”Sinä, vajaaälyinen, etkö sinä tosiaan ymmärrä?”
Lause, mitä tuskin kukaan meistä haluaa kuulla.
Kuitenkin tämä on valitettavan monen arkipäivää.

Se on: henkistä väkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa. Olen elänyt suhteessa, missä minua on kontrolloitu, haukuttu ja älykkyyttäni kyseenalaistettu.

Minulle on kerrottu, että kaikki tämä on minun oman etuni vuoksi, jotta minusta tulisi parempi ihminen. Minä uskoin.
Minä hävitin itseni. Suljin itseni ”häkkiin”, josta hukkasin avaimet. Olin rikki.

Ajattelin, että hän on oikeassa, minä olen oikeastaan syyllinen kaikkiin ongelmiin.

Minulle riitti, kun yksi ihminen avasi silmät. Näin sen todellisuuden, millaiseen nurkkaan minut olikaan ajettu.
Tilannetta usein vaikeuttaa entisestään jos parilla on pieniä lapsia. Lapsi joutuu helposti vanhempien ”pelinappulaksi” riitatilanteissa.

Haluaisin muistuttaa, että kenenkään ei tarvitse sietää minkäänlaista väkivaltaa. Suhteesta on päästävä pois, jos toinen saa vallan ruveta muokkaamaan toisen ihmisen persoonallisuutta tai uskottelemaan, että vika on pelkästään sinussa.

Itse en tajunnut lähteä suhteesta ajoissa, tilanne oli ehtinyt repiä minut täysin riekaleiksi. Olin silloin täysin rikki.

Haluan tällä tekstillä muistuttaa, että meillä kaikilla on ollut vastoinkäymisiä ja huonoja valintoja elämämme poluilla.

Koronavuosi ei ole helpottanut ihmisten arkea. Päin vastoin!

Jos sinä huomaat, että lähipiirissäsi on joku, kuka mahdollisesti on kokenut tai kokee parisuhdeväkivaltaa. Fyysistä tai henkistä väkivaltaa, älä sulje siltä silmiä.

Pidetään omistamme huolta, ei jätetä ketään yksin!