Luku tuhat koostuu vain neljästä numerosta mutta sen sisään mahtuu vaikka mitä. Muutin Espoosta Lappeenrantaan elokuussa 2019, tuhat päivää sitten.

Tähän tuhanteen päivään on sisältynyt mm. kihlaus, avioliitto, uusia mielenkiintoisia luottamustehtäviä ja tuttavuuksia sekä ystävyyksiä. Mannerilmastoon kuuluvia helteitä ja pakkasia joiden vertaisia ei etelärannikolla usein koeta. Koko elämänsä kerrostalossa asuneelle myös omakotitaloasuminen oli alkuun uutta. Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Lappeenrannasta löytyy kaikki se, mitä ihmisen voisi kuvitella jäädä kaipaamaan jättäessään pääkaupunkiseudun taakseen. En koe menettäneeni mitään, sen sijaan koen saaneeni ympärilleni lisää tilaa hengittää. Olen oppinut Vetyn ja Atomin eron ja ilokseni totean myös asuvani Suomen kahvipääkaupungissa. Lappeenrannan tunsin ennen tänne muuttoa oikeastaan vain Laila Hietamiehen (Hirvisaari) Lappeenranta-sarjasta Lehmusten kaupunkina, ja sehän se mitä suurimmassa määrin onkin.

Mikään ei tietenkään ole täydellistä, ei Lappeenrantakaan. Täällä on paljon kehitettävää ja käyttämätöntä potentiaalia keskustan toimivuudesta koulutusvientiin saakka. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että täällä asuu idearikasta väkeä ja asioita saadaan aikaan, kunhan tahtotila on kohdillaan. Siksi olenkin erittäin mielissäni siitä, että olen päässyt mukaan myös kaupungin päätöksentekoon. Yhdessä saadaan aikaan enemmän!

Etelärannikolla silmien edessä oli Suomenlahti, täällä Saimaa. Koko ikänsä veden äärellä asuneena oli helpotus tietää pääsevänsä asumaan Saimaan äärelle – kun kerran järven luo muutetaan asumaan niin muutetaan sitten saman tien Suomen suurimman järven äärelle, miksi tyytyä pienempään? Saimaamme on suuri ja kaunis, sitä täytyy suojella ja sen ainutlaatuisuus tiedostaa.

Tuhat päivää ovat opettaneet minulle paljon Lappeenrannan ja koko Etelä-Karjalan kauneudesta, mahdollisuuksista ja ainutlaatuisuudesta. Karjalasta todellakin kajahtaa!