Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Kiihkeimmin covid-19 epidemian lisääntyvät alueet

Voiko covid-19 esiintymien määrällä olla yhteyttä THL:n sivulla esiintymistiheydellä ja stat.fi sivulla julkaistuila karttatiedoilla? Stat-sivulla on kerrottu maahanmuuttajataustaisen väestön alueellisesta jakautumisesta. Ainakin kovin yhteensopivilta näyttäisi epidemia kehittyneen samoilla alueilla kuin mihin viittaa stat-sivuston karttaesiintymistieto maahanmuuttoalueista.

Mitä tuosta tulisi vetää johtopäätelmiä? Onko Marinin hallitus epäonnistunut tiedottamisessaan juuri maahanmuuttajataustaisille siitä millä tavalla tulee toimia epidemian kulloisessakin vaiheessa vai meneekö hallitus tuossa kohdin suosituspäätöksen taakse? Vai mistä tällainen yhtäläisyys mahtanee johtua? Tässä ei taida yksinomaan olla enää kyseessä testien pakollisesta tekemisestä rajoilla. Toki mahdollisuus vaikuttaa virusta lisäävästi, mikäli Suomessa asuvat matkustavat muihin maihin ilman, että joutuvat esittämään todistuksen, etteivät kanna virusta. 

Hallitus ei ole onnistunut tiedottamisessa, eikä matkustamisessa rajatoimenpiteissä. Aikaa olisi kyllä ollut toteuttaa tiiviimpi seula epidemian hillitsemiseksi ennen kuin enemmistö kansalaisista on saatu rokotetuksi. Ehkä olisi tarvittu TP:n esittämä ”koronanyrkki” hoitamaan kokonaisvaltaisesti epidemian toimenpiteitä, muuta sehän ei tunnetusti sopinut pääministeri Marinille.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
#1

Valtionhallinnosta ei löydy edes sen vertaa järkeä, että ymmärtäisivät, mitä virheitä on tehty. Uus-Seelantilaiset ymmärtävät, mikä on homman ydin, ei pidä päästää tautia maahan, mutta jo kaikki ulkolaiset rakennusväki raahautuu edes takaisin rajojen yli, täysin hallitsemattomasti. Ulkolaisilla ei juuri ole iltaisin muuta tekemistä, kuin istua kapakoissa kuuntelemassa aikuista naista jne. Tautia ei saada kuriin nykyisen tasoisella akkahallituksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, tällaisina kriisiaikoina hallitus pitäisi koostua maan teräväpäisimmästä porukasta, ei keskittyä siihen, että kaikki ovat naisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#10

Ei tämä ole nais/mies-kysymys. Kansanedustajista PS:n Mari Rantanen oli ensimmäinen joka osasi huolestua koronaviruksesta, jo tammikuussa. Kansainvälinen superstaramme Sanna Marin oli vielä 8. maaliskuuta sitä mieltä että ”jätetään spektaakkelit muille” ja maaliskuussa kertoi myös julkisesti että ”korona ei ole suuri terveysuhka koska siihen kuolee vain vanhoja ja sairaita”, lohduttavia sanoja vanhoille ja sairaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Sirpakin. Tympäisevä ”evankeliumi”: Tuo: Pahanlaatuinen: Pakanakorona. Saisivat muuttaa puhuttavasta Henkilöstä, ja alkaisivat: Evankelioida: Jeesuksesta Kristuksesta: Päästäisiin kuoltuamme: Taivaan kirkkauteen. Koronahan, vie helvettiin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Sirpakin. Tympäisevä ”evankeliumi”, Tuo: Pahanlaatuinen: Pakanakoronan. Saisivat muuttaa puhuttavasta henkilöstä, ja alkaisivat: Evankelioida: Jeesuksesta Kristuksesta: Päästäisiin kuoltuamme: Taivaan Kirkkauteen. Koronahan, vie helvettiin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pistin
Vihainen
#4

Ei maahanmuuttajia kiinnosta/halua ymmärtää/eivät oikeasti tajua koronan vaarallisuutta. Työmestoilla kehuvat olevansa vahvoja ihmisiä etteivät tarvitse suojautumista pöpöltä. Tämä oli sitten itsekuultua faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Olisivat voineet laittaa ne rakennustyömaat seisomaan muutamaksi viikoksi, siitä ei oli juuri häiriötä ollut. Rakennusmaiden työväestä suurin osa on rajan yli matkailevaa porukkaa, jotka ei mistään hinnasta halua alentaa tulojaa, ei vaikka kaikki Suomen matkailuelinkeino menisi nurin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin. Esim. Vantaalla Lidleissä ( ja varmaan muuallakin pääkaupunkiseudulla) juuri maahanmuuttajat eivät pidä esim. maskeja.
Kauppaan tullaan isoilla joukoilla, lapset saa vapaasti riekkua ja vanhemmat hyvinkin kovaäänisesti huutelevat toisilleen. Pari kertaa olen todistanut, kun muut suomalaiset huomauttavat heitä esim. maskeista ja takaisin tulee älämölyä.
Maahanmuuttajat asioivat juuri halvassa Lidlissä. Pitäisikö henkilökunta (itsekin mamuja) opastaa heitä?
Tai vartija portille, joka kertoo faktat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vartijat hyvä idea!

Ei kannata mennä Lidliin, jos ei Lidlin organisaatio saa maahanmuuttajia kaupoissaan aisoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Joku edustaja ei pidä maskia edsukunnan istuntosalissa ja se on häne työpaikkansa. Vaikka on suositus niin luuli nyt sentää meidän edunvalvojan noudattavan suosituksia. Mutta kun pitää olla kaikessa vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000