Perussuomalaiset

Krisse (Kristiina) Holmberg

Kuntavaaliehdokkaan ajatuksia

Paljon on nähty ja monessa olen ollut mukana, niin yrittäjänä kuin yhteiskunnallisellla saralla taustatekijänä. Silti teemat jotka säilyvät elämässäni vuodesta toiseen ovat hyvinvointi, tiimityö ja kehittäminen.

Ihmisen on nykyarjessa taivuttava ”Tuhat taitajaksi”, niin kuin erään koulutukseni nimi aikoinaan oli. Niin minulla kuin monella muullakin on useita koulutuksia sekä työkokemusta monilta aloilta. Pohjimmiltaan ihminen on sama, kuin hänen intohimonsa ja tämä näkyy usein harrastuksissa ja vapaa-ajan puuhissa.

Vapaa-ajan harrastuksista ja toiminnasta voi tulla myös työ, näin on käynyt minulle monen monta keroaa. Aina se ei ole ollut kannattavaa, mutta sitäkin antoisampaa. Intohimolla tehty työ on kannustavaa ja sitä tekee sydämensä palosta.

Kaikki tämä on yhteiskunnallisesti opettanut minua erityisen paljon. Näitä oppeja minun on hyvä hyödyntää myös kunnallisvaaliehdokkaana. Matkalla oppimiani tietoja ja taitoja ei opita kirjoista, vaan elämää kokemalla.

Olen vuosien varrella nähnyt rikkauden ja köyhyyden ja ihastellut lapseni kanssa valoja jääkaapissamme. Taistellut oman itseni ja muiden hyvinvoinnin puolesta, tämä jos mikä on hyvä pohja yhteiskunnalliseen työhön ja omien kuntalaisten asioiden eteenpäin viemiseksi.

Työhistoriani kautta tiedän omakohtaisesti, mitä kuuluu alueemme vanhuksille ja kuinka heitä hoidetaan. Tunnen leipäjonomme asiakkaat ja seison lähes viikottain heidän rinnallaan.

Vähävaraisten apu on riittämätöntä ja liian moni ihminen jää avun ulkopuolelle. Totuus on silti se, että ruokajonoja ei kuulu olla kaupungissamme eikä hyvinvointi Suomessa. Eikä vähävaraisten ihmisten määrän tule missään nimessä lisääntyä, niin voimakkaasti kuin se tänä päivänä lisääntyy. Olemme kestämättömän edessä, jos muutosta ei tapahdu. 

Yrittäjyys ja työn tekeminen täytyy saada kannattavaksi tekijöille, ei ainoastaan johdolle. Talkootyön vastaanottajille tuottaman hyödyn hurmos, ei nosta maatamme ahdingosta, eikä etenkään ostovoimaa. Tähän liittyen huubaduuba toimenpiteiden täytyy muuttua konkreettisiksi toimenpiteiksi, oikeiden työpaikkojen lisäämiseksi.

Maassamme on paljon tekemätöntä työtä, mutta ennen kaikkea – kuulutan hyvin tehtyä, laadukasta ja avointa hallitus työtä. Missä se on? Missä on uskollisuus, nöyryys ja kansallisen hyvinvoinnin puolustamisen tahto, jota kansan äänestämiltä edustajilta täytyy löytyä? 

Loppuun muistuttelen sisäilmasta ja sairasrakennuksista, jokainen maamme kansalainen on ainutlaatuinen ja meidän terveyden ylläpitäminen ja hoitaminen on paras taloudellinen tae maallemme. Rakennukset kuntoon ja tuki sairastuneille, sillä sisäilman aiheuttamat sairaudet ovat totisinta totta!

Pst. Muista jokaisen kansalaisen ääni on ratkaiseva tulevissa kuntavaaleissa, tulevaisuuttamme silmällä pitäen. Äänestä huolella, äänestä tarkkaan, äänestä niitä ihmisiä, jotka välittävät hyvinvoinnista ja omista kansalaisista ensisijaisesti.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Onko järkee vai ei
#1

Resurssit on siirretty kantasuomalaisten hyvinvoinnin ja perustarpeiden takaamisesta mamujen ja matujen viihtymiseen ja muslimikulttuurin rahoittamiseen Suomen maaperällä.
Leipäjonot, asunnottomat, sairaat ym. täytyy ohjata vokkeihin joiden asiakkaat saavat KELAssakin positiivista syrjintää osakseen.
Monikulttuurisuuden takaamiseksi vokki-leipäjonoissakin voitaisiin aloittaa mielenosoitus joukkueteltoissa ja järjestää ilmaiset kuljetukset.
Seuraavat kantasuomalaisten sortoa ja vainoa vastustavat rytmikkäät protestihuudot raikuisivat vuorokauden ympäri:
WE WANT OUR FOOD!
WE WANT OUR MEDICINES!
WE WANT OUR HOUSES!
WE WANT OUR MONEY!
AHTI AKBAR!
VÄINÄMÖINEN RULES!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Maassamme on paljon tekemätöntä työtä, mutta ennen kaikkea – kuulutan hyvin tehtyä, laadukasta ja avointa hallitus työtä. Missä se on? Missä on uskollisuus, nöyryys ja kansallisen hyvinvoinnin puolustamisen tahto, jota kansan äänestämiltä edustajilta täytyy löytyä?

Sitä tässä on pari vuotta ihmetelty ja odotettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000