Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Haaskakuvaus kieltoon!!

Jees – eli tästä aiheesta nyt löytyi jutun juurta. Ja kyllähän aihe onkin ihan ajankohtainen – ainakin itärajalla. Täällähän ylisuuresta petokannasta aiheutuu muutenkin ongelmia ihmisille, eri elinkeinoille ja liikenteelle. Siihen kun vielä laitetaan päälle muun muassa Kuusamossa karhukuvaus paikoilla tapahtuva haaskaruokinta – niin vyyhti on valmis. Ja ongelma ei koske pelkästään porotaloutta, vaikka poromiehet ovatkin haaskakuvauksen niitä äänekkäimpiä vastustajia. Ja poroihin liittyen on huomioitava se, että ylisuuret petokannat haaskaruokinnan kera myös kärjistävät porojen aiheuttamia ongelmia. Mutta sinällään porojen aitausjuttuihin en ota tässä kirjoituksessa kantaa – ne ovat hieman eri asia.

Olen tähän mennessä lähinnä käsitellyt tätä aihettaa muutamissa somepäivityksissä ja toistan nyt tiivistetyssä muodossa niitä. Olen siis sitä mieltä, että haaskakuvaus on kiellettävä nykyisessä muotoa. Kyseinen toiminta kesyynnyttää kyseisillä haaskoilla pyörivät karhut ja muut suurpedot. Samalla itärajalla ne houkuttelevat omalta osaltaan petoja tulemaan Venäjän rajan yli. Tätä tosiasiaa ei poista mikään todistelu.

Haaskakuvauksen takia kesyyntyneet pedot aiheuttavat kaikenlaisia ongelmia. Jo muutenkin ylisuuri petokanta pesiytyy entistä enemmän ihmisasutusten lähelle, aiheuttaa eri elinkeinoille ongelmia ja tekee ihmiselle metsässä liikkumisen vaaralliseksi. Kun esimerkkinä karhulta lähtee pois luontainen ihmisen pelko, niin mikään ääntelykään pitemmän päälle ei pidä pois niitä ihmisten luota. Ja pitemmän päälle tämä johtaa lisääntyviin vaaratilanteisiin ja lopulta kuolonuhreihin.

Haaskakuvaus itsessään on taloudellisesti ainakin Kuusamon seudulla hyvin pientä toimintaa. Minun tietojen mukaan haaskakuvauspaikkoja pyörittää harrastuksenaan muutama eläkeukko ja siten juurikaan mitään merkitystä aluetaloudellisesti tällä toiminnalla ei ole. Ja petokuvausta voitaneen harrastaa myös ilman haaskoja. Ja ihmettelen kaiken lisäksi sitä, että miksi haaskakuvaus on sallitua – muttei haaskalta metsästys ole samalla. Peto kuitenkin metsästäessä ammutaan kumoon, mutta haaskakuvauksessa se jää kesyyntyneenä henkiin. Tässäkin on siis epäloogisuutta.

Olen puuhaamassa muutaman muun henkilön kanssa kansalaisaloitetta haaskakuvauksen kieltämisestä. Kyseinen aloite hakee nyt vielä tekstimuotoaan ja tulee julkiseksi tässä syksyn aikana.

Joten toivotaan nyt siis – että tämä haaskakuvaus kielletään. Loppupelissä koko touhu on sen verran vastuutonta hommaa, että paremmasta väliä. Jos se hieman helpottaisi ainakin täällä itärajalla tuota peto-ongelmaa. Näillä mennään!

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Unelma
#1

Kielletään kaikki

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijakkaa
#2

Määkivä puolueen edustaja, joka pilaa mölinällään kaiken.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nalle 3
Vihainen
#3

Matu karhujen tulo estetävä111
Itä raja kiini 111?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuka msksaa
#4

Elinkeinot kieltoon ja kortistoon

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaiken vastustaja
#5

Aika vastuutonta olla kieltämässä tärkeitä elinkeinoja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rane
Hämmentynyt
#6

Monenko elinkeino on kiinni haaskakuvauksesta ? Oletan että suurempi menetys tulee lammasfarmareille, ym lihakarjan tuottajille ja metsästyskoirien omistajille

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000