Perussuomalaiset

Silvia Koski

Rakkautta vai ihmisvihaa?

Perussuomalaisiin kohdistuva, jo täysin järjettömät mittasuhteet saanut vastustaminen ja mitä vastenmielisempien ilmaisujen käyttäminen meistä puolueeseen kuuluvista on asia, mitä ei voi hyväksyä.

Meihin kohdistuu tällä hetkellä kovin vihapuhe mitä Suomessa on aikakausiin nähty ja kuultu. Ja niin kauan kuin tämä melko määrittelemätön termi ”vihapuhe” on ylipäätään ollut käytössä, on se kokoajan kohdistunut enimmäkseen meihin.

Tuntuu olevan aivan yleisesti hyväksyttyä, että meitä voidaan kutsua äärioikeistolaisiksi, imbesilleiksi, idiooteiksi, pohjasakaksi, juutalaisvihaajiksi, rasisteiksi, ihmisvihaajiksi, natseiksi ja miksi milloinkin. Somessa (tarkoitti se nyt sitten sosiaalista, sosialistista tai sosi alistavaa mediaa) tällaista on valitettavasti nähty jo pitkään, mutta että verorahoin ylläpidetyssä Ylessä voidaan antaa tilaa henkilöille, jotka saavat ruutuaikaa sillä, että vihapuhuvat näin järkyttävällä tavalla. Tästä esimerkin antoi Jan Erola Ylen ”Jälkiviisaat”-ohjelmassa, jossa hänen analyysinsä meistä pisti miettimään mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu, jonka sanavarastoon tuntuu kuuluvan lähinnä vihan eri muodot. 

Mutta tiedättekö mitä? On tulossa kuntavaalit. Nyt meidän on mahdollista näyttää jokaiselle omilla kasvoillamme ja taustoillamme, miltä ”ihmisvihaajat” näyttävät ja minkälaisia he ovat. 

Täytetään Perussuomalaiset listat ympäri Suomen ja näytetään miten väärässä nämä kaikki ”janerolat” ja muut vihastapuhujat ovat. Jätetään heidät vihastelemaan keskenänsä ja näytetään mitä sen vastakohtana on – välittäminen ja rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Sitähän me haluamme – tehdä Suomesta ja kunnistamme velä parempia paikkoja elää ja asua.

TEHDÄÄN NÄISTÄ RAKKAUDEN VAALIT.

Asetutaan ehdolle kuntiin ja kaupunkeihin – rakkaudesta Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Rakkaudesta läheisiämme kohtaan, rakkaudesta väärin ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltuja ihmisiä kohtaan.

Rakkaudesta kiusattuja ja pahoinpideltyjä lapsia ja nuoria kohtaan.

Rakkaudesta heitteillä olevia vanhuksia kohtaan.

Rakkaudesta niitä tunnollisesti ja ahkerasti työssä käyviä ja työtä toisille antavia ihmisiä kohtaan, joiden arki on täynnä taloudellista selviytymistaistelua kun mitään ei jää pakollisten menojen jälkeen käteen.

Rakkaudesta sairaita kohtaan, joita pompotellaan luukulta toiselta ja jotka joutuvat odottamaan tuskissaan kotona ja taistelemaan terveytensä hoitamisen puolesta.

Rakkaudesta heitä kohtaan, jotka hoitavat kotona omia rakkaitaan.

Rakkaudesta heitä kohtaan, jotka ovat kadottaneet mielekkyyden elämään, eivätkä enää jaksa ja tarvitsevat apua, jota ei tule kuin ehkä vasta liian myöhään.

Rakkaudesta heitä kohtaan, jotka ovat menettäneet jo liikaa.

Rakkaudesta heitä kohtaan, jotka eivät enää uskalla ilmaista itseään.

Rakkaudesta yhteiskunnan rakentajia ja työuransa päättäneitä kohtaan, jotka kokevat olevansa enää vain toisen luokan kansalaisia.

Rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan, joka haluaa elää ilman pelkoa turvallisuutensa puolesta omassa asuinympäristössään.

Rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan, joka vain haluaa elää tavallista, hyvää elämää.

Voimme auttaa ja tehdä näiden ihmisten ja asioiden hyväksi jotain.

Meidän kuntavaaliohjelmamme ei ole ihmisvihaa nähnytkään. Se perustuu asioiden tärkeysjärjestykseen laittamiselle. Asioiden tärkeysjärjestykseen kuuluu ensimmäisenä huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Niiden edistäminen on myös kuntien tärkein tehtävä.

Onko tässä jotain ongelmaa, vai onko suomalaiset se ainoa ryhmä, jota saa vihata ja jonka kuuluu olla jonon hännillä odottamassa sitä, että joku välittäisi heidänkin hyvinvoinnistaan?

Tiedätkö mitä? Sinä voit vaikuttaa tähän. Sinä voit olla mukana näyttämässä tulevissa kuntavaaleissa sen, mitä me oikeasti edustamme. Siihen miten asioiden tärkeysjärjestyksen käy, voi vaikuttaa tulemalla itse huolehtimaan sen toteutumisesta asettumalla ehdokkaaksi vaaleissa ja äänestämällä meitä.

Älä pelkää sellaisia, jotka eivät tiedä mitä ja mistä he puhuvat. Muista myös, että meitä kannattaa suuri joukko. Ei käytetä aikaa ja energiaa vastustajiin. Heitä riittää aina, mutta todellisuudessa vähemmän kuin kannattajia.

Me tiedämme keitä me olemme. Sinä tiedät, kuka sinä olet.

Minä tiedän kuka minä olen ja tiedän senkin, ettei viisas ole aina viisas. Ei edes jälkiviisas.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Iloinen
#1

Aiemmin meitä on kommentoitu rumiksi, ja meitä äänestäneitä tyhmiksi.
Mutta tämä posiitivinen toiminta on se, mikä varmaan parhaiten toimii.
Hyvä kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jussi Pelkonen
Hämmentynyt
#6

Silvia Kosken blogikirjoitus on kyllä hyvin positiivinen, kuten myös Toni Rintalan kommentti.

Hyvien asioiden tekeminen voi ollakin perussuomalaisten agendassa (vaikka se rehellisesti sanottuna ei kuntavaaliohjelmassa näykään – toisin kuin Silvia Koski väittää).

Perussuomalaisten pyrkimyksestä hyvään puuttuu vain kaksi asiaa: hyvään pyrkimisen julkinen lausuminen ja hyvään pyrkimisen aktuaalinen toteuttaminen.

Kummastakaan ei ole vielä näkynyt merkkiäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Politiikka on väline, jonka tulokset ovat sitten hyviä tai huonoja.

Esimerkiksi tiukan maahanmuuttopolitiikan tarkoituksena on ensisijaisesti suojella suomalaisia niiltä rikoksilta, joita täysin vastakkaisen politiikan tuloksena on aiheutunut.

PS pyrkii tekemään Suomen ja suomalaisten edun mukaista politiikkaa. Hyvinvoivassa ja turvallisessa yhteiskunnassa on kaikkien hyvä olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silvia Koski Musiikin maisteri, kanttori
Tyytyväinen
#8

Kiitos Jussi viestistä ja siitä, että luit kirjoituksen.
Minua itseäni vakuuttaa tässä puolueessa se, että vaikkei tavoitteita välttämättä sanotettaisikaan niin ylevän kauniisti, niin kuitenkin se mitä halutaan ja mitä jokainen tässäkin kuntavaaliohjelmassa edustava tavoite toteutuessaan tekee, on juurikin sitä hyvää ja parantaa kirjoituksessani esimerkkeinä olevien ihmisten elämää.
Monet puolueet osaavat kyllä puhua maailmaa syleilevän kauniisti (mikä toki on tärkeä asia), mutta käytännön teot ja toteutunut politiikka aiheuttaa suurta kärsimystä yksilötasolla monen ihmisen elämässä.
Uskon, että ihmiset ovat nyt kyllästyneitä kauniisiin lauseisiin, joihin ovat vuosikaudet uskoneet ilman että mitään hyvää tapahtuu, ja nyt kun Perussuomalaiset sanoittavat näiden ihmisten pettymyksen ja hätähuudon suoremmin niin se onkin se mitä tarvitaan. Että joku ymmärtää ja on valmis tekemään asioille oikeasti jotain. Se on sitä hyvän TEKEMISTÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

On erittäin hyvää ja suotavaa pyrkiä torppaamaan ns. elvytyspaketin lähtö maailmalle kuten juuri perussuomalaiset isänmaan rakkaudessaan haluavat tehdä.

Miljardien varastaminen suomalaisilta veronmaksajilta on pahantahtoinen rikos. Suomalaisten velkaannuttaminen miljardien kertarysäyksellä on pahantahtoinen rikos.

Tätä rikosta kyllä valmistelevat laillisilla vaaleilla valitut henkilöt ja muita teitä valtaa päässeet virkamiehet, mutta eivät yhteiseksi hyväksi parhaaseen Robin Hood -tyyliin vaan vain omaksi hyväkseen, oman poliittisen uran pönkittämiseksi.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka tunnistaa aidosta isänmaanrakkaudesta, rakkaudesta Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Silviakin. Mikäli joku meistä kokee alemmuuden -tunnetta, että ei ole kaunis, kuin filmitähti: minä olen saanut lohdutusta siitä, kun, Jeesus Kristus oli niin runneltu, ja, lie ruma, että. Ihmiset käänsivät katseensa, pois Hänestä. Tämä on antanut lisää,itseluottamusta, omaan näköön nähden. Mehän tultiin tänne: Jeesuksen tähden, emme itsemme. Hän sanoo: ”Minä valitsin teidät”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anne Kuusiien
Hämmentynyt
#3

Kiitos, Silvia, toivon todella, että perussuomalaiset olisi ihmisläheisempi kuin mikä käsitys muita puolueita äänestävillä meistä on, ja että olisimme heikkojen, sairaitten ja apua tarvitsevien suomalaisten asialla, nythän koko maailma on etusijalla, ja suomalaisten hyvinvointia ajetaan alas muitten maitten kansalaisten kustannuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#4

On olemassa parempaa väkivaltaa ja parempaa vihaa. Ohisalo, Marin, Saarikko ja se vasemmistoliiton poliitikko jonka nimeä ei kukaan muista edustavat sitä parempaa. Keskustakin on päättänyt liittyä näihin parempiin. Mutta riittääkö näitä parempia äänestäjiä kaikille kun kokoomuksen Orpokin toisella kädellä yrittää samalle apajalle. Ketä me epätäydelliset ihmiset jotka emme pidä itseämme tuohon parempien, valaistuneiden, joukkoon kuuluvina voimme äänestää? Lista ei taida olla pitkä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#5

Suurin niistä on rakkaus!!
Aivan loistava kirjoitus, kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000