Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

108 849 214 058,32

Otsikon luku on Suomen valtion velka. Osaatko sanoa sen ääneen? Suomella on velkaa enemmän kuin koskaan ennen. Viime vuosina Suomi on velkaantunut nopeammin kuin koskaan ennen. Sinäkin olet velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Suomen maksama korko nousee ennen pitkää – niin sinunkin lainojesi korko. Yhä suurempi osa veroistasi menee velan korkojen maksuun eikä hyvinvoinnin rakentamiseen. Suomen huoltosuhde heikkenee nopeasti, ja maksajia on yhä vähemmän. Suomeen lappaa väkeä, joka lisää velkaa. Kuinka kauan tällainen meno voi sinun mielestäsi jatkua?

Kun valtio elää yli varojensa, sitä sanotaan elvytykseksi. Suomen velkaa lyhentävät – jos pystyvät – tulevat sukupolvet, koska he eivät voi äänestää seuraavissa vaaleissa. Heiltä ei ole kysytty.

Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Kasvu on ollut järjetöntä. Sinä tiedät niiden poliitikkojen nimet, jotka ovat vastuussa, koska olet äänestänyt heidän edustamiaan puolueita.

Ylivelkaantunut valtio menettää itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat ulos maasta. Ne poliitikot, jotka velkaantumisesta päättävät, eivät ole enää vastaamassa, kun velat on maksettava. Sillä aikaa kun luit tämän, noin minuutissa, Suomen velka kasvoi yli 10 000 euroa.

EU-maat ovat aloittamassa poikkeuksellisen vaikeita neuvotteluita budjetista Britannian lähdön jälkeen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on sanonut, että Suomi hoitaa oman tonttinsa, kun EU:lle kaavaillaan uusia menoja. Suomelle koituva lisälasku voi liikkua sadoissa miljoonissa euroissa vuodessa.

Hyväksytkö sinä sen?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

En hyväksy, en totta vieköön hyväksy nykyhallituksen rahanpolttamista!! Suomi on jo Kreikkaa vastaavassa tilanteessa ja siitä vain Orpo anomaan tukipaketteja!! Orpo ja Sipilä sinipiikoineen tärvää koko Suomen, heillä on vielä vuosi aikaa tehdä tuhojaan – saammeko enää koskaan Suomea terveemmäksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Velka on otettu Eu-Trollaukseen !

Siis politikkojen oman edun edistämiseen ja Brysselin Miljoona-virkojen nuoluun !
Tämä nuolenta vaatii Uhrilahjaksi Rahaa jota otetaan velaksi.
Rahat on käytetty mm.
-Pakolaisbisnekseen
-Lahjoitetu Kreikkaan,Turkkiin ,Ukrainaan jne
-On toimittu niin että maamme hinta/kustanus taso nousee ja että sijoittajia ja yrittäjiä verotetaan enemmän jottei tuottavia työpaikkoja syntyisi.
-On keskitty SOTE-PUHALLUS / maakuntahallitus
-Tuulivoimaan rahoja on tuhlattu
-Uusiutuvan energian tukeihin (Sipilän taskuun)

On selvää että tämä johtaa katastrofiin levottomuuksiin ja konkurssin kun seuraava lama tulee ja Kiina laittaa velka piikin kiinni ! (KIINASTAHAN SE LAINARAHA TULEE)

t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Suomen talous voidaan pelastaa näin

-Erotaan Eu:sta,muutetaan Eu sopimus Eta sopimukseksi
-Erotaan Eurosta
-Otetan Viron vero / Sosiaaliturva ja Autovero malli
– PYYHITÄÄN PERSETTÄ JÄRJETTÖMILLLÄ KANSAINVÄLISILLÄ SOPIMUKSILLA ! (Jolla Suomi suojelee terrorismiä)mm. Sillä että että käytetään keppihevosena ja tekosyynä sitä ettei maihin joissa kuoleman tuomio on voida palauttaa Isis Terroristeja ja muita rikollisia jotka on vaarassa saada teoistaan kuoleman tuomion !
-Palautetaan Moraali tähän maaahan
-Palautetaan pakolaiset sen rajan taakse mistä on tulleetkin !
-Laitetaan Huumehörhöt kuriin !
-Ei haasteta isolle naapurille riitaa,eikä myöskään nuolla sitä eikä Eu:ta ollaan itsenäisiä ja puolueettomia !

Näin Suomen talous saadaan kuntoon ja investointeja ja sijoituksia maailmalta,näin talous kasvaa ja teemme enemmän vientituotteita maailmalle josta saamme valuuttta tuloja .
Tämä voi jopa johtaa siihen että ulkomaista työvoimaa voisimme joutua hankkimaan kun omat loppuu..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jatkoa…

Suomeen pitää saada laki että Eu-Trollaus ja myös Venäjän-Trollaus pitää saada isänmaan petos rikokseksi josta tulee antaa kovat tuomiot kansalaisille ja erityisesti siihen syyllistyneille Politikoille !
Nyt Eu:ssa Miljoona viroissa olevat pitää etsintä kuuluttaa ja pidättä Suomen taouden tuhoamisesta ja velkaannuttamisesta !
Eihän tällainen homma voi olla laillista missään muualla kuin Suomessa että oma maa tuhotaan oman edun takia.
esim. Stupin ja Kataisen toiminta oli täysin suunniteltua hommaa josta varoitin Suomen kansaa jo silloin kun ne Suomen maaperällä tuota hommaa tekivät !!!

t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Tämä hulluus ei johda pelkästään Sotaan Suomessa vaan koko Eu:n sisällisota on 100% varma asia !
Tällaista Ihmiskoetta ei edes koskaan ole missään muualla päin maailmaa tehty !
Kaikki on sekoitettu ja velkaa otettu jotka Politikot on varastaneet !!!!
niin rajat.rahat,kultturit,rodut,aatteet,moraalit,reviirit,kielet,
uskonnot ,ihan kaikki !!!
Tällainen sekoitus ei onistu edes eläinmaailmassa !
nekin tappaa toisensa !
On päivän selvää että Tämä Eu vouhotus johtaa sisällisotaan Eu:ssa !
Sitä milloin se alkaa on vaikea ennakoida,seuraava lama jo saattaa laukaista sen ???
Rahastahan ne ihmisten levottomuudet alkaa kun sahan saanti kansalaisilla lakkaa tai toiset saa enemmän kun kuuluu…
t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Pelastuksemme on ”yhteisvastuu” ja sen nimissä otettu velka.
Jyrki Katainen Jutta Urpilaisen myötä olivat niitä innokkaimpia ”vastuunkantajia”.
Tämä johtava ajatus lienee edelleen Kokkareiden ja Sossujen Ydinosaamista? Ainakin Orpo viittailee siihen suuntaan ja nuoleskelee tuota kaikkien aikojen siivellä eläjää, Ahvenanmaata.
Pitää tehdä ARVOVALINTOJA. Niihin kuuluu mm. kaikkien hädässä oleviksi itsensä tuntevien elätys, hamaan loppuun asti. Jos muut kiristää elatusehtojaan ja velvoiteitaan, meidän tulee niitä kasvattaa. Kuten mm. Loviisan valveutunut johto edellyttää.
Mieti siis ketä äänestät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kekustalainen
Iloinen
#3

Sipilän hallitus lähti juuri tätä tavoitetta saavuttamaan, eli velan taittamista. Siihen pyrittiin ja pyritään kahta kautta. Säästöillä ja talouden elvyttämisellä. Nyt on käänne saatu aikaan. Ainakin 72% työllisyys saavutetaan ja velkaa otetaan miljardeja vähemmän kuin ennen. Silti homma on vielä kesken. Tarvitaan lisää säästöjä, lisää dynamiikkaa työmarkkinoille, paikallista sopimusta, aktiivimallia, keppiä ja porkkanaa.
Työpaikkoja tulee koko ajan lisää ja ne on täytettävä halukkailla. Meillä on paljon sellaisia työpaikkoja, joita kantasuomalaiset eivät enää juurikaan tee. Marjoja ei poimi mansikkapelloilla kuin metsissäkään muut kuin ulkolaiset. Sama taitaa koskea siivousalaa ja muuta pienpalkkaista. Takseissakin näkee yhä enemmän maahanmuutajia. Kaikki avoimet työpaikat, myös matalapalkkaiset on täytettävä. Jos niin ei löydy täältä väkeä, on ne haettava muualta. Minua ei haitta työperäinen maahanmuutto lainkaan. Se on hieno juttu. Tervetuloa ystävälliseen Suomeen, töihin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Edellä kuvatun tavoin voi kirjoittaa, kun on nielaissut hallituksen sloganit ja erityisesti kepun iskulauseet, kuten kepulaiset ovat tehneetkin (tosin järkevimmät ovat kannatuksensa vaihtaneet ja kepun kannatus laskee kuin lehmän häntä). Kyllä juu, kepulla on hyviä tavoitteita, mutta keinot ovat väärät ja kokonaiskuvaa hämärtää maailmantalouden elpyminen, johon kepulla ei ole osaa eikä arpaa minkäänlaista. Edes työllisyystavoitetta ei kepu tule näillä keinoilla saavuttamaan: jos kerran marjanpoiminnasta ”aasialainen” tuntipalkka on keskimäärin 5-7 e, ei sillä taas Suomen hintatasolla perhettä elätä, ei elätä edes yhtä ihmistä. Eihän nämä aasialaiset marjanpoimijat Suomeen jää, vaan palaavat pikkupalkkapusseineen takaisin Aasiaan, jossa tietysti se on jo kohtalainen palkkapussi. Eli meillä Suomessa hintataso alas niin sitten em. palkalla voi Suomessakin elää. Sosiaalisten tukien varassa eläviä heikosti työllistyviä (myös vuosien kuluttua) elintasopakolaisia kepu kutsuu (jatkuu…)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

(…jatkoa) kuin globaaliin sosiaalitoimistoon – sekö ei muka nosta julkisia menoja?? Entäpä väkivaltarikosten kasvu maahanmuuttajien taholta, ihan kuin ei omat riittäisi?? Niitä vahinkoja ei kaikkia edes rahalla korvatakaan. Kantasuomalaisten pakottaminen kerjuulle on jo moraalitonta, jotta yritykset voisivat kutistaa kustannuksiaan aina vain enemmän ja samalla kahmia alati kasvavia yritystukia. Suomesta kepu haluaa pelkän liittovaltion, jotta vastineeksi kepupoliitikkojen sukulaiset saisivat ”hienoja” EU-virkoja. Ei ole ihme, että Suomi on rapautumassa ja pahasti, kun pääministeripuolueen kannattajat kulkevat laput silmillä, ovat lopettaneet kriittisen itsenäisen ajattelun ja kuuntelevat vain kepupuheita. Surullista, niin surullista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

”Edellä kuvatun tavoin voi kirjoittaa” – tällä en tarkoittanut Äyräväistä vaan ”keskustalaista” #3.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000