Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Totetuneeko öinen uneni Natoäänestyksestä?

Paljon on käyty eri alustoilla ja medioissa keskustelua mahdollisesta Natoon liittymisestä. On esitetty mielipiteitä liittymisen puolesta ja vastaan. Käytyjä kekusteluja mielipiteineen näyttäisi reunustavan tietty ideologinen ajattelu. Näin omasta mielestäni.

No nyt sitten siihen uneeni. Näin viime yönä unta eduskuntaäänestyksestä Natoon liittymisestä. Äänestyksen tulos, jonka näin, on mielestäni jopa hieman järisyttävä, sillä 44 kansanedustajaa äänesti liittymistä vastaan ja kuinka ollakaan kaikki he olivat hallituspuolueiden edustajia.

Mikäli uneni todellakin toteutuu, niin eikö hallituksen kaatuminen ole tuolla mittarilla lähes varmaa vai onko sittenkään? Mitäs nyt pienistä vai kuinka? Onhan sellainenkin jo nänty tämän hallituksen ministerien ”toilailuista”, etti kyseeseen tule edes ministerin eroaminen. Lakia on voitu rikkoa ilman seuraamuksia ihan perustuslakivaliokunnan lausunnosta piittaamatta. Näin myös virkakunnan taholta lakia ja nuhteetonta käyttäytymistä rikkoen (Marinin aamiaistarjoilukustannukset ja viimeisimpänä ministerin sekä mahdollisten virkamiesten saamat maksuttomat metsästysluvat). Nuo nyt vain esimerkkeinä mainitakseni. 

Vieläkö joku sanoo ettei Suomessa ole korruptio valloillaan. Tuo sama ilmenee myös virkanimityksissä melkeinpä saumattomasti puoluetaustasta riippuen, joka sekin on tietynlaista korruptiota, kun hakijoita ei kohdella tasa-arvoisina hakijoina. 

Jään seuraamaan toteutuuko Nato-uneni eduskunnan äänestyksessä. Mahdollisuus siihen taitaa olla suuri, sillä eiköhän opposition edustajat lukuunottamatta yhtä VKK:n puolueen edustajaa äänestä puolesta eikä vastaan. Vastaanäänestäneet löytynevät vasemmistoliiton, keskustan sekä demareiden edustajista.

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
#1

On tietenkin mahdollista, että muutama PS:n edustaja ei ole Natoon liittymisen kannalla, mutta hallituksen toimintaedellytysten kannalta katsottuna vain hallituspuolueiden edustajien kannoilla äänestyksessä pitäisi olla suurta merkitystä. Mitä johtopäätöstä tulee uneni kaltaisesta tuloksesta tekemään pääministeri Marin jääkin mielenkiintoiseksi jälkinäytelmäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tarvitseeko Nato maata nimeltää Ruotsia mukaan joka ei saa edes omia mutiasia kuriin!!Miksi poliisit ei ammu niitä terroristeja vaan antavat hyppiä silmille ja pakenevat??????
Mitä vittua Nato tekee tuollaisella maalla ????’

JA MIKSI SUOMI TEKEE PUOLLUSTUS YHTEISTYÖTÄ TUOLLAISEN PASKA MAAN KANSSA?????????????????????????????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vain ääliöt vastustaa Natoa tässä hetkessä
#2

Voisi jopa oikaista, ja sanoa, että natovastaiset ovat lastenmurhaajien ja naisten raiskaajien puolella. Kyllä se on nyt nähty tuoreeltaan, mitä Venäjä ja sen kasakat ovat miehiään, suojakilpemme tulee olla vahvin mahdollinen, jotta lähimmäisemme ei joudu kellareihin ja lopulta muovisäkeissä pihamaan hiekan alle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Tosiasia on, että vähiten natomyönteisiä on hallituspuolueissa, demareissakin vain muutama.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Lamppuharjakin 70-luvun stalinisteja. Jopa Turkkikin on vaihtamassa puolta, mutta suomalaiset leninistit sen kun jatkaa vanhaa Neuvostoliiton ihailemista, tapahtui mitä tahansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Demarit rakastivat Itä-Saksaa yli kaiken, vaikka pakoa DDR:stä yrittäneitä tapettiin muurille ja ympäristöön noin 26 000 ihmistä. Demareiden DDR-rakkaus kukoistaan vielä Ylen toiminnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Demarit ovatkin yksi maapallon kylmimmistä ihmisryhmistä, kuin rautaharkko pakastimesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Vaaleihin reilu vuosi . Koville ottaa, mutta kannat muuttuu, seli, seli selitysten kera.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

NATOON JO HUOMENNA !!!! !
Tyytyväinen
#4

Kaikki negatiiviset mielipiteet natosta ovat vailla faktaa! Vai onko joku noista kirjoittelijoista joskus olleet Natossa.
Nykyisistä Natomaista ei tuota ”ininää” ole kuulunut! Nato disinformaatio on siis suomalaisten kommunistien, tuomiojalaisten ja putinistien aikaan saamaa valepuhetta, joka olisi isänmaanpetturuutena tuomi(oja)ttavaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

https://yle.fi/uutiset/3-12401390
En ole niin vakuuttunut näistä turvatakuista kun lukee tuosta linkistä mitä siitä kerrotaan.
Mutta on varmaan parempi vaihtoehto liittyä kun olla liittymättä.
Takuut on vaan lupauksia ei muuta.
Näin olen asian käsittänyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000