Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Vappupuhe 2018 – Asiaa sananvapaudesta ja laajakaistasta

Tervetuloa Kuusamon Perusvappuun välivuoden jälkeen. Minut nyt kaikki todennäköisimmin tuntee, mutta esittelen kuitenkin itseni. Olen Tapio Lämsä, Kuusamon PS:n puheenjohtaja, varavaltuutettu ja olen ehdokkaana lokakuussa mahdollisesti pidettävissä maakuntavaaleissa. Kiitoksia vapputilaisuuteemme tulleille!

Otan nyt ensimmäisenä asiana käsittelyyn meille perussuomalaisille hyvin tärkeän asian eli sananvapauden. Suomessa on selkeästi sananvapauden tila heikentynyt. Se nähdään esimerkkinä siinä, että ihmisiä jahdataan ns. poliittisesti epäkorrektien mielipiteitten takia. Poliisi on palkannut muutaman viime vuoden aikana satoja ns. ”vihapuhepoliiseja”, sosiaalisessa mediassa anarkistien ja vihervasemmistolaisten ilmiantoringit toimivat sekä tuomioistuimessa annetaan tuomioita kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Kertoo paljon siitä, että missä olemme kansakuntana menossa.

On täysin naurettavaa, että esimerkkinä facebookissa jaetaan bännejä joistain vuodelta kuokka ja kirves olevista julkaisuista. Ja poliitikot samalla huutavat pitkin mediaa jostain vihapuheesta ja vaativat sille sanktioita. Vihapuheesta vaaditaan kovempia rangaistuksia, vaikka koko käsitettä ei löydy lainsäädännöstä. Muutenkin koko käsitteen määritelmä venyy ja paukkuu henkselin tavoin. Sama koskee myös termiä rasismi, joka myös venyy ja paukkuu. Ei voi todeta muuta, että haloo!!

Jos esität maahanmuuttokriittisiä, EU-kriittisiä tai muita kriittisiä mielipiteitä valtaeliitin toiminnasta, niin silloin helposti on edessä poliittinen ajojahti. Tämä on huomattu esimerkkinä monien perussuomalaisten toimijoiden piirissä ja myös ns. vaihtoehtomedian piirissä. Kyse alkaa olla jo punavihreän blokin masinoimasta ajojahdista, jossa ihmisiä jahdataan mielipuolisilla kriteereillä. Ei hyvää päivää!!

Suomi on täten siis menossa entistä enemmän siihen, että olemme kohta punavihreitten mielensäpahoittajien johtama pehmopoliisivaltio. Syöpäpotilaita pidetään ilman mitään järkevää syytä vangittuna väärien mielipiteitten takia ja ihmisiä aletaan jahtaamaan kyyläyskoneiston voimalla. Pitemmän päälle jokainen vähän valtaeliitin ja punavihreän unelmakerhon mielipiteistä poikkeava mielipide on kohta kiellettyä. Ihmisiä mahdollisesti jahdataan ja koteihin tunkeudutaan mölyämään ilman mitään relevanttia syytä. Lopputuloksena tien päässä on täydellinen orwelilainen yhteiskunta, jossa määrättyjä ihmisiä jahdataan mielipuolen tavoin. Onko tämä oikeasti se Suomi, mitä me haluamme? Ei sen pitäisi olla.

Lakipykäliin tarvittaisiin korjauksia ja pikaisesti. Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tarvitseisi selkeyttämistä, koska kyseinen pykälä on hyvin tulkinnanvarainen. Ihmisten pitää tietää oikeasti ne rajat, mitä saa sanoa ja mitä ei. Nykyinen arvontahomma oikeusasteissa on täysin typerää ja tämä johtaa selkeään kaksoisstandardeilla kulkemiseen. Ja uskonrauhan rikkominen – koko pykälä joutaa kumota samantien. Kyllä uskontoja pitää pystyä arvostelemaan ihan samalleen kuin poliittisia ideologioitakin. Erityisesti erään Lähi-idästä tulleen uskonnon erityissuojelu oikeusasteissa pitää lopettaa samantien.

Tulen jatkossakin arvostelemaan tätä nykyistä poliisin ja virkakoneiston toimintaa. Suomi alkaa olla todellakin siinä tilassa, että täällä vaikuttaa jokin pehmostasiin verrattava poliittinen poliisi. Tälle EU:sta ja punavihreästä kuplasta kumpuavalle hörhöilylle pitää laittaa stoppi. Ja otetaan Suomi takaisin.

Mennään vielä paikallispolitiikkaan sen verran, että haastan jokaisen Kuusamon kaupunginvaltuustossa vaikuttavan puolueen ottamaan suoraan kantaa laajakaista-asioihin. On puhuttu viime aikoina tämän kevään aikana tehtävästä selvityksestä. Kuusamo tarvitsee sen kuidun ainakin osaan paikkakuntaa ja tyhjänpäiväiset kabinettipuheet ehkä tehtävästä selvityksestä eivät vaan yksinkertaisesti riitä. Ottakaa keskusta, kokoomus, demarit, vihreät ja vasemmisto perussuomalaisten kanssa härkää sarvista kiinni ja tehdään se selvitys. Turhalla odottelulla ja haukottelulla teemme karhunpalveluksen Kuusamolle. Laitetaan asia vihdoinkin kuntoon vuosien haukottelun jälkeen!

Kiitoksia kaikille kuulijoille ja hyvää vappua minunkin puolesta! Näillä mennään!

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000