Perussuomalaiset

Tanja Isa Vahvelainen

Puoluesihteeri on suunnannäyttäjä

Hyväksi esimieheksi ei synnytä, siihen kasvetaan ja opitaan. Siitä huolimatta kaikista ei koskaan tule hyviä esimiehiä, kaikista ei ole johtajiksi.

Johtajilta, suunnannäyttäjiltä, delegoijilta, kehittäjiltä, organisaattoreilta vaaditaan tietynlaista jämäkyyttä. Myös aika ajoin tiukkuutta. Kaikille ei voi kumarrella, sanontakin kuuluu: kumartaa toisille – pyllistää toisaalle.

Asiantuntijat ovat erikseen. Hyväksi asiantuntijaksi voi kasvaa, oppimalla asioita. Asiantuntijan rooli on tyystin eri.

Toimitusjohtajan, toiminnanjohtajan, luotsin tehtävänä on saada oikeat palaset oikeille paikoilleen. Hyvä esimies tekee itsestään tarpeettoman. Näin yritysmaailmassa, mutta ei poliittisella kentällä. Mutta suunta pitäisi olla tämä.

Hyvä tiiminvetäjä luo puitteet, kouluttaa, opettaa, ohjaa, patistaa, tukee, jotta työntekijät ja puolueen jäsenet voivat toimia itsenäisesti. Kaikilla tulee olla tarvittavat eväät oman tehtävänsä hyvin hoitamiseen.

Kukaan ei ole korvaamaton, eikä pidä tehdä itsestään sellaista.

Anna tietoa, taitoa, tukea ja vastuuta on minun mottoni.
Laita rattaat pyörimään oikeaan suuntaan. Ole saatavilla.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000