Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Hallituksen tiedottaminen maskeista virheellisen väärää

Voiko kansalainen luottaa Marinin hallituksen tiedotuksiin maskien käytön tarpeellisuudesta, kun alkuvuoden aikana tiedotettiin, ettei maskien käytöstä ole hyötyä vaan voi olla jopa haittaa ja nyt sitten hallituksen ministeri Kiurun mukaan niitä onkin syytä käyttää. Siis onko maskien käytöstä hyötyä vai ihanko turhaan niitä on STM tilaillut kymmeniä miljoonia kappaleita? Miksi niitä ylipäänsä käytetään mm. sairaaloissakaan, jos ensin sanottiin maskien käytön hyödyn jääneen näyttämättä tutkimuksellisesti toteen? Entäpä miksi monissa muissa maissa käytetään ja suositellaan niiden käyttöä välittömästi, toiset jopa pakottivat?

Uutisoinnin mukaan Kokoomus on jättänyt tänään epäluottamuslauseen ministeri Kiurun toimista koronaepidemian suhteen. Sanon mielipiteenäni, että asiasta on tehty. Kuinka kansalaiset todellakaan voivat luottaa ministeri Kiurun epäjohdonmukaisiin tiedottamisiin eli suosituksiin mm. maskien käytöstä? Kyllä ministeri on STM:n virkakunnan johtajan asemassa, joten vaikka esim. kansliapäällikkö Kirsti Varhiala on tiedotustilaisuuksissa kertonut alkuvuoden tilaisuuksissa ja muissa medioissa, ettei maskien käytöstä ole todettu olevan hyötyä vaan päinvastoin saattaa olla haittaa, niin ministeri Kiuru on johtajana vastuussa noistakin tiedotuksista kansalaisten korviin. Tosin WHO on kylläkin jo ollut alunperin omilla tiedottamisillaan huolissaan epedemian laajentumisesta sekä vakavuudesta. 

Tässä kohdin on syytä mainita myös puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) kommentointi tapauksesta Twitter-viestiketjussa (luin SU:n uutiset sivulta):

”Hallitukselle on ominaista maalitolppien siirtely. Tänään ministerit Pekonen ja Kiuru ovat toistelleet, että hallitus ei keväällä KIELTÄNYT ketään käyttämästä maskia ja että maski ei KORVAA käsi- ja yskimishygieniaa ja etäisyyttä. Ei kukaan ole sellaista väittänyt.”

Eivät mainitut ministerit tosiaankaan kieltäneet maskien käyttöä, mutta vakuuttivat maskeja olevan riittävästi varastossa, joten kaiketi tuonkin perusteella voi päätellä niiden olevan tarpeellisia, jollei hyödyllisiä käytettäessä. Tosin sitten viikkoja myöhemmin ministerit kertoivatkin, ettei niitä olekaan varastossa riittävästi. Ministerit eivät todellakaan ole tehtäviensä tasalla, jos olettavat olevansa kieltämistä varten ministerinä. Ministerit kun voivat vain suositella eikä lain mukaan edes velvoittaa eli pakottaa käyttämään maskia. Kyllä maskien käyttäminen on jokaisen vapaaehtoisuuden varassa jollei lainsäädäntöön oteta velvoittavaa kirjausta.  

On todella hupaisaa tämä venkoilu pääministeri Marinin taholta, kun on lähtenyt puolustelemaan twiitissään ministeri Kiurua koko hallituksen lukuun, vaikka hallituskumppanien taholta ei ole osoitettu luottamusta. Menee mielenkiintoiseksi varsinkin Keskustan hallituskumppanuus. Vieläkö sitä luottamusta löytyy, vaikka ei poliittiset virkanimityksetkään oikein tahdo upota etenkään sdp:n joukkiolle?

Aiemmin olen kirjoittanut maskeista seuraavissa blogeissani;

Vastuun välttelyä valehtelun avuin pandemiatarvikkeista

Toisessa aiemmassa blogissani olen tuonut esiin helmikuun 2020 tilannetta kuvaten näin; ”Merkille pantavaa on myös kuinka pääministeri Marin tuossa puheessaan sanoo Materiaalinen valmius muun muassa suojainten osalta on tarkistettu, ja vaikka lisävarusteita tarvitaan, niin tilanne on parempi kuin monissa Euroopan maissa.” Samoin sanoo lisävarusteista vastuullinen sosiaali- ja terveysministeri Pekonen; Suomi on varautunut mahdollisen epidemian varalta. Kun me puhumme materiaalisesta varautumisesta, tarkoitamme ensisijaisesti ammattihenkilöiden käyttöön työssään tarkoitettuja suojaimia, kuten kasvosuojia, hengityssuojaimia, leikkausmaskeja, suojatakkeja ja niin edelleen. Näitä on tällä hetkellä hyvin sekä alueilla että myöskin valmiusvarastossa. Suojavarusteita on siis saatavilla koko maassa eri terveydenhuollon yksiköissä, mutta niitä voidaan tarvittaessa myös siirtää sellaisille alueille, joilla mahdollisia tautitapauksia on muita alueita enemmän. Meidän valmiustasomme on myös kansainvälisesti vertailtuna hyvä.”

Hallituksen suhtautuminen Korona-pandemiaan alkuvaiheessa

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
#1

IL toimittaja Mika Koskinen on kirjoittanut hyvän kirjoituksen Marinin hallituksen toimista maskiasiassa. Tuo kirjoitus kannattaa lukea jollei ole jo lukenut.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/52ae6126-8a08-47c0-8165-145f292c5c45

Marin sanoi eduskunnassa kyselytunnilla mm. ”Jos olisi annettu laaja maskisuositus ilman, ettei maskeja saada, minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun maskeja ei ole saatavilla. Kun tapauksia kesällä ei juurikaan ollut, olisiko ihmisten pitänyt käyttää maskeja, Marin sanoi.”

Heh, mutta Marinkin sanoi aivan jotain muuta alkuvuonna. Hän nimittäin vakuutteli niitä maskeja olevan riittävästi varstoituna. Eipäs sitten ollutkaan vaan ensin puhuttiin vastoin totuutta. Vastuuministeri ei siis ollut tilanteen tasalla ja myös siten koko hallitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Täytyy todeta Savolaiseen tapaan=Maskeista suattaapi olla hyötyä?Tai sitten suattaapi olla,että ei ole?Eli toisinsanoen tuollaiselta edellämainitulta,hallituksen”jaakottelu”tuntuu!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Naamari, naamari saamari...
#2

Menee jo överiksiki :
-Maaseudulla metsäpolulla tuli joku vastaan paperinaamari päässään.
-omassa autossaan matkustava yksi henkilö, ajelee naamari päässä.
Monella naamari päällä raittiissa ilmassa ulkona, jossa ei kuurikaan ole vastaantulijoita

jotain rajaa ja järkeä tähänkin touhuun!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Katselin ihan samaa,että yksityisautoilijoilla alkaa liikenteessä olemaan maskit kasvoilla?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos Naamari, naamari saamarikin. Kyllä Järkeä; ja Jumalan meille antamaa Järkeä. Meillä voi olla; vain kahdesta Hengestä toinen; ei kolmatta, kun sitä ei ole olemassa: Joko; Pelkuruuden henki; Tai: Rohkeuden Henki. Toinen on perkeleeltä; ja toinen; on: Isältä Jumalalta; Jeesuksen Kristuksen kautta. Kiitos Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Sirpakin. Laulussakin sanotaan: ”Totta sekä oikeaa; horjumatta puolla: Herran Tiellä; ihanaa; Elää on ja kuolla.” Miksi pidentää koulutusaikoja ja jakaa; ”ilmaisia” koulutarvikkeitakin; kun sieltä tulee kouluista valehtelijoita; kun sinne ei ole otettu yhdeksi Opettajaksi: Jeesusta Kristusta; Joka on; Totuus ja Tie; ja ihmisen; aivan perilleasti: Taivaaseen vie. Emme jää esimerkiksi: Huonoseuraiseen; Hallitukseen; ”Kipristelemään”; loppuelämäksemme, koska; Huono seura: Hyvät tavat turmelee. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Sirpakin. Suomen Hallituksella ja Perkeleen asioidenhoitajilla on yhteistyö ja avunantosopimus keskenään; Kun kirjoittaa; Jumalan; Isän mukaista tekstiä tänne sivustoille; he kaukorokottavat minua; ja vieläpä tekevät sen; aivan; ilmeisesti; ilmaiseksi. En tarkalleen tiedä kuinkapaljon se nopeuttaa ajallisen ajan kuolemaani; mutta varmaankin; koska onhan heistä puhuttu jo Raamatussa: ”Kuinka he tappavat meitä ja luulevat tekevänsä; palveluksen Jumalalle. Niinhän ne tekivät mielestään valkoisetkin, kansalaissodassa; tappaessaan punaiset. Ei tämä; sen; kummempaa ole. Perkelekkin on sama, kuin Jumalakin: Eilen, tänään ja iankaikkisesti; mutta kiva; kun Jeesus Kristus Elää ja vie Isänsä ja Rakkaitteni luokse: Taivaan Kirkkauteen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvin toimi
#5

Eikö ihmisillä ole omaa järkeä tässä maskin käytössä?. Pitääkö meillä ohjeistaa kaikki kuten USA:sa. Siellä on ohjeet kaikkeen, jopa siihen että kuumaa kahvimukia ei saa laittaa jalkonen väliin autoa ajaessa koska voi polttaa reitensä.
Minusta maskia on voinut käyttää koko korona ajan jos on vaan halunnut.
Ei siihen mitään pakkoa tarvitse laittaa, vaan ihminen on itse vastuussa teoistaan.
Minä olen käyttänyt maskia aina kun olen liikkunut paikoissa joissa on useampia ihmisiä.
Kun olen mennyt kauppaan ja huomannut että parkkipaikalla on 2 autoa, niin maski kasvoille ja sitten ostoksille.
Onko tämä nyt niin vaikea tehdä?.
Sama se ikäihmisten karanteeni.
Silloin tilasin kaupasta tavarat laatikkoon pakatuna kaupan takapihalle josta kävin noutamassa. Kauppias toi laatikot laiturille sovittuna aikana, ja tämä järjestelmä toimi hyvin.
Lasku tuli kerran kuukaudessa suoraan pankin maksupalveluun. Ei tarvinnut huolehtia eräpäivistä.
Mitä tein niin tarkastin laskun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000