Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Kokoomus ja oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen

Otsikko on viittaus kokoomuksen ja puolueen puheenjohtaja Orpon ”väkevään” vaatimukseen toisten eu-jäsenmaiden vaatimukseen oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta EU:ssa. Vaatimuksen on Orpo esittänyt moneen otteeseen mm. Unkaria ja maan pääministeri Orpania kohtaan. Unkari kuuluu samaa EPP ryhmään kokoomuksen kanssa. Jäsenmaiden on kunkin noudatettava itse demokratiaan kuuluvia periaatteita. Ei luonnollisestikaan pidä esittää sitä toisille, jos ei itsekään toteuta sitä avoimesti. Tuohon periaatteeseen tulee ilman muuta kuulua oman maamme perustuslain noudattaminen. 

Kysymykseen tuleekin tämä perustuslain noudattamisen vaade erittäin omakohtaiseen tarkasteluun kokoomuksen kohdalla eduskunnassa äänestettäessä elpymisrahastosta ja siihen kuuluvasta omien varojen hyväksymisestä. Onhan myös kokoomuksen jäsenten perustuslain mukaisesti kannanilmaisun perustuslakivaliokunnassa katsottu kesällä 2020 päätöslauselmassa edellytetyn ,ettei valtioneuvoston tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä.

Toiseksi huomioitava on myös kokoomusjäsenten kirjoittaneen eriävän mielipiteen suuren valiokunnan lausumaan, jolla valiokunta antoi neuvottelueväät pääministeri Marinille. Kokoomuksen eriävässä mielipiteessä on nimenomaineen viittaus PeV:n päätöslauselmaan EU:n rahoitusratkaisujen ja erityisesti Suomen osuuden niissä tulee olla yhteensovitettavissa Suomen eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan määrittelemiin raameihin.” Huomiota kiinnittää se, ettei suoraan ole sanottu sitä mihin lopputulemaan PeV on päätöslausumassaan tullut. Toisin sanoen jäsenet ajavat ikäänkuin ”sammutetuin lyhdyin” tai piilotetusti ilmasevan ihannointinsa Unionille.

Petteri Orpon eräs puheenvuoro eduskunnassa sisältää myös EU perussopimuksen mukaisia vaatimuksia (Suomi kyväksynyt sopimuksen); ”Kokoomuksen mielestä elpymisrahaston käytölle pitää kuitenkin neuvotella tiukat, selkeät ehdot. Jokainen maa vastaa omista veloistaan, ja tämä raha pitää sitoa tiukasti jäsenmaiden talouksien uudistamiseen, jotta tällaisia tukipaketteja tulevaisuudessa ei tarvittaisi. Lisäksi pitäisi tietää se, kuka maksaa ja milloin maksaa. Mikä hallituksen ajatus on: lisätäänkö jäsenmaksuosuutta, kerätäänkö lisää EU-veroja vai otetaanko lisää lainaa, jota kukaan ei maksa? Siinä mielessä tämä muistuttaa Rinteen—Marinin hallitusohjelmaa, että ensin käytetään menot mutta ei tiedetä, mistä tulot tulevat. Hallituksen tehtävä on neuvotella Suomen kannalta järkevät ehdot. [Puhemies koputtaa] Suomi tarvitsee [Puhemies: Kysymys!] vahvan ja uudistuvan Euroopan unionin, ja olen huolissani siitä, että hallitus on irtautunut tiukkaa, vastuullista taloutta ajavasta hansaryhmästä. [Puhemies: Sitten kysymys!] Miksi siitä on lähdetty, ja kenen kanssa Suomi tekee yhteistyötä? [Paavo Arhinmäki: Ei hansaryhmää ole enää!]”  

Tuosta puheenvuorossa ilmaistusta kannanotosta käy hyvin selville se, ettei kokoomus hyväksy velkavastuuta muiden jäsenmaiden velkoihin, johon johtaa ilman muuta lopulliseen käsittelyyn tuleva elpymisrahasto/omat varat. Lisäksi Orpon puheenvuorosta käy selville ihan oikein sekin, että kunkin jäsenmaan tulee itse uudistaa talouksiaan ilman tukipaketteja. Perustuslain kannalta on perustuslakivaliokunta myös kiinnittänyt huomiota samoin siihen, ettei komission esityksestä selviä mikä osuus tulee kunkin jäsenmaan maksuosuudeksi ja milloin maksut on maksettava. Budjettiin on sijoitettu/liitetty elpymisrahastoa koskevat sopimuksen varat siten kuin sopimuksessa lähemmin on sovittu. Miksi kokoomus ei voi suoraan äänestää EI, kun suurelta osin kuitenkin katsoo neuvottelutuloksen olevan vastoin omaa ja perustuslain tulkinnan mukaista kantaa?  

Olennaisin seikka, johon kokoomus ei ole suoraan ottanut kantaa, vaikka on oman ilmoituksensa mukaan maamme kovin Unionin kannattaja, on perustuslakimme rikkomus. PeV ei todellakaan antanut neuvotteluvaltuutta komission esittämän elpymisrahaston hyväksymiselle missään muodossa. Orpo on salissa sanonut pääministeri Marinin neuvottelen sopimuksen olevan monin tavoin äärettömän huono ja sitä se todellakin on. Kokoomuksen kanta tulee kuitenkin ns. piilotettuna esille monissa käytetyissä puheenvuoroissa ja siinä, että kokoomuslaiset jäsenet ovat olleet päättämässä PeV:ssa edellä kerrotuin tavoin.  

Jääkin nähtäväksi noudattaako kokoomuspuolue omaa vaadettaan oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta äänestäen EI elpymisrahasosta äänestettäessä, kun on ollut kovaan ääneen tuota periaatetta muilta jäsenmailta vaatimassa. Eikö tekojen pidä olla joka suhteessa sopusoinnussa oman maan perustuslain kanssa huolimatta eu-jäsenyyden yli-innokkuudesta.

Perustuslaki kuitenkin on maamme ylintä lainsäädäntöä jota tulee eduskunnassa noudattaa. Perustuslaki on nimensä mukaisesti lakien, hallinnon ja yhteiskunnallisen toiminnan perusta Suomessa. Mikään muu laki ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Eikä mikään muu valiokunta voi tulkita perustuslakia toisin kuin perustuslakivaliokunta.

Siitäkin huolimatta, ettei oikeuskansleri ole nähdäkseni toiminut perustuslain edellyttämällä tavalla valvontatehtävissään (PL 108§), tulisi kokoomuksenkin oppositiossa ollessaankin noudattaa ylintä lainsäädäntöä. Oikeuskanslerin tehtäväksi jää miten hän suhtautuu hänelle saapuneisiin kanteluihin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
#1

Kokoomuksen TYHJÄÄ äänestämiskehotus edustajilleen näyttää saaneen kuntavaaliehdokkaiden luopumisen. Noin ainakin Eija-Riitta Korhola kertoo tehneen. Moniko ehdokas ei hyväksy puoluejohdon esittämää äänestyskäyttäytymistä ja eroaa kuntavaaliehdokkuudesta tänään?

Kokoomus näyttää politiikassa ajelevan aina kuhunkin tilanteeseen sopivilla kärryillä. Oman maan etu ei kokoomukselle näytä painavan mitään. Kuka haluaa kannattaa tuollaista politiikkaa harjoittavaa puoluetta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Joskus 60 vuotta sitten kokoomus oli isänmaallinen puolue, ei enää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#8

Onhan tuo Orpon ukaasi halpamainen temppu, julkisuudessa ollaan vastaan ja todellisuudessa hyväksytään. Ei ihme jos rehellinen kokoomuslainen äänestää jaloillaan. Orpo päättänyt tuhota kokoomuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pienellä”Valkoisella”miehellä olla kaksihaarainen kieli!Ugh!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Siis tuo pieni”Valkoinen”mies=Orpo!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Nyt kokoomus ajelee”Sontakärryillä”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ennen Halla-ahoa Suomessa on ollut vain kaksi isänmaallista poliitikkoa, Juha Rihtniemi ja Georg C. Ehrnrooth, ja nyt olemme saaneet kolmannen todellisen isänmaaystävällisen poliitikon, Jussi Halla-ahon, kun puhutaan puoluejohtajista. Totta kai Suomessa isänmaan ystäviä riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Samaa mieltä on kiva olla.

Muuten asian sivusta hieman toisenlaista ”totuutta”, nimittäin näin viime yönä unta, että kokoomuksen kannatus on tippunut peräti 2 prosenttiyksikköä. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Lisäisin isänmaallisiin , puoluejohtajiin , vielä Veikko Vennamon !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#13

Aika moni entisistä puoluejohtajista oli isänmaallisia. Mm kommunisti Aarne Saarinen palveli sodassa Ässä rykmentissä yleten kersantiksi. Tuskinpa Johannes Virolainenkaan olisi hyvällä seurannut kepun nykyistä toimintaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

Liittäisin tuohon vakaumuksellisiin Suomen ja suomalaisten etua ajaneisiin Tuure Junnilan.
Kaveri jaksoi Georg C Ehnroothin kanssa kyseenalaistaa meille suitsutetun Neuvostoliiton ihannoinnin. Aikana jolloin jokaisella omaa etuaan ajavalla politiikolla oli oma”kotiryssä”. Hänelle kerrottiin muiden puolueen jäsenten ”sisäpiirissä” esittämät ajatukset.
Puheissa piti vähintään pariin kertaan mainita: Ystävyys, yhteistyö ja avunanto sopimus. Reporadio lähetti lässyn, lässyn ohjelmaa, Näin naapurissa! Ei ollut faktantarkistus siihen aikaan muodissa.
Nyt sama rähmällään olo ja nuoleskelu, nyt vain Brysseliin päin. Vieläpä jotkut samat tyypit TAAS asialla. Eikö me mitään opita?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#15

Kyllähän se Kekkonenkin isänmaallinen oli.Vaikkakin veljeili”Neukkujohtajien”kanssa,ja kävi muunmuassa Hruzevin kanssa metsästämässä villisikoja.Mutta aika vaan oli silloin sellainen.Että maan joka oli käynyt lähimenneisyydessä kaksi sotaa suurta itäistä naapuria vastaan,oli oltava nöyrä.Ja kun tämä YYA sopimuskin jo sitä velvoitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

HALLELUJAA
#12

KAUVAN ELÄKÖÖN TULEVA ISLAMISTA VAPAA SUOMI.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Tarkoitus pyhittää keinot, tuntuu olevan arvopohja Orpon tunnuslause?
On säälittävän huvittavaa seurata sitä peiteoperaatiota, jolla yritetään näyttää jämäkkää suomalaisten etujen ajajaa, eli tehdään Välikysymys Hallituksen politiikasta. Ei sillä etteikö aihetta olisi,muttanyt kauhistellaan ”nyppyä pyllyssä”, kun ”koko persuus on menossa ruvelle”.
Sääliksi käy niitä vakaumuksellisia ja Isänmaallisia Kokoomuslaisia, joille Suomen ja suomalaisten menestys ja suomalaisuus olivat kuitenkin, pitkässä juoksussa, tärkeimpiä arvoja.
Katainen, Stubb ja nyt Orpo johdossa, ovat huuhdelleet ne arvot viemäriin.
KYKYPUOLUE????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Eikös se ole jo tullut tietoon?Että kokoomus teki pääministerin ja valtiovarainministerin kanssa,jonkinlaiset lehmäkaupat?Heti sen jälkeen kun perustuslakivaliokunta oli tehnyt tämän 2/3:osa äänestys päätöksen.Eli toisinsanoen sopivat,että kokoomus äänestää tyhjää,ja näinollen hallituspuolueilla on paremmat mahdollisuudet saada 2/3:osaa äänistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Sirpakin. Mikäli Kansallinen Kokoomuspuolue, kokee olevansa puolueena ”synnitön”, niin tämän äänestämättömyyden jälkeen: Ette varmasti, sitä ole. Jumalan Sana On: Sitä hyvää, mitä voi tehdä, ja ei tee, se tulee Meille synniksi. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000