Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Kaivoslaki uusiksi!

Tähän kirjoitukseen antoi pontimen se, että kotipaikkakunnallani Kuusamossa tämä vanha kaivoskeskustelu Juomasuon hankkeen ympärillä on noussut pintaan. Kyseinen keskustelu on ollut hyvinkin pitkälti kahden ääripään kiivasta inttoa aiheesta ja selkeästi mitään ratkaisua aiheeseen ei olla edes hakemassa. Kyseisen hankkeen ympärillä pyörii niin paljon erilaista tunteisiin vetoavaa käytännön tason propagandaa, josta normitallaaja ei juurikaan ota selvää. Selkeästi faktat on unohdettu ja keskustelu on juupas-eipäs-tasolla.

Itse en kannata Juomasuon hanketta, koska en näe siinä oikein sellaista potentiaalia – mitä siitä on esitetty. Kaiken päälle hanke näyttää aiheuttavan Kuusamossa eri elinkeinojen välistä vastakkainasettelua, niin sekin aiheuttaa epävarmuutta hankkeen ympärille. Kaiken päälle hanke sijaitsee uraanipitoisella alueella, joka asettaa omat riskinsä hankkeen mahdollisesti toteutuessa. Vaikkakin kyseistä ongelmaa onkin suojelikiihkoilijoitten piirissä ylisuurenneltu rajusti. Mutta nämä ovat syyt, miksi en näe hanketta järkevänä. Kaupungin valitukseen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen olen ottanut kantaa jo aiemmin ja edelleenkin näen sen lähinnä turhana päänhakkaamisena seinään.

Itse asiassa koko keskustelussa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota yksittäisten hankkeitten sijasta kokonaisuuteen. Siis itse kaivoslakiin ja siihen miten se uudistettaisiin järkevällä tavalla siten, että jolla turha vastakkainasettelu eri alojen välillä saataisiin minimiin, Suomen hyödyt turvattaisiin ja kaivosteollisuuden toimimisen jatko Suomessa varmistettaisiin. Kuitenkin kaivannaisteollisuudella on oma osansa Suomen ja myös mahdollisesti Kuusamon elinkeinoelämässä.

Järkevä meidän perussuomalaisten ajama uudistus pitäisi sisällään kaivosveron käyttöönoton, rahastointisysteemin mahdollisten vahinkojen kustannusten kattamiseen ja paikallisten toimijoitten tuomisen enemmän neuvotteluosapuoleksi kaivosprosessiin. Myös maanomistajille on taattava kohtuullinen korvaus jo lainsäädännössä mahdollisen kaivoksen tullessa heidän maalleen. Missään nimessä kaivoslakiin ei pidä kirjata totaalisen typeriä pykäliä esim. jostain alkuperäiskansojen oikeuksista tai muista alan tuhoamiseen johtavista asioista. Ja missään nimessä myöskään mineraaliesiintymiä ei pidä sosialisoida valtiolle, koska se johtaisi nykyisestä kaivosyhtiöitten rosvoamisesta totaaliseen sosialismiin. Maanomistajalla tulee olla oikeus saada kohtuullinen ja oikeutettu korvaus, jos hänen mailleen mahdollisesti perustetaan kaivos. Tietysti myös ympäristönäkökohdat pitää ottaa huomioon hankkeita arvioitaessa.

Kaivosteollisuudelle on kuitenkin jatkossakin tarvetta, koska raaka-aineita tarvitaan. Sähköautobuumit ja vastaavat lisäävät kaivannaisteollisuuden tuotteiden tarvetta – joten myös Suomellakin tulee olla tässä osansa. Esimerkkinä tässä voi olla uutta liiketoimintamahdollisuutta akkutuotannon muodossa Suomessa. Ja kaivosteollisuudessa saisi olla myös enemmän kotimaisia toimijoita. Nykyään kenttä on 95 prosenttisesti ulkomaisten toimijoitten hallussa.

Joka tapauksessa tällä hetkellä käytännössä kehitysmaatasolla oleva kaivoslaki pitää uudistaa nopeasti. Nykyinen tilanne ei ole millään tapaa suomalaisten etu. Käytännön tasolla kaivosyhtiö pystyy kävelemään kenen tahansa maille kysymättä mitään tekemään valtausta. Tämä ei ole oikein. Kyllä paikallisilla ihmisillä ja maanomistajilla tulee myös olla sananvaltaa asiaan. Nykyinen tilanne laissa johtaa pitemmän päälle aina vastakkainasetteluihin.

Joten laitetaan kaivoslaki uusiksi perussuomalaiseen käytännönläheiseen tapaan eikä esimerkkinä eräitten muitten puolueitten ajamalla koko alan tappavalla uudistuksella. Kyllä kaivosteollisuudella on myös Suomessa – kunhan ala toimii siten, että kokonaishyöty Suomen kannalta on positiivinen. Eiks jeh!

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Suomi on kuin kehitysmaa kaivostoiminnan alueella.

Mitä vaan voi tehdä luonnosta piittaamatta.

Ei sen puoleen, on Suomi selvä kehitysmaa monen muunkin asian suhteen. Esim. pakkoruotsi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Täyttä asiaa Lämsältä! Itse lisäisin vielä koko kaivosprosessiin ennakoivan tarveharkinnan ja -tutkimuksen. Nythän on niin, että maailmassa teknologia kehittyy monilla aloilla todella nopeasti. Toisin sanoen, miksi aloittaa kaivos, jos korvaavia materiaaleja on jo tarjolla ja huomattavasti edullisemmin. Akkuteollisuus käyttää grafiittia raaka-aineenaan, mutta titaanioksidi on jo keksitty ja se on halpaa ja turvallista käsitellä sekä nopeuttaa kemiallisia reaktioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Lämsä elinkeinoministeriaudin nahkapenkille! Kyllä jeh!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jytky
#4

Kylläpä on katkeraa kitinää muista puolueista taas mitäpä muutakaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000