Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Asia edellä kohti kuntavaaleja

Reilu viikko tässä on nyt kulunut edellisestä kirjoituksestani, niin nyt lienee aika taas laittaa asiaa eetteriin ja paperille. Mietin tuossa juurikin tätä kommentointia esimerkkinä somessa ja myös lehtien palstoilla. Ja sen sieltä on huomannut, että eri tyylisiä ja erilaisia kirjoittajia tuolla kyllä riittää. Ei mielipiteistä ja erilaisista tyyleistä ainakaan puutetta tule. Hyvä näin, koska keskustelu nyt edetessä kohti kuntavaaleja ei ainakaan ole millään tavalla tylsää. Jopa itsessään täysien törkeyksien heittäjät piristävät keskustelua, kunhan törky pysyy kohtuuden rajoissa.

Tuosta pääseekin pienen aasinsillan kautta siihen millä mennään kohti kuntavaaleja. Kuntavaaleissahan ratkaisevina kysymyksinä pitäisi olla paikalliset asiat, mutta valtakunnan tason asiatkin niihin vaikuttavat. Olemme nyt nähneet tässä ennen Bernerin ja Sipilän säätämiset tahollaan ja paljon näihin tapauksiin liittyvää älämölöä. Kumpikin ministeri on toiminut asioissaan kohtuu typerästi ja homma on mennyt siihen, että kummankin ministerin palli keikkuu kohtuu lujaa. Muutakin riitelyä valtioneuvoston sisällä on ollut. Jokainen vähänkään mediaa seuraava on nämä nähnyt.

Mutta nuo asiat vievät tulevissa vaaleissa fokuksen pois sieltä, mistä kuntavaaleissa on kyse. Kuitenkin kyse on jokaisen paikkakunnan omista ja sisäisistä asioista. Näitten ministerien toiminta kylläkin kertoo heidän puolueestaan jotain, mutta vaalien pääpointti ei voi olla nuo asiat. Kuitenkin nuo asiat päätetään Ardianmäellä, ei yhdessäkään kunnan- tai kaupunginvaltuustossa. Paikallistasolta voidaan olla näistä asioista päättäjiin yhteydessä, mutta kansanedustuslaitos nuo asiat päättää.

Tästä pääsemmekin siihen mistä tämän kevään vaaleissa on kyse. Juurikin paikallisista asioista, jotka kyllä tulevaisuudessa myös koskevat osittain mahdollisesti tulossa olevaa maakuntahallintoa ja SOTE-ratkaisua. Kyseinen paletti on kuitenkin vielä täysin keskeneräinen ja epävarma paletti, joten vielä tällä hetkellä kuitenkin puhutaan paikallistason asioista.

Mitä tämä paikallistaso sitten tarvitsee? Erityisesti Kuusamossa? Koko ajan täällä koko koneiston toimiminen haiskahtaa sille, että asiat valmistellaan kabineteissa. Käytännön tasolla lienee tilanne se, että virkakoneisto valmistelee asiat täysin piilossa ja valtapuolue päättää asiat omissa kokouksissaan lähes aina. Tämä näkyy esimerkkinä siinä, että Rukalta tullaan käsi ojossa kaupungin kassalle ja joka kerta miljoonia uppoaa erilaisiin projekteihin. Ilman sen kummempaa analysointia valtapuolueen toimesta. Tämä nyt ei todellakaan ole mitään avoimmuutta vaan sitä, että määrätty ala on opetettu raha-automaatin perään.

Kuusamo tarvitsee joka tapauksessa useamman kärjen kuin pelkän matkailun ja Rukan. Kyseisen alan me tarvitsemme ilman muuta, mutta siihen rinnalle Kuusamo tarvitsee useamman kärjen. Yksi ehdoton kärki on metsätalous, joka käytännön tasolla on kuitenkin isoin toimija liikevaihdolla ja tuloilla mitattuna. Tähän muutama muu kärki lisää, niin paikkakuntamme pääsee todellakin eteenpäin. Kokonaisuutena paikkakunnalla tarvitaan edelleen se peräänkuuluttamani intressiryhmien sovinto ja se, että jokaiselle toimijalle annetaan se tila toimia. Ilman tuota Kuusamo ottaa suuren askeleen kohti riitelyä täynnä olevaa dystopiaa.

Kuntavaaleja ajatellen tuohon ratkaisu on se, että valtapuolueen yksinkertainen enemmistö saadaan murrettua ja täällä saadaan ensin oikea keskustelu aikaan Kuusamon suunnasta. Tämän jälkeen voidaan puhua sitten aidosta yhteistyön mahdollisuudesta. Muutoin puhutaan täysin lumeyhteistyöstä ja keskustan hännystelystä. Perussuomalaisia äänestämällä tästä hännystelystä päästään eroon. Eli asia edellä mennään vaaleihin ja samalla haastamme edelleen valtaklikkiä.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Luulisi siellä Kuusamossa olevan todella tyytyväistä porukkaa. Eipä sillä yksinkertaisella enemmistöllä tunnu väliä olevan, kun lukee Joukamon kehuja kuinka Perussuomalaiset ovat vaikuttaneet kuntatalouteen. Siinä tapauksessa ymmärtääkseni Kepu on antanut Persuille paljon pelivaraa, jotta talous on saatu plussan puolelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000