Perussuomalaiset

Sami Lehto

SuomiAreenan puheenjohtajatentti

Tästä tapahtumasta ja kirjoituksestani on jo jonkin verran aikaa, mutta valitettavasti itse asiat eivät ole muuttuneet mitenkään. Joten sukelletaanpa vielä tämän tapahtuman kauhuihin.

Jotkut ovat kirjoituksiani seuratessaan saattaneet saada käsityksen, että en aivan luota hallituksen kykyyn tehdä fiksuja päätöksiä Suomen kannalta. He ovat väärässä.

Nimittäin tämän puheenjohtajatentin jälkeen vähätkin illuusioni hallituksen edellämainituista kyvyistä ovat kadonneet.

Katsoin MTV 3:lta SuomiAreenan puheenjohtajakeskustelun. Otsasuoneni meinasi räjähtää useampaankin kertaan, mutta onneksi selvisin ilman fyysisiä vammoja. Henkisiä sitten tulikin.

Keskustelun taso oli suuren osan ajasta melkoisen onnetonta, lähinnä hallituksen vihervasemmistopuolueiden osalta. Totaalista muiden keskustelijoiden, juontajien sekä katsojien aliarvioimista oli esimerkiksi se, että kysymyksiin ei vastata edes läheltä viistäen, vaan puhutaan ummet ja lammet hallituksen upeista onnistumisista ihan muissa kuvioissa.

Ohisalolta juontaja kysyi miksi toisella venäjän rajan vastaisella tulliasemalla koronakontrolli toimi, toisella ei. Ohisalo ei sanallakaan kommentoinut kysymystä, vaan piti lavean kehupuheen kuinka hallitus on onnistunut erinomaisesti rajoilla koronan torjumisessa, ja kuinka rajoilla kontrolli on ollut Euroopan tarkimmasta päästä (ei todellakaan ollut). Seuraavaksi Halla-aholla oli puheenvuoro, ja melkein välittömästi Ohisalo alkoi puhua päälle, totuttuun tapaansa.

Tuossa jo mainitsinkin toisten aliarvioimisesta. Tämä ei Ohisalolle riittänyt, vaan hän sumeilematta puhui milloin kenenkin puheenvuoron päälle. Tämän sai kokea mm. hallituskaveri Keskustan osallistuja. Harkimolla meinasi pinna palaa kun Ohisalo röykeästi puhui myös hänen päälleen. Juontajakin yritti hiljentää Ohisalon.

Ohisalo ei siis antanut, tapansa mukaan, juuri kenenkään muun käyttää puheenvuoroaan rauhassa. Olikohan muita kuin Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajat jotka saivat puhua ilman päällekävelyä? Ohisalo ei kunnioita ketään muuta kuin itseään ja ajatuskumppaneitaan, mikä kuvastaakin hyvin äärisuvaitsevien asennetta.

Li Anderssonilta juontaja kysyi, onko ok että EU:n valta metsäasioissa vaikuttaa Suomen metsätalouteen negatiivisesti mm. sellutehtaiden ja paperitehtaiden pärjäämisen suhteen. Työpaikat voivat olla vaarassa. Vastauksessaan Andersson ei juuri edes viittaa kysymyksen aiheeseen, saati mieti mitä käy työpaikoille. Häpeällistä.

Ohisalolta juontajat kärttivät monen monta kertaa, tuleeko päätäntävaltaa Suomen metsistä ja niiden käytöstä siirtää EU:lle. Hän ei millään taaskaan halunnut vastata kysymykseen. Onneksi juontajat eivät tällä kertaa antaneet Ohisalon päästä kuin koira veräjästä; näes viimein saatiin selville että kyllä niin on. Hän kannattaa sitä, että päätäntävaltaa Suomen metsistä ja niiden käytöstä siirretään EU:lle. Keskustan edustaja sanoi tähän ei. Erittäin mielenkiintoinen syksy tulossa, mahtaako Keskusta jälleen kerran joutua nielemään katkeran kalkin budjettiriihessä (tai ”ympäristöriihessä” kuten vihreät sitä kutsuvat)? Vai saadaanko Vihreä puolue kuriin?

No, juontajat uskalsivat jatkaa työllisyysteemalla. Moneen kertaan pyydettiin esimerkkejä, kuinka saadaan Suomeen lisää työllisiä. Sellaisia työllisiä jotka tekevät Suomen kansantaloudelle plusmerkkistä tulosta, eli valtion tempputyöllistämistä ei otettu huomioon. Oli todellakin totutun vaikeaa saada tästä hallituspuolueilta esimerkkejä. Mutta vihdoin, kovan nyhtämisen jälkeen, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat vastasivat kysymykseen. Heidän kaksi esittämäänsä toimea olivat:

-Maahanmuuton lisääminen

-Asevelvollisuuden lyhentäminen

Tämä, hyvät lukijat, on todellakin täysin käsittämätöntä. En edes viitsi uhrata aikaani käymällä näitä toimia läpi, sillä ne eivät ole sen arvoisia.

Työllistämisestä päästiin valtion velkaantumiseen. Se ei totutusti hallituspuolueita harmita, he eivät olleet lainkaan huolissaan velkaantumisesta (no, Keskusta on sentään lievästi). Samalla puhuttiin myös EU:n asettamasta valtion velkaantumisrajasta, joka on 60% velkaantumisen suhde bruttokansantuotteeseen. Suomihan on tämän jo hieman ylittänyt. Tämä ei ole Ohisalolle eikä Anderssonille ongelma, vaan he hyvin positiiviseen sävyyn puhuivat, että tuo 60% raja tullaan varmastikin nostamaan ylemmäs. Todella hienoa ymmärrystä velasta ja sen roolista valtiontaloudessa.

Tulevat sukupolvet, älkää huoliko! Jätämme teille hyvässä talouskunnossa olevan valtion!

Selvisin ohjelman loppuun saakka ilman fyysisiä vaurioita, henkisen minäni parsiminen jatkuukin sitten jonkin aikaa. Siihen asti, adios!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Erinomainen kirjoitus ja kooste Lehdolta! Itse en pysty enää näitä hallituspuolueiden ulostuloja katsella/kuunnella – ja ihan vain oman terveyteni vuoksi…
Lehdolle hyvää palautumista ja vointia ❣️

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sami Lehto Datanomi
#4

Täytyy myöntää että rankkaa se oli minullekin. Esimerkiksi heittämiseen soveltuvat esineet piti poistaa käden ulottuvilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Samikin. Sydämesi On Hyvin TOTUUDEN JA OIKEUDENMUKAISUUDEN TUNNISTAVA ”ELIN”. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Sydän on elin, joka pumppaa verta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000