Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

EU-vero olisi uusi verokertymän vahvistus vai olisiko?

Marinin hallituksella on verrattain huono tulevaisuuden näkymä verokertymän kasvulle, joten eikö olisi korkea aika suunnitella uudenlaisen veron käyttöönottamista. EU-vero olisi pieni askel rahapussin tilkkeeksi, kun nykyisten verojen tuottoa ei tarvisisi panna EU:lle jäsenmaksuna.

Meille on vuosittain kerrottu kuinka alhainen on EU-jäsenmaksu per kansalainen. Huomatkaa per kansalainen. Siis vaikka et omaisi tuloja laisinkaan tai et maksaisi pienistä tuloistasi veroja laisinkaan olet kuitenkin ollut mukana jäsenmaksun suuruutta kerrottaessa.

Tässä muutama uutinen kansalaistemme maksamasta jäsenmaksusta EU:lle vuosittain:

1. Kaleva-lehti; ”Suomi maksoi 2011 EU jäsenmaksua reilu 600 miljoonaa eli 123e per henkilö. Osa tulee takaisin erilaisina tukiasia ja ns. nettomaksuksi jää noin 20 euroa per vuosi per kansalainen.”

2. Vm 3.11.2017 tiedote; ”Suomen maksuosuutta ei kannata käsitellä miljoonina ja miljardeina euroina, vaan paljonko tavallinen suomalainen, sinä ja minä, maksamme verovaroista rahaa EU:n budjettiin. Summa asukasta kohden Suomessa oli vuonna 2015 104 euroa, ja vuonna 2016 54 euroa.”

3. Pron kirjoitus; ”Suomi maksaa EU:lle 1,9 miljardia, siis prosentin EU:n budjetista. Jokaista suomalaista kohden maksamme EU:lle 350 euroa. Toisaalta EU maksaa tukia Suomeen. Helsingin Sanomat kirjoitti 2016, että nettomaksu Suomelle oli 89 euroa per kansalainen vuonna 2015.”

4. Uusi Suomi nettilehden uutiskirjoituksissa EU-jäsenmaksuista kirjoitettuna;

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomessa-ennennakematon-kriisi-vaatimus-eu-maksusta/e978d815-1fe4-3f30-a88e-58de618a4b24

https://www.proliitto.fi/tama-on-pro/blogit/eu-vaikuttaa-elamaasi-vaikuta-sina-euhun#bc9e48c9

EU-vero uudistus verolaaduissa ajankohtainen, jotta kansalaiset pääsevät itse kokemaan ovatko saaneet hyötyä eli vastinetta ihan omakohtaisesti, kun joutuvat erikseen maksamaan tuon jäsenmaksun muiden verojen lisänä.

Ei muuten ole oikea määrä vuosittain kansalaisille kerrottu jäsenmaksun suuruus, sillä veroa voivat maksaa vain muitakin välittömiä veroja maksavat. Heitä ei todellakaan ole lukumääräisesti yhtä paljon kuin mitä on maamme kansalaisia (laillisesti Suomessa asuvia) joiden määrällä uutisoitu jäsenmaksun määrä on laskettu. Työllisten määrä vuositasolla lienee noin 2,6 miljoonaa ja työeläkeläisiä noin 950000. Näin ollen voinee olettaa, että maksukykyisiä omista tuloistaan olisi yhteensä noin 3,5 miljoonaa kansalaista. Jos Suomen bruttomaksuosuus on noin 2 mrd euroa vuodessa (=ennustus tulevasta saattaa jopa ylittää tuon), niin jokaista maksukykyistä kansalaista kohden EU-jäsenmaksuvero tekee 571,50 euroa. Tällä tavalla valtion budjettiin kertyisi tulona EU:lta takaisin saadut avustukset perustuen jäsenyyteen ja jäsenmaiden yhdessä sopimissa puitteissa.

Kuten huomaat, on tokikin EU-jäsenmaksu suuruusluokaltaan paljon enemmän kuin mitä meille kerrotaan, sillä maamme saamat palautukset jäsenmaksuumme on varsin epävarmalla pohjalla, kuten olemme saaneet kuulla uuden tulevan rahoituskehyksen leikkaavan (suunnitelman mukaan) mm. maataloutemme tukia kovalla kädellä. Toki tuota vastaavaa tukea on leikattu jokaisessa tai melkein jokaisessa monivuotiskehyksesssä, jonka maamme vallassa oleva hallitus on hyväksynyt. Keskustakin, vaikka on oletettavasti suurin puolue, jossa maatalouden harjoittajat ovat olleet kannattajakuntaa. Tuskin ovat enää?

Miksihän muuten Marinin hallitus ei komppaa Tanskan, Ruotsin ja muiden maiden mukana, jotka eivät ole hyväksymässä uutta EU-budjetin monivuotisrahoitukseen jäsenmaksukorotusta komission esittämällä tavalla. Suomi näyttäisi jälleen olevan valmis korottamaan jäsenmaksua, vaikka Britannia on poistunut jäsenmaana. On hyvä syy brexittiin perustuen vaatia EU-budjettiin leikkausta samalla määrällä, jolla britit olivat mukana unionia rahoittamassa.

Olisi kohtuullista saada selville tämän uuden EU-veron perusteella, paljonko on kansalaisten keskuudessa halukkuutta jäsenyydelle, kun sen joutuukin maksamaan omasta kukkarosta ilman mitään todellista hyötyä.

Kauppapolitiikkaa ja turvallisuutta voidaan hoidella paljon pienemmällä organisaatiolla ja rahoituksella. Euroopan eliitti ei kaipaa erillistä organisaatiota omille arvoilleen ja niiden tuomiselle eri maiden kansalaisten noudatettavaksi vaan demokratiassa jokaisen maan kansalaisten pitää saada toimia omien arvojensa mukaisesti ilman, että muut maat sanelevat miten kussakin maassa on poliittisin päätöksin toimittava ja mitä etuuksia on järjestettävä ja missä laajuudessa, kuten unionista tulleet määräykset ovat tehneet ja tehneet suurten eteläisten jäsenmaiden päätöksillä. Suomen päättäjäthän ovat aina olleet hyväksymässä kaiken ilman ajattelua mikä on hyväksi oman maamme kansalaisille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
#1

Olen jokseenkin vakuuttunut, että enemmistö kansalaisista olisi vaatimassa brittien tavoin eroa unionista. Samalla saataisiin mitä ilmeisimmin aikaan myös euro-ero.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Nykyisen tiivis tai velvoittava EU on Suomelle haitaksi, ja hyötyjät pyrkivät apajille. Varsinkin EU:n hallinto olisi purettava, ja jokainen maa vastaa itse omasta taloudestaan. Se, että mitä yhteisiä systeemeitä olisi, kuten maiden välisiä viisumivapauksia, on sitten kokonaan eri asia, mutta se talous; jokaisen maan on itse kyettävä pitämään taloudestaan huolta. Läntinen Eurooppa ilman kilpailukyvystä huolehtimisesta ei pärjää esim. aasialaiselle nopeasti kehittyvälle teollisuudelle, jos elämme jollain rintamaidolla ja linnunpesässä. Euroopan pitäisi elää rikkauksilla, ei jakamalla köyhyys keskenään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Sirpa olen minäkin , aikalaila vakuuttunut siitä , että E U uu tulee hajoamaan ennemmin tai myöhemmin !! Natisee liitoksistaan jo siihen malliin ! Siitä ei vaan näytä kukaan päättäjistämme uskaltavan pukahtaakaan !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Tuohon EU:hun sopii hyvin vanha sanonta.”Paskan myivät”!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Sirpa ainahan meitä yritetään , uunottaa ei kerrota kaikkea /kaunistellaan ! Mutta onneksi on PerusSuomalaisia jotka yrittävät seurata / valvoa miten asiat oikein on!!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Nettomaksajamaat Saksa, Ruotsi, Hollanti, Tanska ja Itävalta eivät halua kasvattaa EU-budjettia lue nettomaksuosuuttaan. Suomi nettomaksajamaana on aikaisemmin ollut tässä vastuullisessa Pojoisessa ryhmässä. Sosialisti Sanna Marinin vihervasemmistohallitus on liittynyt kulisseissa EU-kupparien ryhmään, jotka vaativat EU-budjetin kasvattamista. Tietääkö Eduskunta tätä? Suomi sahaa omaa oksaansa. Ruotsi ja muut nettomaksumaat ovat ihmeissään Suomen sekoilusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Niinpäs näyttää Marinin halituskin toimivan. Aivan samaanhan eli jäsenmaksun korottamiseen oli valmius Kokoomuksellakin. Mikstä syystä nämä Marinin hallituksen puolueet (sdp, keskusta, vihreät, vas, rkp) ovat kokoomuksen tavoin valmiita kurittamaan maamme kansalaisten etua, sillä jäsenyydestä johtuva maksun korotus on ilman muuta pois jostain mmuusta ja mistäpä se onkaan muusta kuin sosiaalisista tuista, jotka näyttelevät hyvin suurta osuutta valtion budjetista. Myös kuntien talous on ajettu osin eu-politiikasta johtuen kuralle monissa kunnissa. Kuntien talouskin aina vain pahenee, sillä valtion on leikattava omista menoistaan ja siirrettävä niitä kuntien kontolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kokoomus muuttuu EU:ssa sosialistiseksi puolueeksi ja on valmis jakamaan EU:ta koko ajan kuppaaville maille Suomesta kerätyt verohelvetti/velkarahat. Vihervasemmistohan jakaa toisten rahoja kotimaassakin. Sosialisti Marin toteuttaa sosialismin unelmaansa myös EU:ssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Mutta, mutta, ”Suomi on vauras maa”! Tytti taisi viimeksi kuultuna hehkuttaa. ”Hyväosaisia” riittää kupattavaksi ja ainahan voidaan rajaa laskea, sehän on suhteellinen käsite, kuin vihapuhekin. ”Hyväosaisia” on kaikki, jotka tienaavat euronkin enemmän kuin minä ja vihapuhetta on kaikki joka on erimieltä kanssani.
EU:ssa ottaa koville sisäistää sitä, että yksi ”lypsylehmä” lähti. Meppien määränkin piti pysyä samana. Saatiinhan mekin yksi nuori ”työllistettyä ja sitoutettua” ylläpitoomme.
Käsittämätön ”höveliys” jatkuvaan ja ikuiselta tuntuvaan rahan jakoon, vain kiihtyy. Tätä menoerää vähätellään sitten ”vastuullisen median toimesta, oikein urakalla. Jaettaessa maksettava summa vaikka kaikilla niillä jotka välittömiä veroja maksavat päästäänkin aivan toisenlaisiin lukuihin, mitä meille syötetään.
Marinia ja Tuppuraistahan viedään noissa karkeloissa kuin litran mittaa. Me maksamme hikiset poskisuudelmat ja kalliisti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tuppurainen ymmärtää noin 107 miljardin euron velan rikkaudeksi. Lisäksi kuntien velat ja velkaantuminen, ja ilmastoahdistuksen luomat ongelmat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Niin, velkaa tulee tunnissa noin miljoona euroa lisää, että ei ne vihreiden päättämät huumeluolat tarvitse kuin noin 4 tunnin velkaantumisen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

On huijausta kertoa paljonko on EU nettomaksu per nokka. Tosiasia on, että kaiken maksavat nettoveronmaksajat joita on työllisistäkin vain alle 30%, siis todella pieni joukko työllisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Joopa joo, ja vielä suurempaa huijausta on kertoa jäsenmaksun suuruus nettona per kansalainen, sillä esimerkiksi maataloustuki jota saadaan palautuksena EU:sta menee maatalouden harjoittajille. Ei suinkaan heille jotka ovat veroina jäsenmaksuun osallistuneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#14

Maataloustuki tulee kaikille meille jotka suomalaista puhdasta ruokaa syömme!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#15

Jaa jaa, mutta EU määrää mihin sen tuen saa käyttää ja siitä myös riippuu kuka syö mitökin kotimaista. En pane pahakseni maatalouden tukemista, mutta en hyväksy sen kierrättämistä unionin kautta. Meillä itsellä olisi paljon parempi tieto siitä millä osa-alueella maataloutta pitää tukea ja kuinka paljon. Nyt tuon tuen suuruuden ja käyttötarkoituksen päättävät suuret eteläiset jäsenmaat. Noilla mailla on sitä paitsi geologisesti katsottuna paljon tuottavammat maatalouden antimet, johtuen sääolosuhteista.

Mielestäni ei mitään järkeä ole nykyisessä systeemissä. Oletkos muuten tyytyväinen meidän poliittisiin päättäjiin jotka ovat olleet vastuussa eu:n maatalouspolitiikasta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, Kiina rakentaa Afrikkaan vesivoimaa sadoilla miljoonilla eurooppalaisella tukirahalla, mutta silti valtaosa afrikkalaisista on ilman sähköä. Mihin rahat mahtanee kulkeutua? Suomalainen ruoka menee suomalaisen kurkusta alas, ja raha kiertää omassa maassa. Suomalainen puhdas ruoka on pian maapallon yksi tärkeimmistä vientituotteista, kuten vesikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000