Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Hiprakkaniemen kahdeksan promillen katastrofi

Jaaha. Se vaihtui sitten vuosikin ja neloskalja vahvojen lonkeroitten kera mätkähti normikaupan hyllylle. Tämänhän piti määrätyn virkamies- ja poliitikkojoukkion mukaan olla maata kaatava asia. Maksat kuulemma paukkuu, väkivaltarikokset mukamas lisääntyy ja muitten lieveilmiöitten pitäisi kuuleman mukaan lisääntyä, kun nyt kaupassa myytävän alkoholin prosenttimäärä hieman nousee.

Mitä tuossa nyt olen kaupassa käynyt, niin mitään puistokemistien ja rapajuoppojen ryntäystä ei ainakaan tähän mennessä ole tapahtunut ostamaan vanhvempaa olutta ja hiivatonta lonkeroa. Hinnatkin ovat vain hieman alempia kuin Alkossa. Eli olihan karmea yllätys.

Ongelmahan on asiassa oikeasti aivan toisaalla. Tälläkin hetkellä 10 – 20 prosenttia Suomessa käytettävästä alkoholista kannetaan Virosta ja Latviasta. Ja tätä kautta niitä verotuloja jää valtiolta saamatta satoja miljoonia euroja vuositasolla.

Järkevällä verotuksen laskemisella ja alkoholin vapauttamisella tämä Viron tuonti saataisiin tyrehtymään. Se, että veroja nostetaan ja toivotaan verotulojen nousua, ei toimi. Ihminen kuitenkin on sellainen olio, että se hakee juomansa sieltä missä hinta on edullisempi.

Jos olisin saanut itse tuon uudistuksen tehdä diktaattorina, niin pikkuhiljaa kaupassa myytävän alkoholin tilavuusprosenttia olisi pikkuhiljaa nostettu vähintään 15 prosenttiin. Verotusta olisi laskettu sen verran, että ulkomaantuonti oltaisiin saatu sillä tyrehtymään. Monessa muussa maassa myös väkevät ovat kauppojen hyllyillä ja sen kummempia umpijuoppoja siellä ei olla kuin Suomessakaan. Ravintoloitten tarjoaman alkoholin verotusta pitäisi laskea kunnolla, jotta ihmiset käyttäisivät enemmän ravintoloitten anniskelupalveluja.

Joten tämä uudistus on oikeasti niin pieni, että suurta merkitystä alkoholin aiheuttamiin ongelmiin sillä ei ole. Tietysti, jos neloskaljan ja vahvempien lonkeroitten hinnat laskevat markkinoitten mukana tarpeeksi, niin se voi laskea niitten osalta matkustajatuontia ulkomailta. Alkoholipolitiikkaa Suomessa pitäisi uudistaa pitemmällä tähtäimellä paljon radikaalimmin ja mielestäni Alkon monopoli joutaa jossain vaiheessa murtaa. Kyseinen monopoli on jäänne kieltolain ajalta.

Eli sellainen oli Hiprakkaniemen kahdeksan promillen katastrofi. Myrsky vesilasissa.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000