Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Posti siirtämässä työntekijöitä toisen liiton alle

29 kommenttia

Miksi ylipäänsä Postin johto on tuollaiseen siirtoyritystoimeen ryhtynyt? Onko kilpailu yritysten kesken niin kovaa, ettei työntekijälle enää voisi maksaa samasta tekemästään työstä palkkaa samoin ehdoin vaan on ryhdyttävä toimiin, jotka johtavat paljon nykyistä palkkausta pienempään ansioon? Tämä kaikki vieläpä sen vuoksi, että valtio Postin omistajana on vaatimassa suuria voittoja eli osinkoja tuloutettavaksi budjettiinsa. Osingot ovat tuleva työntekijöiden tekemän työn tuloksena. Eikö valtion työnantajana kuulu antaa kansalaisten peruspalvelut kohtuullisin kustannuksin ja työntekijöiden työtä kunnioittaen maksamalla työstä kohtuullista palkkaa. Sama kohtuullisuus tulee koskea myös Postin ylintä johtoa, eikä kuten nyt on menossa täysin kohtuuttomat palkat lisäboonuksineen. Pitääkö valtion ylipäänsä saada suuria osinkoja peruspalveluista?

Postin rinnalle kilpaileviksi tulleet yritykset ovat kuulema alemman palkkauksen piirissä. Miksi näin on? Tehdäänkö niissä täysin samanlaista työtä? Mikäli työ niissä on samanlaista täysin, niin taitaapa olla siten, että jonkin ajan kuluessa niissä ei ole työvoimaa saatavissa vaan työntekijät haluavatkin siirtyä Postin palvelukseen. Näin kilpailu alalla tyssää olemattomiin? Vai tämänkö tähden mm. kokoomus ja rkp haluavat poistaa saatavuusharkinnan? Kokoomus etunenässä siis haluaa tuoda kolmansista maista kielitaidotonta väkeä polkemaan maan palkkatasoa. Mihin tämä johtaa? Ei tarvitse olla kummoinenkaan ajattelija, niin avuttoman alhainen palkka ei riitä pääkaupunkiseudulla asumiseen vaan sen lisäksi on pakko saada sosiaalitukea. No, tämä sosiaalitukihan on käytännössä tulonsiirto veronmaksajilta työnantajille. Tätä ajaa siis kokoomus ja mitä ilmeisimmin ainakin rkp.

Kuinka tällainen sosiaalitukipolitiikan kasvattaminen sitten voi jatkua? Ei Suomen valtion budjetin kohdalla tulle kyseeseen, joten kokoomus haihattelee. Kokoomus taitaa pelata köyhimmän kansanosan kustannuksella, sillä tuo politikointi johtaa automaattisesti sosiaalitukien rajuihin leikkauksiin, joka koskettaa kaikkein vähätuloisinta kansalaista. Leikkauksia on pakko tehdä, sillä veronkorotuksiin ei suinkaan ole varaa ja sitä paitsi olisi maan taloudessa pyrittävä veron alentamistoimiin, jotta maan kilpailukyky kohentuisi muihin jäsenmaihin verrattuna. Nythän meidän korkeilla verotuloilla rahoitetaan useiden nettosaajamaiden alahaisempaa verokantaa. Mitä järkeä tässä on? Ei paljon mitään. Ylipäänsä EU:n jäsenmaksupolitiikka ei ole oikeudenmukaista, kun siinä ei huomioida verotuksellisia tekijöitä, eikä kyllä geopoliittistakaan. EU:n tulisi rajoittua yksinomaan kauppapolitiikkaan ja ehkä jäsenmaiden yhteiseen puolustukseen. Kaikki muu jäisi kansallisvaltioiden itsensä päätettäväksi. 

Jonkin verran eilisestä TV-ohjelman keskustelusta;
PS-puolue on ainoa puolue joka ajaa oikeudenmukaista taloudellista politiikkaa, ilmastopolitiikka mukaan lukien, tähän maahan. Kokoomuksen Orpo sanoin eilisessä A-studion ohjelmassa ilmastopolitiikasta keskusteltaessa, että yritysten tekemät ja markkinoimat päästöjen vähentämiseen liittyvät laitteet ovat Suomen etu. Totta kai on, mutta se onkin yritystoimintaa, eikä suinkaan valtion budjettiin suoraan liittyvää, kuten Rinne ja kumppanit hallituksessa esittävät suoraan kansalaisia kurittavia toimia, vaikka ilmasto on kaikkien maanosien yhteinen, ei Suomen kohtuuttomilla päästövähennyksillä saada aikaan esim. Kiinan päästövähennyksiä vähemmäksi. Eikä monen muun jäsenmaankaan. Kohtuus kaikessa on hyvä sananparsi.

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
#1

Valtakunnansovittelijan eilen illalla antaman sovintoesityksen on hylännyt PAU.

IL:n mukaan; ”Niemisen mukaan suurin ongelma on 700 pakettilajittelijan työehtoasia, mutta myös muita asioita on joukossa. Nieminen sanoi, että pakettilajittelijoille olisi tullut jopa 30-50 prosentin palkkojen alennukset, vaikkakin tälle olisi tullut siirtymäaika. Niemisen mukaan muut työsuhde-ehdot olisivat heikentyneet välittömästi.”

https://www.iltalehti.fi/talous/a/c169de09-3e20-4b77-b91b-567847b328b0

Posti siirsi elokuussa 700 pakettilajittelijaa Posti Oyj:stä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Posti Oyj on työnantajaliitto Paltan jäsen, Posti Palvelut Oy on järjestäytynyt Medialiittoon. Onko postipakettien käsittelemien media-alan toimintaa? Miten valtion omistajaohjaus hyväksyy ko. yhtiön palkkauksen media alan liiton alle? Tuolla toimellahan näyttäisi haetun vain halvempaa työehtosopimusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Täytyyhän noiden Valtion Virkamiesten päästä.Kuppaamaan köyhältä kansanosalta loputkin rahat.Millä muuten tulisivat toimeen,kun ovat tottuneet miljoonatuloihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Onhan se kohtuutonta, että valtion yhtiö, joka hoitaa peruspalvelua kansalaisille maksaa ylimmälle johtajalle jopa monikymmenkertaista palkkaa lisäboonuksineen. Jotenkin ymmärtäisi jos se palkka olisi esim. kolminkertainen, muttei enempää. Tämä siis oma mielipide.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Turhaa takertua tuohon Postin TJ:n palkkaukseen, koska sen valitsemistamme edustajista valittu Hallitus on hyväksynyt. Käsi sydämelle, jos yrityksen hallitus kiittelee hyvästä työstä ja tyrkyttää lisää liksaa, niin kuka kieltäytyisi? En minä ainakaan. Tietysti korvausten kauhistelu on hyvä keino saada sumpatioita.
Tuo shoppailu eri työehtosopimusten välillä onkin jo isompi juttu.
Tuosta, noinvaan ilmoitetaan, että ensi kuusta siirrytte uuden, juuri perustamamme firman palvelukseen, vanhoina työntekijöinä. Firman nimi hieman muuttuu ja samalla palkatkin laskee, mutta muutoin hommat säilyy entisellään. Uuden logon mukaiset työasutkin tulee. On ikäänkuin helpompi idetifioitua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Yhtiökokous hyväksyy vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa hallituksen jäsenet.

Vuonna 2018 päätetty hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot
pysyivät ennallaan. Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkio ja kokouspalkkiot. Hallintoneuvoston jäsenille maksetaan
kokouspalkkio. Ja kyllä hallintoneuvostoon valitaa 12 jäsentä eduskuntapuolueista.

Yhtiön hallitus määrittelee henkilöstövaliokunnan esityksestä vuosittain periaatteet ylimmän johdon ja avainhenkilöiden palkitsemiselle sekä voittopalkkioille. Posti noudattaa valtio-omistajan ohjeita yritysjohdon palkitsemisesta ja eläke-etuuksista. Postin oma henkilöstövakiokunta esittelee hallintoneuvostolle siis palkkojen ja palkkioiden määrät hallitukselle. On siten loppupeleissä hallituksen asia päättää johdon palkitsemisesta valtio-omistajan ohjeita yritysjohdon palkitsemisesta.

Hallituksen päättämät palkitsemiset ovat nousseet kohtuuttomiksi ja lienee myös omistajaohjauksessa julistettu kohtuuttomiksi..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#21

Kuitenkin noita 700 postilaista edustava ay-liitto on neuvotellut heille sopimuksen, joka takaa palkkauksen ja työpaikan v. 2002 puolelle. Ja nyt PAU:n nainen pönkittääkseen omaa valtaansa haluaa avata jo kerran sovitun paketin.
En ymmärrä muuten kuin, että PAU menettää 300.000€/vuosi verovapaita jäsenmaksutuloja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#26

Harri, käsitykseni mukaan ei PAU:n kanssa ole suinkaan sovittu uudesta median alle tulevasta työehtosopimuksen siirrosta. Paaterokin sanoi ettei hän ole ollut tietoinen sopimussiirrosta kuin vasta jälkikäteen. Lieneekö totta vai ei. Kuitenkin taitaa olla niin, ettei varsinaista yrityskauppaa ole tehty pakettilajittelijoiden kohdalla konsernin emoyhtiöstä tytäryhtiöön ja siten työehtospomuksen mmuutos yksipuolisena järjestelynä ihmetyttää. Ainakin minua ja näyttää ihmetyttävän myös eri ay-järjestöjen työntekijäkenttiä, sillä siihen kaiketi perustuu lakkoilu. Myös Riku Aallon toimintaa on ihmeteltävä, sillä hänen pitäisi olla työntekijöiden etujärjestön edustaja. Hänen toimensa tässä asiassa on ollut kaikkea muuta. Etenkin, kun hänen kantansa näyttää olevan nyt tämä, ”Aallon mielestä Teollisuusliiton solmima työehtosopimus ei sovellu Postin työntekijöille.” https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5d341c15-8be3-4371-a6e2-24d3b80af262

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#27

Jatkan vielä yllä olevaan IL:n kirjoituksesta ”– Meidän työehtosopimuksemme ei suoraan sovellu tähän kyseiseen työhön, joka nyt koskee näitä 700 työntekijää. Työnantajathan tämän asian ovat päättäneet, ja siellä kahta eri työehtosopimusta on olemassa. Silloinhan se saadaan joskus näyttämään järjestöjen väliseltä kisalta. Me toivomme, että tämä ratkeaa sillä tavalla, että näiden 700 työntekijän kohdalla edelleen noudatetaan PAU:n sopimuksia, Aalto pyrki tyynnyttelemään mielialoja.”

Hauskaa tuossa lausumassa on se, että kyseessä on Postin omat yhtiöt ja siten myös tavallaan työnantajana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Postin luottamus mies on aiheuttanut lakolla satojen ellei tuhansien henkilöjen irtisanomiset ,on 100 % varmaa että Yt neuvottelut alkaa heti kun lakko on ohi !
Tämä ei ole johdon kosto ,vaan pakon (Luottamusmiehen) sanelema juttu kun asiakkaat ajettiin evakkoon lakkoilemalla vuoden kiireisimpänä aikana. On päivän selvää että laskutus siirtyy nyt nettiin ,mainosten jako yksityisille firmoille pakettiposti matkahuoltoon ja ym. luotettavimmille toimijoille.
Suurinmmat kärsijät tästä Suomalaiset yritykset !!!!
on päivänselvää että Postin aika on nyt ohi !
Jokainen voi omin silmin havaita jo nyt että että postilaatikkoon tulee mainoksia jotka ennen jakoi posti,on päivän selvää että posti niitä ei jaa enään koskaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#7

Postin touhu on ollut täyttä PELLEILYÄ!
Ollaan niin liikelaitosta, johtajille maksetaan jätti palkkaa kuin Nokialla aikoinaan.
Nimi muutettiin Itellaksi ja haaveiltiin maailmanvalloituksesta!
Varmaan halpaa hommaa muuttaa kaikki logot, autojen teippaukset ym.
Ja sitten muutettiin takaisin postiksi.
Nyt kun postissa on lakko, asiakkaat siirtyvät muihin firmoihin ja tuskin palaavat.
Onko tämä nyt sitä hienoa globalisaatiota? Pelleilyä se on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Johtuisiko johdon palkan suuruus siitä, kun yhtiötä oltiin jopa viemässä pörssiin? Joka tapauksessa mielestäni hullua hommaa verrattuna varsinaisten työntekijöiden kohteluun palkkapolitiikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ehkä posti-itella halutaan kokonaan ajaa alas.
Posti kuolee ja vastaavat muut firmat, jotka maksavat pienempiä palkkoja, siirtyvät toimijoiksi.
Ja työntekijöiksi halutaan nimenomaan mamuja, joille tämä sopii oikein hyvin. Saavat pientä palkkaa ja hakevat sen lisäksi sossusta rahaa minkä jaksavat kantaa.

Kuka voittaa, kuka häviää?
Suomen valtio ja Suomen alkuperäiskansa häviää.
Mamut ja riistokapitalistit hyötyvät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Postin toiminnat on jo jaoteltu useimpiin yhtiöihin eli konserniin. Postin johdon palkat boonuksineen on omasta mielestäni suorastaan järkyttävän suuret, oletikin, kun yhtiön perusperiaatteena on tuottaa peruspalveluamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#9

Mitä jos omistajilta,siis osakkeenomistajilta jota jo osakseen valtiokin lienee,leikattaisiin palkoista kuin voitoistaankin kolmannes pois ?

Hurrattiin mm.digitaalisuuden ”aputehtävien” helpottaviin ratkaisuihin eri asiakaspalveluiden hyvään saatavuuteen mutta tavallaan karsitaankin suurella karhunkämmenellä osaksi nettiliturgiaan.

Tosiaan helpottaa kun palvelut kasvottomina,äänettöminä seilaa bittien varassa tekoälyineen,joka lienee vain hetkisen ajan päässä. Palveluissa !

Valtion perustehtäviin kuuluisi todella asiakaspalveluiden takuu kansalaisilleen kaikissa olosuhteissa – kaikille.
Rahastusta,kidutusta toisille kun taas toisille – voittojen maksimointia. Ja jos se ei riitä ,niin sitten kansa – kikykuurille – … no,katsotaan nyt ensin seuraavan syksyn ”satokaarta” sen suhteen,jos nootti lankeaa.

Kuin saattona ” yhteyttä muodostetaan” lauselma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Seppo, tämä on lopputulemaa jatkossakin maailmanmenon uudistumisessa. Osittain muutokset juontavat juurensa EU:sta, kuten yksityistämisvaade koskien eri talouden sektoreita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Sama se on, jos poistetaan alkolta monopoli, laitoksen ripa tuskin kuluu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kapitalismissa aina joku pyrkii monopoliasemaan, nyt AY-liike, joka seisauttaa yhteiskunnan, mikäli ei saa tahtoaan läpi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Sama se oli Neuvostoliiton synnyssä, änkyrät saivat maan haltuun, mm. väkivalta apunaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#20

Sirpa – samaa minäkin ja tämä alkoi jo ”hyvissäajoin” hinaten kuin edetenkin mm. EU;n lipun alla, josta mainitaan ”kehittyvään Eurooppaan” kuin eri muutoksien pysyväisyyteen. Jatkossakin!

Politiikka on ns.pakkomyymistä kuin eri arvojenkin äärilaitaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#22

Seppo, valtio omistaa 100%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#23

Harri, miten katsot Postin yhtiöiden toiminnan eroavan yksityisomistuksessa olevista yhtiöistä? Postilla on hallitus, joka koostuu ulkopuolisista henkilöistä ja tekee itsenäisesti päätökset. Näinhän kävi myös pakettikäsittelyhenkilöstön siirrossa toiseen tytäryhtiöön. Näin siitä huolimatta, että demrien pitäisi olla työläisten etuja ajavaa, mutta ei tuo toimi omistajaohjauksen kohdalla siltä vaikuta vaan Postin hallitus on tehnyt päätöksen tavallaan ”ministerin siunauksella”, koska ministeri ei voine puuttua yhtiön toiminnan uudelleen järjestelyihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pakettilinja on ihan oikeassa, mutta häviävät joka tapauksessa. Posti voi luopua koko pakettilinjasta, myymällä sen yksityisille. Kalusto voidaan myös vuokrata edelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Se on jo täysin selvää, että posti ei nykyhintatasolla ole kilpailukykyinen, ja tämän tietävät jo asiakkaatkin. Lakkoilun lopputulos on tuhansia työttömiä lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Nyt näyttää siltä, että demarihallitus on palkanalennuksien takana, eli demarit ovat sopineet jo loppusyksystä riitaan johtavat toimet. Turha on ainakaan kapitalismia syyttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Niin vaikuttaa omistajaohjausministerin hyväksyneen siirron PAU:sta Median työehtospimuksen alle ne 700 pakettilajittelijaa. Siis Postin toiseen konserniyhtiöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arttu Viinikainen
#24

Kilpailijoiden työntekijät kuuluvat kalliimpaan työehtosopimukseen. Postin johto kertoi muunneltua totuutta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Ja vielä tämäkin tieto kaiken muun suhmuruinnin lisänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kari Runk
Hämmentynyt
#28

no toto je práce

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Paljon sanottu ja sisältörikas mielipide. 😀 😀 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000