Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Ylen tulee kerätä itse palvelumaksut toimintaansa

On suorastaan järjen köyhyyttä, että eduskunnassamme istuu joukko kansalaisten valitsemia kansanedustajia joiden tehtävänä on ensi sijaisesti noudattaa perustuslakiamme. Tuo tarkoittaa sitä, että jokaisen tulee olla yhdenvertainen lain edessä, myös erillisyhtiö Yleisradio Oy:n tarjoamien palvelujen maksamisen suhteen. Ei todellakaan ole oikein, että Yle toimii piilottaen kulunsa joita maksetaan kansalaisilta kerätyillä verovaroilla (yle-vero) sekä näyttää valehtelevan toiminnastaan.  

Kaiken huippuna näyttää siis käyneen niin, että yhtiön taholta on vieläpä valhdeltu suhteellisen railakkaasti valvovalle eduskuntataholle. Mihinkään muuhun ei voi tulla, kun on saanut seurata mitä Ylen sisällä on tapahtunut erääseen toimittajaan kohdistuen. Kyseessä on Yle-X:n radiotoimittaja Lloyd Libiso. Hän kun kertoi hieman ”ujostellen” kuinka Ylen sisällä toimitaan monimuotoisuuskoulutuksissa ja turvallisemman tilan periaatteita noudattaen omassa Youtube-podcastissa. Libidison mukaan koulutukset ovat olleet pakollisia toisin kuin Ylen johdon taholta on kerrottu. Libidoson mukaan koulutukset ohjanneet journalistista työtä. Ylen johto on kiistänyt väitteet.

Libidison julkitulon jälkeen Ylen on sisällä näytetty ryhdytyn sellaisiin toimiin jonka luulisi viimein herättävän nukkuvan karhun eli eduskunnan päätösvallan asiassa ja ryhtyvän viimein toimiin joiden mukaan jokainen yhtiö rahoittaa itse keräämällä tarjoamiensa julkisten palvelujen maksut. Tuohon on voimassa muillakin mediataloilla kanavat käytettävissä, joten kaiketi samaa maksukanavakäytäntöä voi Yle myös käyttää. Ei Yle tarvitse enää mitään ylenpalttista suojelua toiminnan rahoittamiseksi yle-veron muodossa, joka on aikoinaan saatu aikaan vasemmiston aloitteesta. Kyllä Yle tulee huomaamaan muutoksen toteutuessa, että kannattaa toimia kaikkien kansalaisten parhaaksi, ei vain joidenkin ryhmien. Vanha sanonta sopinee hyvin tähän tapaukseen; ”Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.” Sanonta tarkoittaa sitä, että on aika palata yle-veroa edeltävään käytäntöön eli Yle keräämään itse palvelumaksut toimintansa rahoittamiseen. 

Tämä blogikirjoitukseni saattaa olla viimeinen, sillä ellei muutosta eduskunnassa saada aikaan Yleisradion palvelumaksujen kohdalla, niin en enää luota Suomi-nimisen valtion perustuslain toteutumiseen, enkä maan oikeusvaltion periaatteiden noudattamiseen. Yle ei ole itselleni, eikä varmaan monelle muullekaan kansalaiselle sellainen palvelujen tuottaja jolle maksan veroa palvelumaksuna, jota Yleä en tarvitse vaan käytän muita tarjolla olevia joiden katson tuottavan tarvitsemani palvelut.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


61 kommenttia
#1

Suomen oikeusvaltion tilanne näyttää milloin minkäkin tulkinnan varassa. Miksihän Yle-verolakia ei viety aikanaan perustuslakivaliokuntaan ja vaikeaa näyttää olevan tämänkin eduskunnan aikana. Näin vaikka PS eli puolueeni istuu hallituksessa, jonka tulisi kaiken järjen mukaan noudattaa voimassa olevaa perustuslakiamme, joka on kaiken laisäädännön yläpuolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ylen tapoineen on sosialistisen järjestelmän luomus, kuin Leninin patsas. Ylellä olisi varmaan täysi oikeus rakentaa rinnalle joku maksullinen järjestelmäkin, joka tuuppaisi ruudusta ulos muutakin kuin sontaa, ja näin valtion budjetista voisi tuottaa valtion kannalta tärkeitä asioita ruudusta ulos, ja näin jokainen joka haluaa maksaa jostain muusta, saisi haluamaansa, ja vähävaraisemmat voisivat ostaa vaikka ruokaa rahoillaan, sen sijaan, että pakkosyötetään väestölle kaikkea mikä näyttää punaiselta. On täysin selvää, että Ylen on demareiden laitos, ja sellaisena pysyy, ainakin verovaroin ylläpidettynä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Näin on, Ylellä on tapana kutsua erikoisesti viherkommunisteja asiantuntijoiksi milloin mihinkin tarkoitukseen. Vihreille Yle on kuin tilauksesta tehty media.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Eiköhän vihreiden poliittinen lehti lakkautettu juuri siksi, kun Yle toimii heille tiedotuskanavana?

https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/vihreat-lopettaa-puoluelehden-rahoittamisen/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Ehkä näin juuri:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Miksi 🙂 ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Siksi 🤭

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Heitit rajun ukaasin. YLEssä alkavat puntit tutisemaan 😁.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Niinpä niin – mitä se yhden ihmisen mielipide painaa demokratiassa – tätäkö tarkoitat? Mutta kun tarpeeksi moni suomalainen VAATII Ylen alasajoa niin eiköhän ala sun puntti tutista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

No en juurikaan katso Ylen ohjelmia. HBO Netflix ja Viaplay mun suosikit. Eikä se YLE varmaankaan lopeta toimintaansa punakaartilaisten huutoäänestyksen voimalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Yle on kristilisyyttä, maanpuolustusta suomalaisia arvoja vastaan. Syynä Tampereen aliopiston aivopesu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Suomen itsenäisyyttä halveksitaan – niin tyhmä voi olla vain minä-minä maailmanparantaja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Hyvä että tunnustit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ps:n kaltaisille ääriliikkeille ei mielipiteiden moninaisuus sovi. Ääriliikkeille ja erityisesti äärioikeistolle tämä on täysin tyypillistä ja heidän näkökulmastaan tietysti ymmärrettävää: vapaa tiedonvälitys paljastaa totuuksia ja vähentää ääriliikkeiden – tässä tapauksessa ps-puolueen – kannatusta. Siksi vapaa ja demokratiaan kuin nenä päähän kuuluva vapaa tiedonvälys on saatava kuriin ja palvelemaan Purraa. Samaan tapaan SKP:kään ei aikoinaan kokenut vapaata tiedonvälitystä hyvänä ja nimesi oman julkaisunsa Tiedonantajaksi, jollaisena nykyajan ps-uskovaisetkin oman tiedonvälityksensä näkevät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Kyllä mielipiteiden moninaisuus on hyväksyttävää, mutta kyllä sekin tarkoittaa sitä, että he maksavat palveluista joita haluavat vastaanottaa ja ihan riippumatta erilaisista mielipiteistä. Yhden totuuden torvena oleminen ei todellakaan ole moniäänisyyttä tukevaa kuten on todettu monista lähteistä. Yle voi näköjään johdon taholta valehdella ihan kuinka paljon haluaa ja se menee täydestä valvojien päihin, vaikka hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo aikoja sitten.
Vapaus tulee olla ostaa palveluja miltä taholta haluaa. Se on oikeusvaltioperiaatteen mukaista ja moniäänisyyden hyväksymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Yle noudattaa moninaisuudessaan ja tasapuolisuudessaan Ylestä säädettyä lakia. Jos olet noin varma tätä lakia rikotun, tee välittömästi vaadittavat viranomaistoimet, ettet itse joudu syytteeseen rikoksen peittelystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#26

Menehän muualle kirjoittelemaan tasapuolisesta kohtelusta, kun et näytä siitä juuri mitään tietävän. Kiitos kommenteistasi kuitenkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Ole hyvä. Ja hyvä kun otat opiksi. Siispä toimipa nyt ps-suoraselkäisesti ja eikun rikosilmoitusta tekemän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Mikä sinä olet neuvomaan asiassa josta et tiedä mitään: suoraselkäisyys esim. Ja rikosilmoituksen tekoon ei tarvi holhousta mutta holhouksessa kasvanut ei tätä tajua kun itse jatkaa samaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Huuda lisää Sirpa kommari. Kyllä asiat muuttuvat 😜

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

????????????
#40

Kommari?????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

En aja autolla enkä bussilla. Minkä vtun takia perset laittavat minut maksamaan teiden kunnossapidosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Enpä aja minäkään, en omista edes autoa. Kuitenkin ymmärrän sen, että valtio omistaa ja hallitsee noita teitä, lukuun ottamatta yksityisteitä. Rautateiden kunnossapidosta vastaa valtion erillisyhtiö VR, joten koita saada yhtälö kuntoon rahoituksen osalta tuosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Sossut eli edellinen hallitus ei korjannut teitä vaikka se kuuluu joka hallituksen työsarkaan, niinpä ne on vieläkin huonommassa kunnossa. Pöliä täytyy olla jos ei ymmärrä miksi teiden täytyy olla kunnossa! Ja OMA MINÄ tuntuu olevan kaiken mitta – ollaan niin hyviksiä että!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Taas se sivujen häirikkö, älä noteeraa. Se Jore.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Sekö puusta pudonnut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Jos yle vero on kiellettyä valtion tukea, se on mitätöntä ja se pitää palauttaa. On erikoista, että kilpailuilla markkinoilla olevalle osakeyhtiölle maksetaan noin mittavaa tukea. Tynkkyselle hyvä selvityspyyntö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tynkkynen katsoo telkusta vaan neekerihomostelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Kylläpä joku nyt on katkera?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Brysselissä on myös homobordelleja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kertaus on opintojen äiti
#4

Kerrottakoon taas jälleen kerran,että mies YLE-veron takana on Keskustan Mika Lintilä.Lintilä oli todennut väistyessään YLE:n hallintoneuvoston puheenjohtajan paikalta.=YLE:n toiminnan rahoittamiseksi on säädettävä jonkinlainen mediamaksu.Millä taataan YLE:n toiminta,tämänhetkisellä rahoitusmuodolla YLE ei tule pärjäämään,näin siis Lintilä aikanaan.Mutta Lintilä ei tuota ehdotustaan itse toteuttanut,vaan sen teki Demari Krista Kiuru ministerinä ollessaan,tuomalla/ajamalla lakiesityksen eduskunnassa läpi veromuodossa.Ja mitä ilmeisemmin tuo YLE:vero on laiton,koska sitä ei ole käytetty ennen hyväksymistään perustuslakivaliokunnan käsittelyssä/hyväksynnässä?Mutta vielä kerran.=Mika Lintilä on tuon YLE-mediamaksun,sittemmin veromuodossa hyväksytyn idean alkuperäinen isä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Poistaako keskustalaisuus jollain tavalla vasemmiston ajattelun? Olihan keskusta viime vasemmistohallituksessakin tekemässä vasemmistolaista politiikkaa ja yhtenä ministerinä mainitsemasi Lintilä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Vastaus Sirpalle=Ei poista,enkä sitä tarkoittanutkaan.Olen siitä kanssasi samaa mieltä,että YLE suoltaa vasemmisto propakandaa ja on kaikin puolin muutenkin vasemmistomielinen.Mutta kerroin vain sen,että Lintilä on alunperin YLE:n rahoituksen ideoija ja isä.Vaikkakin sen myöhemmin Kiuru veromuodossa toteuttikin.Ja siitä olen kanssa samaa mieltä,että YLE-pakkovero pitäisi lakkauttaa.Hoitakoon YLE rahoituksensa itse,miten?Se on YLE:n murhe ei minun,eikä sinun,eikä muidenkaan kansalaisten.Minä henkilökohtaisesti en tarvitse nykymuotoista YLE:ä mihinkään,muitakin uutismedioita on olemassa.Mutta kiitos Sirpa!hyvistä blogeista ja mielipiteistä.Älä leikistä suutu,vaan jatka blogien kirjoittelua jatkossakin.Hyvää loppukesää!terv:Vanha venkula!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#27

Kiitokset nimettömälle kommentoijalle mielipiteistä. Kirjoituksessani en todennut kenen toimesta on varsinaisesti yle-verolaki saatu aikaiseksi vaan totesin sen olevan vasemmistolaiseen aatteeseen (ideologiaan) pohjaavaa. Vasemmistollehan on tärkeää, että luodaan aina uusia veroja.

En toki kommenteistasi suutu vaan extra tärkeää on tämän yle-verolain kohdalla noudattaa perustuslakia ja siinä yhdenvertaisuuden periaatetta. Ei niin, että on vapaamatkustajia joiden puolesta joutuvat pakolla maksamaan hekin jotka evät Ylen palveluja halua tahi maksavat jos haluavat suoraan Yleisradiolle.
Tämän lain käsittelystä syksyllä riippuu minun poliittinen suhtautumiseni poliittisiin päättäjiin ja myös valvojiin (lähinnä oikeuskansleri/oikeusasiamies). En todellakaan hyväksy sitä, että vasemmisto oli vaatimassa toiseen kertaan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn rajalain ja yle-verolakia ei ole vielä sinne saatu yhteenkään kertaan, vaikka vasemmisto on ollut asialla siinäkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#34

Hyvä Sirpa!Samanlaisia ajatuksia minullakin. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Yle-veroa voisi nimittää myös piilopuoluetueksi, koska veroa tukevat saavat Yleltä erikoiskohtelua näkyvyydessä. Yleensä heikoimmin muutoin menestyvät puolueet, kuten demarit ja kepu laulavat kovimmalla äänellä Yle-veron tarpeellisuudesta ja jopa korotuksista, joskin asian moraalipuoli alkaa valjeta väestölle. Viherkommunisteille on ollut ehkä eniten hyötyä Yle-verosta, koska Ylen viherkommunistit, joita Yle hautoo, kuin omia muniaan, ilmastonmuutos heikomminkin peruteltuna sopii hyvin kommunisteille homolinjalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#19

Jos YLE-pakkovero poistettaisiin?Puristelisin muniani tyytyväisenä! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Rahas riittäis ehkä suurennuslasiin, tai sitten fatta maksaa senkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#35

Jaa meinaat että on niin pienet,että tarvitaan suurennuslasia?Vanha sanonta kuuluu=Suuri on hyvä,mutta pienellä kerkiää. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Kilpailuoikeutta ja valtion tuki asioita selvittävät komissio ja Eu tuomioistuin esim europarlamentaarikon pyynnöstä ei Mika Lintilä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000