuodessa on alta 2000 €. Eikö tuo kommunismi olisi aika perata teatterikorkeasta pois?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Minkä alan taiteilija olet vai huutelet sivusta.

Nopeasti googlettamalla ei löydy juurikaan mitään muuta kuin ikivanhaa tekotaidetta omia käsitteitäsi käyttäen.

Taiteilijaksi kai voi kuka tahansa itseään kutsua, mutta oudoksuttaa, että kommentoija antaa ymmärtää olevansa perillä, vaikka ei edusta ”perussuomalaista” taiteen tekijää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000