Polttoaineiden hinnannousu ei vaikuta pelkästään litrahintaan pumpulla. Se nostaa autoilun ja kuljetusten kustannuksia ja sitä kautta lisää nousupaineita myös ruoan ja muiden tuotteiden hintoihin.

Suomi on vahvasti riippuvainen tieliikenteestä, erityisesti tavaroiden kuljetuksissa. Autoriippuvuus on puolestaan suurta etenkin haja-asutusalueilla ja siellä, missä julkista liikennettä ei ole käytettävissä. Monelle maaseudulla asuvalle auto ei ole ylellisyys vaan välttämätön väline töihin, kauppaan ja palveluihin kulkemiseen.

Siksi polttoaineen hinnannousu on erityisen raskas pienituloisille autoileville työssäkäyville sekä polttoaineesta riippuvaisille kuljetusalan yrityksille.

Suomella pitää olla taloudellista liikkumavaraa tällaisissa tilanteissa. Valtiontalous on saatava sellaiseen kuntoon, että maailmanmarkkinoiden heilahdellessa pystymme tarvittaessa lieventämään niiden vaikutuksia suomalaisiin esimerkiksi verotuksen kautta.

On mielenkiintoista seurata poliittista keskustelua aiheesta. Toisille liikenteen päästöjen vähentäminen on tärkein tavoite, kun taas toiset painottavat autoilun kustannusten alentamista ja verotuksen keventämistä. On helppoa syyttää nykyistä tai mennyttä hallitusta, mutta konkreettisten ja taloudellisesti kestävien ratkaisujen löytäminen vaikeassa tilanteessa on huomattavasti haastavampaa.

Polttoaineiden verotuksen keventäminen olisi mielestäni tässä tilanteessa perusteltu keino helpottaa kotitalouksien ja yritysten tilannetta. Ongelma on kuitenkin se, että veronalennukset pienentävät valtion tuloja tilanteessa, jossa julkinen talous on jo valmiiksi alijäämäinen. Siksi jokaiselle veronalennukselle on löydettävä myös uskottava rahoitus.

Me Perussuomalaiset olemme valmiita etsimään säästöjä julkisista menoista ja karsimaan toissijaisia menoja. Myös kehitysyhteistyöhön käytettävistä varoista voidaan mielestämme hakea säästöjä. Vuonna 2026 kehitysyhteistyöhön on budjetoitu kokonaisuudessaan noin miljardi euroa.

Julkisten menojen ja valtiontalouden sopeuttamisen on oltava osa tätä keskustelua. Verotuksen keventäminen ei ole kestävää, jos samaan aikaan emme kykene huolehtimaan valtiontalouden tasapainosta.

Vihreään siirtymään on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita. Mielestäni tavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin huomioitava paremmin niiden kustannukset suomalaisille kotitalouksille ja yrityksille. Fossiilisista polttoaineista irtautuminen ei saa tarkoittaa sitä, että kustannuksia siirretään kohtuuttomasti autoilijoiden, työntekijöiden ja yritysten maksettaviksi tai, että siirtymää rahoitetaan velkarahalla.

Suomen pitää pystyä pitkällä aikavälillä vähentämään riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista, mutta samalla on huolehdittava siitä, että suomalaisilla on varaa elää ja tehdä työtä Suomessa. Ilmastopolitiikka ei voi olla irrallaan talouspolitiikasta.

Suomi ei pysty ratkaisemaan Hormuzinsalmen tai Saudi-Arabian tilanteeseen liittyviä kansainvälisiä kriisejä. Emme myöskään pysty määräämään maailmanmarkkinoiden öljyn hintaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti kansainväliset hintashokit osuvat suomalaisiin kotitalouksiin ja yrityksiin.

Siksi olennaista on puhua Suomen valtion toimintakyvystä ja taloudellisesta liikkumavarasta. Kun polttoaineen hinta nousee nopeasti, se ei tarkoita vain sitä, mitä litra maksaa huoltoasemalla. Se tarkoittaa myös sitä, kuinka paljon suomalaisella työssäkäyvällä ihmisellä, yrittäjällä tai perheellä on taloudellista puskuria ottaa vastaan kasvavat kustannukset.