Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri

Nyt olisi peiliin katsomisen aika!

”- Olet suvaitsematon paska rasisti, et voi mitenkään tietää miltä tuntuu olla tummaihoisena suomessa!”

Tässä kommentti, minkä sain kantasuomalaiselta vasemmanpuolen puolueen kannattajalta. Vaikka en ole herkkä kommenteille, kyseinen kommentti sai minunkin mielialani alaspäin.

On totta, että en ole tummaihoinen, enkä ole kantasuomalainen, enkä ole syntynyt täällä Suomessa. Olen maahanmuuttaja. En ole myöskään rasisti, enkä suvaitsematon. Olen ihminen, kenellä on tunteet, vaikka olenkin perussuomalainen.

Puoluevalinta ei ole mikään syy hyökätä kenenkään ihmisen kimppuun. Medialla on iso vaikutus tähän, koska se on antanut luvan meidän vapaalle maalittamiselle.
Sama ilmiö tulee, kun joku perussuomalaisista yrittää esimerkiksi puolustaa vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä. Nykyisten hallituspuolueiden edustajat suivaantuvat, koska heidän mielestä näiden ryhmien puolustaminen on vain heidän etuoikeutensa.

Tänä päivänä loukkaantumisen kulttuuri on mennyt jo täysin överiksi. Mikäli poliittisesti vasemmalla olevilta kysytään, minä en voisi koskaan olla sitä mieltä, että on täysin ok olla vaikkapa transsukupuolinen. Vain, koska olen perussuomainen? Tämä on absurdia ja surullista!

Jos isoimmat ongelmat vasemmalla ovat, että minne kukin saa tai voi mennä pissalle ja se, ettei liikennemerkin tikkuhenkilö saa enää muistuttaa ketään miehestä tai naisesta, niin silloin ongelmien taso tai niiden vakavuus ei ole kovinkaan kriittisessä tilassa. Ehkä nyt olisi syytä herätä ja tajuta se, miten hyvin asiat oikeasti ovat tällä saralla, jos nämä ovat ne vakavimmat murheet.

Meidän ensimmäinen prioriteetti ei saa olla turvapaikanhakijoiden hyysääminen tai sukupuolineutraalien vessojen määrä Helsingissä, kun samaan aikaan meidän omat kansalaiset ovat ahdingossa ja voivat todella huonosti!

Hyvät ihmiset! Olkaa onnellisia, että olette syntyneet Suomeen ja lopettakaa se perussuomalaisten demonisointi! Me haluamme pitää kaikista suomalaisista huolta.

Minä olen kiitollinen, että olen saanut asua Suomessa ja katson velvollisuudeksi tehdä töitä jokaisen suomalaisten hyvinvoinnin eteen.

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Otan kantaa.

80-luvulla oli Tanssiopiston listoilla useampi tummaihoinen jazztanssinopettaja; Tony, Charles, Clayton, Eddie… kaikki todella pidettyjä ja suosittuja henkilöitä. Tunnit olivat aina täynnä.

Sama Suomen parhaimmassa karateseurassa, siinä ”mestareiden seurassa”, vuodesta toiseen sama opettaja, tummaihoinen, vieraana ulkomailta. Pidetty ja suosittu maailmanmestari, joka leireillä raahattiin puoliväkisin saunaan ja työnnettiin lähes väkisin järveen, koska Suomi 😀 Ja leirin lopuksi poikain kanssa Helsinki Clubilla aamuun asti.

Suomalainen ei ole rasisti. Kyllä siihen on aivan muut syyt, jos ei somput & co nappaa. Itse ovat saaneet aikaan oman epäsuosionsa #raiskaustilastot

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

” jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää ”
Lavi lauloi aikoinaan näin, eivätkä nämä sanat ja niiden sisältö ole mihinkään kadonneet. Samoin Lennon teki upean laulun Imagine

Imagine there’s no countries
It isn’t hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people living life in peace

Kaksi osuvaa sanoitusta, jotka kertovat paljon. Näitä kannattaa miettiä ja pohtia kun karsinoimme ihmisiä eri rotuihin, uskontoihin, väreihin, kulttuureihin, rajoihin..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Anarkistien ja kommareiden unelma: ei rajoja, ei valtioita, ei uskontoja, ei mitään pakkoja, ei ilmeisesti verojakaan, eikä mitään yhteiskunnan palveluja (yhteiskuntia ei enää ole), Joo PALATAAN TAKAS KIVIKAUDELLE!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

You may say I’m a dreamer
But I’m not the only one
I hope some day you’ll join us
And the world will be as one

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tarkoitus pyhittää keinot, niinkö?
#3

Hyvin ”puhuttu”. Tuo vassarin kommetti on myös kiinnostava koska aina kun puhutaan vihapuheesta niin persut ja persujen keskustelupalstat nostetaan tikun nokkaan. Olisi todellakin muillakin puolueilla ja toimittajillakin peiliin katsomisen paikka.
Törkeyttä riittää joka tasolla. Ylen uutisista tulee mieleen ainakin uutisointi presidentti Trumpista, jonka kerrottiin olevan luuseri ja Trumpin äänestäjät ovat äänestäneet hampaat irvessä. Onko tuo aitoa kritiikkiä vai solvaamista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ylen pääuutislähetyksessään on myös nimitetty Halla-ahoa rotutohtoriksi. Asiasta tehtyä tutkintapyyntöä ei otettu käsittelyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mitä helkuttia mutxkuxnxt sitten tulee tänne! Lähtekää pois, lähtekää pois! Ei teitä kukaan täällä pidättele.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Paras palvelus minkä voisit Tanja tehdä suomelle. Olisi toisen tai kolmannen lapsen synnyttäminen suomalaisen miehen geeneistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000