Poliittisessa keskustelussa liikunta nousee usein esiin lähes taianomaisena ratkaisuna hyvinvointiongelmiin. Ehdokkaat korostavat sen merkitystä terveyden ylläpitäjänä ja mielenterveyden tukijana, mikä on sinänsä totta. Liikunnan hyödyt ovat kiistattomat: se parantaa fyysistä kuntoa, ehkäisee sairauksia ja tukee mielenterveyttä vähentämällä ja ehkäisemällä stressiä ja masennusta. Mutta tässäkin asiassa piilee mahdottomuus: liikunnan tärkeyden julistaminen ei auta niitä, jotka eivät jaksa nousta sängystä tai joilla mielenterveysongelmat estävät toimimisen arjessa.

Liikunta ei ole ratkaisu juurisyihin

Monille liikkumattomuus ei ole valinta vaan seuraus muista ongelmista. Esimerkiksi masennus, krooninen väsymys tai taloudelliset vaikeudet voivat tehdä liikunnasta mahdottoman ajatuksen. Näissä tilanteissa liikunnan tarjoaminen ratkaisuna on kuin laastari avohaavaan – se ei puutu ongelman juurisyihin. Tutkimukset osoittavat, että mielenterveysongelmien hoidossa liikunta voi olla hyödyllinen tukimuoto, mutta sen tehokkuus riippuu yksilön psyykkisestä ja fyysisestä tilasta sekä elinympäristön tukevuudesta.

Liikunnan mahdollisuuksien lisääminen – kuten uimahallien rakentaminen tai liikuntakampanjoiden rahoittaminen – ei auta ihmisiä, jos heidän perustarpeensa eivät ole kunnossa. Esimerkiksi köyhyys, mielenterveyspalveluiden puute ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat esteitä, joita pelkkä liikunnan edistäminen ei poista. Tämä asettaa poliittiset puheet liikunnasta hyvinvoinnin avaimena kyseenalaiseen valoon: miten voidaan odottaa ihmisten liikkuvan enemmän, jos heillä ei ole edes energiaa selviytyä arjesta?

Yksinkertaistetut ratkaisut

Liikunnan korostaminen vaaliteemana liittyy laajempaan ilmiöön: populismiin ja yksinkertaistettuihin ratkaisuihin monimutkaisiin ongelmiin. Populistinen retoriikka vetoaa usein ”kansan järkeen” ja tarjoaa helppoja vastauksia, jotka kuulostavat hyvältä mutta eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Liikunnan esittäminen ratkaisuna hyvinvointiongelmiin on tästä hyvä esimerkki. Se on houkutteleva idea, koska se on yleisesti hyväksytty ja helposti ymmärrettävä, mutta se jättää huomiotta ne monimutkaiset rakenteelliset ongelmat, jotka estävät ihmisiä liikkumasta.

Koulutus

Sama ilmiö näkyy muissakin vaaliteemoissa. Esimerkiksi oppilaiden keskittymiskyvyn parantamiseen ehdotetaan usein kännykkäkieltoja, vaikka ongelmat juontavat juurensa paljon syvemmälle perheiden arkeen, vastuun kantamiseen ja kasvatukseen sekä pedagogisiin käytäntöihin. Tutkimukset osoittavat, että perheen emotionaalinen ja sosiaalinen tuki sekä vanhempien aktiivinen osallistuminen lasten koulunkäyntiin ovat merkittäviä tekijöitä oppilaiden keskittymiskyvyn ja akateemisen menestyksen kannalta.

Kaavoitus

Vastaavasti kaavoituksessa keskustelu pyörii usein omakotitalojen ja kerrostalojen välillä. Kerrostalojen rakentaminen nähdään ainoana ratkaisuna pienituloisille ja omakotitalot nähdään ratkaisuna vain hyvätuloisille keski-ikäisille. Todellinen ongelma piilee markkinavetoisuudessa ja voitontavoittelussa. Asuntosijoittaminen on kasvattanut vuokramarkkinoiden kustannuksia, kun vuokrien tasoa määrittävät ensisijaisesti sijoittajien tuottotavoitteet eikä asukkaiden maksukyky.Samalla palkkojen tai tulotason hidas kasvu suhteessa elinkustannuksiin on ajanut pienituloiset yhä vaikeampaan asemaan. Tämä luo rakenteellisen ongelman, jossa asuminen ei ole enää perustarve vaan markkinahyödyke, eikä pelkkä rakentamisen lisääminen ratkaise tilannetta ilman laajempaa puuttumista kokonaisuuteen.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa hyvinvointiin

Hyvinvoinnin edistäminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Sen sijaan, että keskitytään yksittäisiin toimenpiteisiin, kuten liikunnan lisäämiseen, pitäisi puuttua niihin rakenteellisiin ongelmiin, jotka estävät ihmisiä saavuttamasta hyvinvointia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mielenterveyspalveluiden parantamista, köyhyyden vähentämistä ja sosiaalisen yhteisöllisyyden tukemista.

Tutkimukset osoittavat, että laadukas elämäntuki – kuten mielenterveysapu yhdistettynä sosiaaliseen tukeen – voi auttaa ihmisiä pääsemään pisteeseen, jossa he kykenevät hyödyntämään liikuntaa osana hyvinvointiaan. Yhteisöllisyys voi myös tarjota motivaatiota ja tukea liikkumiseen niille, jotka kamppailevat jaksamisen kanssa.

Politiikan vastuu ja tulevaisuus

On poliitikkojen vastuulla varmistaa, että heidän tarjoamansa ratkaisut eivät ole vain symbolisia eleitä vaan todellisia keinoja parantaa ihmisten elämää. Tämä tarkoittaa populististen yksinkertaistusten välttämistä ja rohkeutta kohdata monimutkaisia ongelmia kokonaisvaltaisesti. Liikunta voi olla osa ratkaisua, mutta se ei voi olla ainoa vastaus.

Hyvinvoinnin edistäminen vaatii resursseja ja poliittista tahtoa puuttua niihin rakenteisiin, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi terveydenhuollon resurssien lisäämistä, asuntopolitiikan uudistamista ja koulutusjärjestelmän kehittämistä tasa-arvoisemmaksi. Näiden toimien kautta voidaan luoda yhteiskuntaa, jossa ihmisillä on mahdollisuus hyödyntää liikuntaa osana hyvinvointiaan – ei pakotettuna velvollisuutena vaan luonnollisena osana elämää.

Liikunnan korostaminen ilman rakenteellisten esteiden poistamista on kuin yrittäisi kasvattaa kasveja ilman vettä. On aika siirtyä pintapuolisista ratkaisuista kohti todellisia muutoksia.

Blogi on julkaistu alunperin 7.4.2025 hupli.fi -sivustolla josta löydät myös alkuperäiset lähdeviittaukset.