Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Vihervasemmistopuolueet eivät kunnioita lakeja, mutta...

…. ovat valmiita esittämään epäluottamuslausetta uuden hallituksen ministeri Junnilalle. Epäluottamuslauseen perustelu on hyvin epämääräinen, sillä se pohjaa vain ja ainoastaan Junnilan vuonna 2019 yhdessä tilaisuudessa pitämään puheeseen. Tilaisuus ei näytä täyttävän vihervasemmistopuolueiden sympatiota puhumattakaan siitä, että tuohon tilaisuuteen oli osallistunut kuulema henkilöitä joilla on yhteyksiä kiellettyihin tahoihin. Oikeusistunnossa ei tapausta ole käsitelty, joten mitään laitonta ei puheeseen ole todistettavasti sisältynyt.

Sen sijaan tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen mitä tapahtui Marinin hallituksessa ministeri Haaviston epäluottamuslauseäänestyksessä. Samat vihervasemmistopuolueet yhdessä keskustan ja rkp:n kanssa antoivat äänestyksessä luottamuksen ministeri Haaviston toiminnalle, vaikka PeV totesi antamassaan lausunnossa Haaviston rikkoneen jopa kahta voimassa olevaa lakia. Kuinka ihmeessä lakia rikkonut ministeri on voinut saada hallituspuolueilta tuolloin luottamuksen? Jotain rotia tasapuolisuuden suhteen toivoisi eduskunnassa noudatettavan ministerien luottamuksessa.  

Jollain tavalla tuntui kornilta tämä epäluottamuslauseen esittäminen juuri niiltä puolueilta jotka itse antoivat luottamuksen jopa lainrikkojalle. Näinpä lähestyin s-postitse edustaja Lindtmania ja muistutin edellä mainitusta tapauksesta mainiten mm:ssa ”Onko siis lakia rikkova mielestänne kunnioitusta nauttiva? Kummallista poliittista peliä pelaatte siellä eduskunnassa. Muuta ei voi enää sanoa kuin demokratia on huiman kaukana maamme politiikassa. Marinin hallituksessa ei siis tarvinnut edes noudattaa lakia. ”

Mitään vastausta en luonnollisesti ole saanut. Tuskin saankaan, sillä poliittista peliä näyttävät pelaavan nyt oppositiossa medioiden suosiollisella avustuksella.

Osallistu keskusteluun!


83 kommenttia
#1

IS:ssa olevassa edustaja Antti Lindtmanin antamista lausunnoista kirjoitus luettavissa linkistä;
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009683216.html

Tuo mainittu Lindtmanin kannanottaminen ministeri Junnilan puheeseen ja oletuksee hänellä olevista kytköksistä uusnatseihin ja äärioikeistoon. Kytköksistä ei ole minkään valtakunnan todisteita toisin kuin ministeri Haaviston kohdalla on mustaa valkoisella todistettu kahden lain rikkominen. Vihervasemmistopuolueet ja mikä hupaisinta tuolloin oikeusministerinä ollut Henriksson yhtyi myös antamaan luottamuksen ministerinä toimineelle Haavistolle.

Suomiko oikeusvaltio? Ei vain ole todistettavasti sitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Antti Lindtman voi kaivaa al-Taeen vanhat kirjoitukset ja ihmetellä niitä.
al-Taee pääsi, kuin koira veräjästä, kun pyysi anteeksi.
Entäs Vasemmistoliitto? Paavo Arhinmäen ministerikausi ja nyt raapustelut kaupungin seinille ym. auto potkimiset ja jossain poliisi vei putkaan.
Joku voisi kaivella esim. Heidi Hautalan nuoruusmuistoja 70-luvulta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

Annetaan pölyn laskeutua , jospa ne asiat alkais sitten , rullaamaan ” paremmin ” !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Katsokaa Vihreiden Hanna Holopaisen puhe Ylen uutisissa tänään. kohdasta 8.39.

Toivottavasti tämä Hanna Holopainen pystyy todistamaan syytöksensä.

Miksi Yle näytti tämän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Antti Lindtman ei osaa muuta, kuin kaivella perussuomalaisten vanhoja sanomisia ja tekemisiä.
Kuvitelkaa, jos hänestä tulisi pääministeri (mikä on kyllä tähtäimessä), niin minkälaisen ”positiivisen ja kansaa edustavan” johtajan Suomi saisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#18

KOMMUNISTIN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Pride kommunistin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matelot
Utelias
#22

Demarit inhoavat ja vihaavat kommunisteja enemmän kokoomusta. Olisi ehkä syytä perehtyä Suomen poliittiseen historiaan. On vaikea uskoa, että esim. CIA olisi tukenut demareita, jos olisi ollut pienintäkään epäilyä kommunistisista kytkennöistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Aika raukkamaiselta näyttää , tuo opposition toiminta näin , sivusta katsottuna !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Niinpä. Mutta kun tuohon samaan näytti yhtyvän rkp täysin rinnoin mukaan. Kolme ministeriäkin toimivaa. Jo on aikoihin eletty. RKP:n paikka ei ole hallituksessa, sillä puolueen arvopohja näyttää vaihtuvan aina minkä puolueen edustaja on kyseessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#16

Kun ei ole asia argumentteja on hyökättävä N tai R kortilla. Junnilan virhe oli syöttää N kortti suoraan vihervasemmiston lapaan. Oikeasti vihervasemmiston rakastama Palestiina on syntynyt kolmannen valtakunnan ja Jerusalemin Mufti AL-Husseinin yhteistyön tuloksena. Tunnettuja Israel vihaajia löytyykin paljon juuri vihervasemmistosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Vihervasemmisto ei pelkää ja tietää, että kaikki tukevat. Oikeistosta taas melkein kaikki menevät pensaaseen tärisemään pelosta, kun N tai R kortti nousee. Vihreiden johdolla palattiin tänään, kuten koulukiusaajat joukolla heikon kimppuun, Junnilaan ja Paavo on varmaan nauranut koko iltapäivän. Ryhdistäytykää ja käykää samalla tavalla hyökkäykseen. Turun pormestariehdokas kuvasi lapsia suihkussa ja Rovaniemellä vihreiden jäsen sai kunnon tuomion lapsen hyväksikäytöstä. Ryhdistäytykää ja kimppuun samalla tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Kommenttiisi sopii hyvin vanha sanonta; hyökkäys on paras puolustus.

En tiedä kannattaisiko tuota soveltaa vasemmistoon politiikan saralla. Heidän kuuluu koheltaa summamutikassa mistä vain voivat kehitellä jotain ”suurta uutista” ideaansa sopien.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Media ja vihervasemmisto ovat nyt vuosia tottuneet siihen, että ilman argumentteja viimeistää N tai R kortilla saadaan oikeistolainen kaatumaan. Jos tähän halutaan muutos, tarvitaan kaikilta kovuutta ja silloin on uskallettava hyökätä. Hyökätä voi myös erittäin ilkeästi kuten Halla-Aho; legenda lienee kaasuputkimies Heinäluoma. Hieno esimerkki vastahyökkäyksestä argumenteilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Vihervasemmisto ei suvaitse muiden ajatuksia. Jos et ole samaa mieltä, niin olet ”vihollinen”.
Onneksi Euroopassa oikeistolaisuus on nousussa. Kreikka eilen, Ruotsi, Suomi, pian Itävalta, jopa Saksassa AfD nousussa.
Miksei kukaan muistele Vihreiden alkukotia:

Saksan Die Grune Partei (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja 2) vanhat natsit.
https://oikeamedia.com/o1-156700

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#23

Toivon todella, että oikeisto ryhdistäytyy. Muutoskohta on kova, koska on otettava tila eikä alistua ininälle. Globaali tähti korosti, että nyt pitää valita puoli. Olen äänestänyt tämän puolesta ja oli täysi kolaus, kuinka Junnila heti alkoi pelkäämään ja tilanteen muutti täysin absurdiksi Paavo. Ryhdistäytykää ja uskokaa itseenne, koska vastapuolella ei ole argumentteja heillä on vain mielipiteitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherkommunistit helvetin lähettiläitä
#24

Kommunisteilla ei ole tarkoituskaan tehdä oppositiopolitiikkaa, vaan yrittävät kaataa hallitusta seuraavat neljä vuotta. Lähelle puoli sataa miljardia euroa maata velkaannuttanut helvetin sikiömäinen kommunistijoukkio ei osaa muuta, kuin käydä sotaa yhteiskuntaa vastaan, eli sama kuin viherkommunistit yleisestikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Vihreät ovat vaarallisin laji maailmassa tällä hetkellä. Vihreiden juutalaisviha on saman kaltainen, kuin oli Hitlerillä ja on Putinilla. Vihreät ovat paitsi murhanhimoisia, niin myös maailman maastopalot ovat suurelta osin viherterroristien aiheuttamia. Samaa rataa menee vasemmistoliitto ja jopa demarit, kommunismi ylös ja markkinatalouden alasajo mielessä. Ilmastokiihkoilun suhteen vihervasemmisto on jopa säälittävän sairaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin on, eläinmaailmassa vihreät vastaisivat jotain kauppatorin lokkeja, paskovat päälle ja varastavat kaikki mikä irti lähtee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Hyeenoita ne vastais eläinmaailmassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Ilmastokiihkoilussa kannattaa pitää todellakin jäitä hatussa. Elämme pohjoisella pallonpuoliskolla lämpimintä aikaa, jossa käänne kylmempään on jo alkanut. 13 000 kuluttua Suomen pohjoisimman osan lämpötilat ovat kesäaikoina noin kymmenen astetta alhaisempia, eli kesä päivisin keskimäärin luokkaa pari lämpöastetta, jossa albedon kasvu pitää jääkautta yllä, eli pakkasella ollaan keskikesälläkin. Prekessioliikkeen, eli akselin kallistuman kokonaiskiertoliike piirtää liki 38 asteen ympyrää, suhteutettuna nykyiseen kallistumaan, eli valo siirtyy pohjoisilta alueilta vähitellen eteläiselle pallonpuoliskolle. Mannermainen pohjoisen pallonpuoliskon jääkausi on ratkaisevaa ihmiskunnan kannalta, ei vaikka tuulivoiman lisäkäyttö tai hiilidioksidin välttely.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fossiiliset käyttöön välittömästi
#29

Juuri näin, Siperian pohjois-osissa yöt ovat jo jopa keskikesällä pakkasen puolella, eli pintaan päivisin varastoitunut lämpö pitää metsät hengissä. Kasvukauden keskellä pakkaset tuhoaa laajat metsäalueet, eli keskipäivän rajut UV-säteilyt eivät juurikaan pelasta metsiä. Ilmakehän rikin väheneminen aiheuttaa massiiviset tuhot. Meret tuottavat luontaista rikkiä, mutta sen vaikutus jää varsin alas, ja poistuma nopeaa. Lentoliikenteen rikki auttaisi hieman ja laajempi tulivuoritoiminta, mutta kokonaisuuden kannalta fossiilisten käytön raju vähentäminen tuhoaa sekä lintu- että kalakannan, lisää metsien lannoitustarvetta, ja ennen kaikkea kuumentaa ilmaston, ihosyövät lisääntyy jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiili on pidettävä liikkeessä!
#32

Näin on, kierrätys yleisesti ymmärretään, mutta hiilenkiertoa ei juurikaan. Ilman hiilenkierrätystä käyttäisimme vain olemassa olevan ilmakehän hiilidioksidin, tuota riittäisi vain pariksi- kolmeksi kymmeneksi vuodeksi. Maaperän hiiltä, olkoon nimellä fossiilinen, on absoluuttisen varmasti käytettävä nyt ja ainiaan, jotta ihmiskunta ja ennen kaikkea luonto pidetään elossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Tänään kysyttiin itävaltalaisilta mielipidettä onko Vihreät seuraavassa hallituksessa ja tässä tulos:

UMFRAGE-ERGEBNIS
Sind die Grünen nach der nächsten Nationalratswahl noch in der Regierung?
JA
6%
NEIN
94%

https://www.krone.at/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Viherkommunistit johtavat maamme kohden helvettiä, eikä vain taloudellisti. Suomalaiset tekevät äärimmäisen virheen päästämällä viherkommunistit maamme hallintoon mihinkään tasolle. Maapallo elättää väestöä vain johonkin rajaan saakka, ja jokainen jättää jälkensä, vesi ja ruoka loppuu, erityisesti kehitysmaissa. Ainoa keino rajata väestön holtitonta kasvua on rajalliset ravinto ja vesivarannot, niiden ohjaava vaikutus. Jos Sao Paolossa on väkeä noin 23 miljoonaa, vesi loppuu ilmasto äärimmäisistä ilmastotoimista huolimatta, kuten ravinnon niukkuus laittaa ahtaalle. Sama se on Kairon metropolialueella, 20 miljoonaa ihmistä, Niilin vesi riittää näillä näkymin 2025 saakka. Luonnon omat lait tulee vastaan, syntyvyyttä on alennettava alueella, ja ilmastotoimet jossain pohjolan perukoilla on joutavaa tuhertamista. Nettosyntyvyys on maapallolla jo luokkaa 100 miljoonaa vuosittain, eli kuluttajien määrä kasvaa. Sähköautot mm. ovat suurin ihmisen tekemä virhe, joka kasvaa vuosi vuodelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Soiden ennallistaminen tuhoaa satoja tuhansia hehtaareita metsää. Tuo johtuu siitä, että puuston juuristo jäätyy roudan sisään ja keväällä kasvun käynnistyttyä puusto yksikertaisesti kuivaa pystyyn. Tuulivoiman ja ennallistettavien soiden aiheuttama metsäkato aiheuttaa massiivisen hiilinielukadon, josko tuolla on mitään merkitystä ilmastoon, etenkään maapallon laajuisessa systeemissä. Ilmaston lämpeneminen johtuu rikin vähenemisestä ilmakehän kierrossa, jossa systeemin toiminta on riippuvainen monista ilmakehässä kiertävistä alkuaineista, hiilidioksidi, happi, rauta ja monet muut äärimmäisen tärkeät alkuaineet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pitäkäämme pallo elossa
#36

Otsonin väheneminen aiheuttaa UV-C:n säteilyn lisääntymistä maapallon pinnalla, jossa kaikki UV taajuudet aiheuttavat lämpenemistä. Kasvikunnan väheneminen pinnalla tuottaa yhä vain vähemmän happimolekyylejä, josta otsoni lopulta syntyy (O3). Erityisesti hapen määrän väheneminen vähentää otsonin määrää, jossa ilmakehän kiertoliike ym. prosessit toimittavat otsonin muodostumiseen tarvittavia molekyylejä, sattuma ja useat luonnon prosessit, mutta otsonia kuluukin jatkuvasti, ei pysyvä molekyyli. Siksikin hiilidioksidin vähentämisellä on valtaisi merkitys maapallon elinkelpoisuuteen pidemmällä ajanjaksolla, erityisesti tarvitaan rikkiä, joka muodostaa viileämpiä aukkoja planetaariseen ilmakehän kiertoon. Hiilidioksidin vähentäminen johtaa myös happikatastrofiin, joka aiheuttaa paitsi massiivisen otsonikadon, ja kivipallon pinta hitaasti kuivaa elottomaksi planeetaksi, miljardien muiden joukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaara auringon UV-säteilyssä
#37

Lounaisessa Kiinassa UV-indeksi on tällä hetkellä jopa 22. Kaiken kaikkiaan UV säteily on muodostunut pinnalle pilkkumaiseksi, eli harvenemaa. Asiassa ei ole mitään tekemistä kasvihuonekaasujen kanssa, äärimmäisessä UV spotissa mm. rikkidioksidi nollassa, hiilidioksidi keskiarvo, 429 ppm.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

”Viherkommunistit johtavat maamme kohden helvettiä, eikä vain taloudellisti..”
Saman tekevät myös KD ja muut vastaavat uskontojen puolueet kieltämällä abortin, eutanasian, kuoleman tuomion. Näin vain pahentavat ongelmia maapallon liian suurista ihmisten määrästä. Erityisesti aborttikielloilla pilaavat kokonaiset ihmisten sukupolvet jolloin pääsee maailmaan syntymään ihmisistä lisää erilaisia poikkeuksellisia mutaatioita jotka ovat muista riippuvaisia heikkoja ihmisiä, joilla on vakavia fyysisiä sairauksia, psyykkisiä sairauksia jotka voivat periytyä ja joita ei paranneta yhtään millään lääkkeillä, hoidoilla.Transseksuaalit ja homoseksuaalit ovat vain jäävuoren huippu näistä seurauksista. Abortti on yksi vanha, luonnollinen keino torjua näitä ja ennen vanhaan naiset tekivät abortteja luonnon kasveilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kanadan maastopaloja tuntuu tulevan lisää päästöistä päätellen. Suurin palokeskittymä tuottaa häkää saman verran keskimäärin, kuin La Palman tulivuoren purkaus, CO pitoisuus pysynyt varsin korkealla, 6354 ppbv jo pidempään, viherterroristit aktiivisia. Terroristeille ei kuitenkaan pidä antaa köyttä, ja alkaa massiivisiin ilmastotoimiin. Jokaisella päättäjillämme tulee olla sen verran järkeä, että ei mene vihreiden miinaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät huijaavat jatkuvasti
#31

Kommunistisen median alkaa olla vaikea todistella ilmaston lämpenemistä ihmisen toimin, mutta kaikkensa he tekevät. Tällä hetkellä, kun ollaan menossa kohden talvea ja kelit hyytyvät, meteorologit koettavat syyllistää ihmistä voimakkaista sateista, jossa kadut tulvivat, sateet ilmoitetaan 24 tunnin aikoina, jossa jopa 40 mm sateita. Tuohan on täyttä paskaa, sademäärät ilmoitetaan yleensä tunnin aikana, ja pidemmät ajat kertymät ovat suuntaa keskiarvoon. Mm. 1970-1980 luvulla mm. sademäärät olivat tunnissa usein jopa 60 mm rankkasateissa, eikä liittynyt mitenkään ilmastonmuutokseen. Vihreiden nousun jälkeen 1980-luvun alusta kaikki yritetään yhdistää ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Vieraslajeja tulee maahan mm. rekkojen, muuttolintujen ja jopa lentolaukkujen mukana, jotkut lajit selviävät ja kaupunki ympäristössä (lämpösaarekkeita) voi selvitä jotkin trooppiset lajit, josta lajit sopeutuvat talvea sietäviksi, ilmastonmuutoksesta tai sen muuttumattomuudesta huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jääkautta kohden mennään
#39

Lapissa voi pian hiihdellä läpi vuoden, jo on luvattu räntäsateita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Natsi-Junttila keksii selitykseksi ”huumorin” ja Hillotolppa-Purrra ei näe ongelmaa kuten ei muutkaan persut. Ootte te lutusia 😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#10

Simon Wiesenthal keskuksen johtaja ihmetteli, kuinka SDPn Al-Tae voi toimia kansanedustajana. No onhan se tietysti sitä parempaa vihaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Viha sumentaa vihervasemmiston ajattelukyvyn. Ei joku muutu natsiksi siten, että sokaistu vihervasemmisto hokee natsia. Te ette ole lutuisia, vaan jääköön sanomatta mitä. Nyt onkin oikein sopiva aika syventää kuilua ihmisten välillä ja lietsoa vihaa. Mitään oikeutta käytökseenne teillä ei ole, emme ole sen pahempia ihmisiä kun tekään. Päinvastoin. Olisi aika alkaa käyttäytymään, mutta sen toivominen teiltä on turhaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#17

Onko niillä joskus sitä sitten ollut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Ja TE helevetin huonoja HÄVIÄJIÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Turun terrori-iskun jälkeen svenskaylellä kerrottiin kuinka me olemme tottuneet puukotuksiin, ja ihmeteltiin miksi tämä puukotus muka järkytti.
SFPn ja vihervasemiston viha perussuomalaisia kohtaan on suorastaan sairasta. Vainotaan ja vihapuhutaan ilman mitään pidikkeitä ja kontrolleja. Meillä on vihapuhelait, vaikka ne on laadittu niin, että enemmistön kohtaama vihapuhe ei ole rikos, jos puhuja on oikein ajatteleva, pitäisi ylen humoristit valtakunnansyyttäjän toimesta haastaa oikeuteen, niin tapahtuisi oikeusvaltiossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

IL:ssä näyttää olevan referoitu edustaja Holopaisen (vihr) jättämää epäluottamuslausetta mm. näin ”Äärioikeistolaiset liikkeet edustavat täysin tuomittavaa ideologiaa. Kiistämällä demokraattisen järjestelmän perusteet, äärioikeistolainen ajattelu on myös suora uhka demokratialle itselleen ja poikkeaa näin tavanomaisista poliittisista erimielisyyksistä, Holopainen perusteli puheenvuorossaan.”

Mitä demokratiaa on tällainen, kun vihervasemmisto ei hyväksy muita ideologisia mielipiteitä kuin heidän omansa? Ei erimieliset suinkaan kiistä demokratiaa, sitä aitoa oikeaa, jossa hyväksytään muidenkin mielipiteet eikä vain omia.
Mitä on muuten tavanomaiset poliittiset erimielisyydet? Eikö ne juuri ole demokratiaan kuuluvia ja siten perustu tasa-arvoiseen kohteluun, joka näyttää olevan vihervasemmistoisille ideologeille tuntematon ja vieras hyväksymätön käsite.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000