Vaalit lähestyvät ja kansanedustajat ja kansanedustajaehdokkaat ovat aloittaneet kampanjoimaan ja tekemään myös monia lupauksia.

Kaikki tämä etuoikeus ja valituksi tulemisen huuma on saanut hetkittäin unohtamaan sen, miksi tätä työtä on alunperin halunnut lähteä tekemään. Helposti ajautuu ajattelemaan, että vaikkapa kuvissa poseeraaminen arvostettujen ja ”korkeassa asemassa” olevien kanssa, on tärkeydessään lähes ylivoimaista. En haluasi olla sellainen! Miksi en pitäisi kaikkein tärkeimpänä olla niiden ihmisten kanssa kuvissa, ketkä tarvitsevat tämän työn ja sen tulokset oman elämänsä helpottamiseen ja auttamiseen?

Usein tuntuu unohtuvan valitettavan monelta kansanedustajalta, mitä tuo nimi ja titteli itsessään pitää sisällään: Olet siellä edustamassa ihmisiä ketkä sinut ovat sinne äänestäneet. Kumpi näistä sanoista unohtuu ensimmäisenä? Kansa vai edustaja? Puhut heidän äänellään ja ajat heidän asioitaan. Korkean aseman saavuttaessaan ja palkan noustessa tarpeettoman suureksi kokemukseen nähden, usein unohtuu millaista on olla ja elää ihan ”tavallista arkea” ja taistella niiden tavallisten ongelmien parissa. Millaista on miettiä jokaisen palkkapäivän jälkeen? Millä rahalla sitä ostaa ruokaa ja miten priorisoida kumpi on tärkeämpää ruoka vai lapselle uudet kengät? Monilla matalapalkkaisilla aloilla rahaa jää käteen hädin tuskin 1300 euroa kuukaudessa, mistä menee noin 75-80% laskuihin ja asumiskustannuksiin. Kyllähän sillä rahalla selviää, mutta tiukille se totta kai menee.

Olen koko aikuisikäni tehnyt kahta tai useampaa työtä rinnakkain. Välillä oma jaksaminen on ollut todella koetuksella, loppuunpalaminenkaan ei ole ollut kaukana. Olen ollut onnekas, koska perheeni on aina ollut tukemassa. Kaikille tämä ei tietenkään ole itsestäänselvyys. Kuitenkin lapseni syntymän jälkeen, olen saanut vielä yhden riittämättömyyden tunteen lisää; tunne että on huono vanhempi. Joudun olemaan työni takia poissa kotoa joskus pitkiäkin aikoja. Tiedän, että kyse on myös omasta valinnasta, mutta kuinka muuten voimme selvitä kaikista laskuista, ellemme käy töissä ja ansaitse elantoa. Suo siellä, vetelä täällä. Tämä on se normi mitä nykyinen yhteiskunta meille asettaa.

Usein minulta kysytään, miksi olen sitten lähtenyt politiikkaan mukaan. Vastaukseni on hyvin yksinkertainen: Pystyn hyvin samaistumaan siihen tilanteeseen missä ja minkä kanssa niin moni taistelee päivittäin. Se on myös minun arkeani. Taistelen samojen ongelmien kanssa päivittäin ja se ei ole helppoa kenellekään. Tähän jatkuvaan tilanteeseen olisi tartuttava hanakammin. Emme voi antaa hallituksen heikentää meidän tavallisten työtätekevien kansalaisten asemaa entisestään. Kenellekään en voi luvata mitään, mitä en pysty pitämään. Se olisi takinkääntöä ja suora vale. Tiedämme kaikki, kuinka valitettavan vähän yksi ihminen voi vaikuttaa, mutta tiedämme myös kenessä on se todellinen voima muutokseen. Se voima on meissä ihmisissä yhdessä! Yhdessä me voimme saada äänemme kuuluviin ja yhdessä voimme saada todellisia muutoksia aikaan.

Haastan teidät hyvät ystävät, kertokaa mihin asioihin juuri Sinä kaipaat muutosta nykyisessä Suomessa? Kertokaa millainen poliitikko saa juuri Sinun luottamuksesi? Auttakaa minua tekemään asioista parempia, että meillä kaikilla olisi parempi olla, yksin en voi mihinkään vaikuttaa, mutta yhdessä meissä on voima.