Perussuomalaiset

Tanja Hartonen

Palveluasumishanke etenee yhteistyöllä :)

Aiempina vuosina oli tehty hyvää työtä tutkimalla palveluasumisen tarvetta ja tehty suunnitelmia Ruskahoviin tehtävästä lisäsiivestä. Johtajat vaihtuivat välillä, tarve katosi ja kunta päätti panostaa kotihoitoon.

Johtajat vaihtuivat taas, ja laadin aloitteen ryhmällemme (perussuomalaiset), että tilanne tunnistettaisiin uudestaan, koska palveluasumisesta jos mistä, on huutava pula ja lähihoitajana näen hyvin läheltä asiantuntijan asemassa, ruohonjuuritasolla, missä mennään.

Päätimme laatia aloitteen, että asiaa tutkittaisiin uudestaan ja ihan suoraan esitimme palveluasumisyksikön perustamista Mäntyharjuun. (19.8.2015)

Nyt on työryhmä perustettu ja kerrankin on kaikki ryhmittymät mukana, kun aiemmassa valtuustossa puhuin tuuleen.

Olen ollut vahvasti viemässä tätä hanketta eteenpäin ja puhunut vanhustenhoidon tilasta useaan otteeseen puheissani ja tehnyt lukuisia valtuustoaloitteita, jotka ovat vaan tiedoksi annettu eteenpäin.

Kiitos siis kaikille ketkä olette tehneet yhteistyötä tämän hankkeen eteen. (Vaikkakin TAAS sitoutumattomien oli tarve minua mollata paikallislehdessä tänäänkin, mutta minkäs minä sille teen, että otetaan aina henkilökohtaisesti ja olen piikki persauksissa. Heidän tiedonantonsa uutisen muodossa oli selvä vastine minun aiempaan kirjoitukseen rikkaitten ja köyhien vanhainkoti ) Että vaikka yhteistyötä hekin peräänkuuluttavat, ei se yhteistyötä paranna jatkuva närppiminen. Kerran pyysin yhteistyötä eräältä taholta, todettiin minulle sanomalla: ”Miksi me sinua auttaisimme, että saisit taas sulan hattuusi.”  Tietty ryhmä arvostelee minua aina lehdessään tai sitten jopa ujuttavat minut uutiseen. 🙂

Mutta joka tapauksessa hanke etenee, toivottavasti tonttivaraukset eivät rajoita omaa toimintaamme, että sopiva ja edullinen asumisratkaisu löytyy ja se rahoitus. Nyt tämä hanke ei saisi kariutua mihinkään. Voisi myös kaivaa esiin sen suunnitelman, joka on olemassa lisäsiivestä Ruskahoviin, kaksikerroksinen lisäsiipi taruvuoren, Päiväkoti Mustikkatassun ja Ruskahovin läheisyyteen ei olisi mahdoton tehtävä, mikäli maasto sen sallii ja siipi siihen mahtuu.

Alla aloite, joka eteni ripeästi tähän tilanteeseen, tietenkin muiden myötävaikutuksella.

Valtuustoaloite 19.8.2015

Haluamme pikaisen selvityksen tämänhetkisestä vanhustenhoidon tilasta ja terveyskeskuksen akuuttiosaston tilanteesta.

Saamienne tietojen mukaan kotihoidossa työntekijät ovat tiukoilla, hoidettavien kunto huonontunut, hoidettavat lisääntyvät, samoin käyntimäärät. On huomioitava myös työntekijöiden työhyvinvointi että vanhusten hoidon laatu.

Kaavailtuihin akuuttiosaston pienennyshuhuihin haluaisimme myös selvyyden, että miten tilanne aiotaan ratkaista, jos potilasmäärää pienennetään kymmenellä. (25:stä 15:sta)

Miten kauan Ruskahovin Vanamo pysyy tilapäisratkaisuna, niin kuin meille on asia esitetty? Onko siitä tullut nyt pysyvä järjestely?

Vanhusväestö kasvaa ja olen jo aiemminkin varoitellut, että tästä ei hyvää seuraa, jos ei tilannetta ennakoida. Ei ole ennakoitu, nyt olisi aika toimia.

Ohessa liite, jonka laitoin perusturvalautakunnalle ja vanhusneuvostolle sähköpostilla, saamatta keneltäkään vastausta tai kuittausta. Liitteessä myös kysymyksiä, joihin haluamme vastauksen ja jotka helpottavat uuden työryhmän selvitystyötä, jonka pohjana voisi olla SAS työryhmä lisättynä esimerkiksi perusturvalautakunnan puheenjohtajalla tai muulla perusturvalautakunnan jäsenellä, jotta luottamushenkilöpuoli olisi edustettuna.

Myös monta muuta selvitettävää asiaa on, ja siksi esitän, että perustettaisiin uudestaan työryhmä selvittämään kotihoidon, Ruskahovin ja terveyskeskuksen resursseja ja mahdollista uutta tehostettua palveluasumisyksikköä Mäntyharjuun.

Ylipäätään selvitystä siitä haluamme, että mikä on oikea ja todellinen tilanne tällä hetkellä.

Tanja Hartonen-Pulkka/

Ps valtuustoryhmä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
huh huh sano nalle Puh
Utelias
#1

Mikäs siellä on nyt sen Attendon tilanne?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Hartonen-Pulkka Sairaanhoitaja, varakansanedustaja.
Hämmentynyt
#5

Ei mitään tietoa. Maaperätutkimuksia jo muutamalla tontilla tehneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Hartonen-Pulkka Sairaanhoitaja, varakansanedustaja.
Hämmentynyt
#2

Mun kaaliin ei mene, että Attendo on varannut kaksi tonttia (ainakin) Mäntyharjusta. Ja Mäntyharju ostaa tontin 280 000, johon kilpailuttaa rakennuttajan ja palveluntarjoajan. Jos vaikka nyt Attendo voittaa tämän kilpailutuksen tälle tietylle kalliille tontille, niin purkaako se sitten jo tekemänsä varaukset muista tonteista? Vai rakentaako se silti omansa ja jopa kaksikin. Miten Mäntyharjuun mahtuu siten Mäntyharjun kilpailuttama palveluasuminen ja vielä lisää yksityisiä toimijoita? Vai tekeekö Mäntyharju 30-paikkaisen ja Attendo 20-paikkaisen? Onko viranhaltijat käyneet läpi tämä keskustelun? Tai ovat varmaankin tietoisia missä mennään ja se ohjaa tätä kaikkea. Kun se on varmaan liikesalaisuus.
SIIS toistan: Attendo on varannut kaksi keskeistä tonttia. Ovat jo tehneet maaperätutkimuksiakin. Koska kunnalla ei nyt sitten kuulema ole tonttia, kilpailuttaa se palveluasumisen Brörkmannin tontille, joka maksaa siis ensin 280 000 ja kaupan purkukustannukset. Miten musta tuntuu, että jotain

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Hartonen-Pulkka Sairaanhoitaja, varakansanedustaja.
Hämmentynyt
#3

Mun kaaliin ei mene, että Attendo on varannut kaksi tonttia (ainakin) Mäntyharjusta. Ja Mäntyharju ostaa tontin 280 000, johon kilpailuttaa rakennuttajan ja palveluntarjoajan. Jos vaikka nyt Attendo voittaa tämän kilpailutuksen tälle tietylle kalliille tontille, niin purkaako se sitten jo tekemänsä varaukset muista tonteista? Vai rakentaako se silti omansa ja jopa kaksikin. Miten Mäntyharjuun mahtuu siten Mäntyharjun kilpailuttama palveluasuminen ja vielä lisää yksityisiä toimijoita? Vai tekeekö Mäntyharju 30-paikkaisen ja Attendo 20-paikkaisen? Onko viranhaltijat käyneet läpi tämä keskustelun? Tai ovat varmaankin tietoisia missä mennään ja se ohjaa tätä kaikkea. Kun se on varmaan liikesalaisuus.
SIIS toistan: Attendo on varannut kaksi keskeistä tonttia. Ovat jo tehneet maaperätutkimuksiakin. Koska kunnalla ei nyt sitten kuulema ole tonttia, kilpailuttaa se palveluasumisen Brörkmannin tontille, joka maksaa siis ensin 280 000 ja kaupan purkukustannukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Hartonen-Pulkka Sairaanhoitaja, varakansanedustaja.
#4

Miten musta tuntuu, että jotain menee nyt ohi.
Mitä jos palveluasumiskilpailutuksen voittaa joku muu? Tuleeko meille silti Attendo? Tarve on 40-50 vanhukselle. Hienoa palvelutarjontaa on kohta enemmän kuin vanhuksia ja meidänhän kannattaa ottaa vastaan lähikuntienkin vanhukset 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000