Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Kentälle ja perusteltat pystyyn

Jees! Se olisi allekirjoittaneella ensimmäinen useamman päivän putki edessä perustelttailua eduskuntavaaleihin liittyen. Nyt otetaan ihan tämä ns. kotipesä haltuun eli edessä on Koillismaan kierros. Alkaen nyt huomenna lauantaina Kuusamosta, sunnuntaina jatkuu homma Taivalkoskella ja kierros päättyy maanantaina Pudasjärvelle. Ja pari kappaletta muitakin ehdokasta Oulun vaalipiiristä tulee mukaan. Eli nyt siis pääsee aloittamaan nämä kierrokset ja mielenkiinnolla tässä odottaa, että pääsee ihmisten kanssa keskustelemaan erilaisista asioista. Fiilinki ainakin on siinä mielessä kohdillaan ja toivottavasti ihmiset haastaakin erilaisissa asioissa.

Eli siis vajaa kolmen kuukauden ralli on alkaa ja käytännössä tässä tullaan kiertämään koko vaalipiiri läpi – siis Oulun vaalipiiri. Omalta osaltani tulen lyömään 110 pinnaa linssiin ja laittaa itseni peliin. Muutenhan tähän leikkiin on turha lähteä. Lämsän akan pojalla kun on sellainen kumma tapa, että kun johonkin projektiin lähdetään – niin siihen lähdetään täysillä. Muuten tämä touhu ei kannata.

Koko ajan tässä saa erityisesti kilpailijoilta ja määrätyiltä porukoilta kaikenlaista negatiivista palautetta. Voi jopa todeta, että osa palautteesta on törkytasoa. Osalla on hampaissa perussuomalaiset ja osalla minun henkilökohtainen persoona. Tämä on ollut täysin odotettavissa, se kuuluu politiikkaan ja poliittiseen kamppailuun. Ei mitään ihmeellistä – nahkan tässä lajissa pitää olla paksu. Jos sitä ei tajua – edelleen turha tässä leikissä ja kisailussa on olla mukana. Pääasia on kuitenkin se – että tuo omat teemat esille, haastaa kilpailijoita asia edellä ja pikku huumorikaan ei ole pahitteeksi. Osa kuitenkin vääntää tätä poliittista touhua liian naama irvessä.

Mitä tässä olen itse seurannut perussuomalaisten ehdokasasettelua, niin valtakunnallisesti ehdokasasettelu näyttää hyvältä. Porukassa on monen alan osaajia ja todella hyviä tyyppejä ympäri maata. Näille ihmisille on tärkeintä suomalaisten asiat ja sanattomaksi harva jää haasteen edessä. Ja erittäin hyvä asia on se, että uutta verta on mukavasti mukana. Se antaa hyvän ja innostavan fiiliksen vaalikentille.

Perussuomalaiset eroavat muista puolueista hyvin paljon. Meille tärkeintä ei ole oman maan myyminen, ulkomaan elävien asettaminen kantaväestön edelle ja poliittiset hillotolpat. Kun katsoo meidän touhua viime vuosilta – niin ilmastojutuissa, maahanmuuttopolitiikassa, rikollisiin suhtautumisessa, EU-hommissa jne. jne. meille tärkeintä on suomalaisten etu. Järjestelmäpuolueet ovat unohtaneet tyystin sen, että Suomen valtio erityisesti suomalaisten edunvalvontakoneisto. Tämä on erittäin hyvin tullut esille esimerkkinä näissä Oulun raiskaustapauksissa. Muut puolueet heräsivät asiaan vasta sitten, kun kyseisen epidemian laajuus paljastui. Me olemme näistä asioista puhuneet vuosia ja muut alkavat niistä puhumaan vasta kolmea kuukautta ennen vaaleja. Eikö olekin kumma juttu? Haiskahtaa siltä, että kilpailijoilla kääntyi puhuminen vaalimoodiin ja veikkaan – kun vaalit ovat ohi, niin asia unohtuu ja kääntötakki kääntyy takaisin entiseen asentoon. Eli silloin unohdetaan täysin suomalaisten asia ja vanha meno jatkuu – jos nämä puulaakit saavat pitää valta-asemansa.

Nyt on siis aika mennä turuille ja toreille kertomaan ihmisille siitä, että millä tämä maa saadaan takaisin raiteilleen. Nykyisellä menolla tie menee kohti dystopiaa. Me perussuomalaiset olemme se ratkaisu siihen, että päätökset eduskunnassa tulevat olemaan jatkossa suomalaisten etujen mukaisia. Joten kaikki perussuomalaisten ehdokkaat – lähdetään joukolla teltoille kertomaan ihmisille toimivat ratkaisumallit eri asioihin ja ihmiset – tulkaa perusteltoille. Me perussuomalaiset kuitenkin ajamme teidän asiaa. Ja tällä tavoin kilpailijat pääsevät haukkomaan henkeä. Jotain rajaa – Sinä päätät!!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin, kuten Lämsä kirjoittaa! Ei tulisi mieleenikään äänestää ketään muita kuin PS-ehdokkaita. Täällä etelässä en voi Lämsää äänestää, mutta on meilläkin hyviä tyyppejä. Megaluokan vaalimenestystä kaikille PS-ehdokkaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000