Perussuomalaiset

Strandén Juhani

HOK-Elanto edustajiston vaalit 26.3-6.4.2020

Oletko S-ryhmän asiakasomistaja? Jos olet, niin nyt kaikki joukolla asettumaan ehdolle edustajiston vaaleihin. Ehdokaslistat pitää jättää 7.2.2020 mennessä. Nyt on tärkeää, että saamme ehdokkaita ja lisäämme vaikuttamisvaltaamme viher-vasemmistolaisessa S-ryhmän johdossa.

S-ryhmä on myös merkittävä vaalituen myöntäjä, joka kohdistaa avustuksensa poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Tässäkin suhteessa on tärkeää, että meidän suhteellinen osuus edustajistossa on vahva.

Tärkeää on jatkossa turvata myös Suomalaisen ruuan kohtuullinen hintataso niin, että tuottajaa ei riistetä.

S-ryhmä on lisäksi merkittävä työllistäjä. Nyt on panostettava Suomalaisten työllistämiseen ja taattava, että nuoremme saavat työelämän kokemuksen jatkossa, myös kaupan alalta. Tällä hetkellä ketjussa on suosittu muiden kansallisuuksien työllistämistä, saatujen tukien kautta ja ilmoitettu suoraan nuorille Suomalaisille hakijoille, ettei heitä palkata.

Tähän täytyy saada muutos. Haluatko lähteä muuttamaan tätä järjestelmää?

Helsingin Perussuomalaisilta on tulossa oma: Perussuomalaiset – Helsinki lista.

Ilmoittautumisen yhteydessä mainittava: S-ryhmän Jäsennumero, Nimi ja Ammatti

Ilmoittautumiset viimeistään 5.2.2020 mennessä allekirjoittaneelle,

1vpj@perushelsinki.fi

Juhani Strandén, 1vpj Perussuomalainen Helsinki ry – Helsingin Piiri

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Olisihan se hyvä , että sinnekkin S- ryhmään saatas PerusS, edustajia !?! Ja joka puolelle !? Kaikkiin kuppikuntiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Perussuomalaiset-Espoo lista myös?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TimoTe
Hämmentynyt
#3

Osaako joku sanoa, miksi HOK-Elannon edustajisto on täynnä kommunisteja ja SDP:tä yms?

Olen itse perussuomalainen mutta näissä vaaleissa taidan kääntyä naapurini puoleen (jarmo pitkänen, 1177) kun minusta tämä osuuskauppa kuuluisi olla vaan asiakas omistajan edulle eikä politiikkaa pitäisi yhtään sotkea.

ps. juhanille myös kuntavaaleihin tsemppiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kari Ruotsalainen
#4

Onko sulla jotain todisteita väitteellesi että suomalaisille hakijoille on ilmoitettu ettei heitä palkata suomalaisuutensa tähden?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000