”Opettajat takaavat koulutusjärjestelmän arvon ja tehokkuuden omalla työpanoksellaan. He pystyvät parhaimmillaan löytämään nuorista näiden piilevät kyvyt ja opettavat heitä kanavoimaan voimansa ja toiveensa, joiden myötä heistä tulee tasapainoisia ja tuottavia kansalaisia. He auttavat oppilaita ajattelemaan kriittisesti ja etsimään tietoa moninaisista lähteistä, toimimaan yhteistyössä ja ratkaisemaan haasteellisia tilanteita tekemällä oikeita päätöksiä.

He ovat tehtävissään oppimisen portinvartijoita mutta eivät silti saa ansaitsemaansa tunnustusta ja tukea maailmanlaajuisesti työssään. Tässä vain muutamia syitä sille, miksi Unesco on pyhittänyt lokakuun 5. päivän kansainväliseksi opettajien päiväksi.” Näin kerrotaan vuosittain vietettävästä opettajien päivästä YK-liiton sivuilla. 

Olen kohdannut elämässäni kolmenlaisia opettajia: sekä niitä hyviä, jotka jättivät pysyvän jäljen että niitä huonoja, jotka myös jättivät pysyvän jäljen. Lisäksi tiedän kohdanneeni myös mitäänsanomattomia, opetustyötään mekaanisesi suorittavia henkilöitä joista ei ole muistiin jäänyt sen kummemmin nimiä kuin kasvojakaan.

Useimmille jää pysyvimmät muistot alaluokkien opettajasta, niin minullekin. Luokanopettajamme oli erikoistunut äidinkielen opetukseen, ja uskonkin että me kaikki osaamme edelleen ulkoa ritirampsun ”nominatiivi-genetiivi-partitiivi-essiivi-translatiivi …” Koska en pysty tästä opettajasta muuta positiivista sanomaan, niin annettakoon hänelle nyt tässä julkinen tunnustus siitä, että luultavasti hänen opetuksensa peruja ovat oma taipumukseni pilkunviilaukseen ja kielioppinatsismiin. Pilkun paikan opettamisen kyvyn lisäksi olisin kuitenkin toivonut tältä opettajalta runsaasti enemmän empatiaa sekä kykyä antaa kiusaamistilanteissa ymmmärrystä myös kiusatulle, ei pelkästään kiusaajalle.

Opettaja voi parhaimmillaan betonoida ja pahimmillaan tuhota oppilaan itsetunnon yhdellä lauseella. Kokemusta on kummastakin. Lukioaikaista historian ja yhteiskuntaopin opettajaa (joka oli myös luokanvalvojamme) on kiittäminen siitä, että hän yhdellä lauseella sai ainakin minut tajuamaan että sanomalehtiä ja muuta mediaa sekä yhteiskunnan menoa noin yleensäkin kannattaa seurata tarkalla silmällä – se lisää tietoa. Liekö tämä jopa johdattanut minut myöhemmin politiikan pariin, voi hyvinkin olla. 

Parisenkymmentä vuotta sitten toimin itsekin jonkin aikaa opettajana, taskussa kasvatustieteen perusopinnot avoimesta yliopistosta. Tuolloinen ”rehtorini” teki minuun vaikutuksen sydämen sivistyksellään, pitkällä kokemuksella ja aidolla kristillisellä lähimmäisenrakkaudella. Käytän rehtori-sanan kanssa tässä yhteydessä lainausmerkkejä, sillä meitä oli joukko eri kouluissa kiertäviä aineenopettajia joiden esimiehenä Marjatta toimi. Mieleeni jäi erään oppilaan toteamus: ”ketään muuta kuin Marjattaa ei aidosti kiinnosta mitä mulle kuuluu”. Neuvoni kaikille opettajille ja opettajiksi haluaville onkin että ole kuin Marjatta!

Koulun ja opetuksen on elettävä ajassa. Joskus kuitenkin tuntuu, että halutaan kehittyä vain kehittymisen vuoksi. Vieraillessani äskettäin lasten ja nuorten lautakunnan kanssa uudessa Lauritsalan koulussa tulin hyvin iloiseksi siitä, että koulussa oli väliseiniä, selkeitä tilaratkaisuja ja järjestyksen tuntua. Tämä ei liene selviö kaikissa nykypäivän kouluissa. Jos joku päivä palaisin opetustyön pariin niin oma subjektiivinen painajaiseni olisi koulu, jossa kaikki on vain yhtä avointa muokattavaa tilaa ilman selkeitä luokkia ja rajoja. Joku opettaja saattaa kukoistaa tuollaisessakin ympäristössä, mutta kuulemani palautteen mukaan eivät läheskään kaikki.

Nykypäivän opettajat ovat paljon vartijoita. Heidän on usein toimittava myös terapeutteina, lääkäreinä, sosiaalityöntekijöinä ja poliiseina ilman noihin rooleihin tarvittavaa koulutusta. Jos saisin jostain taikasauvan, taikoisin kaikille opettajille työrauhan niin että he voisivat keskittyä vain ja ainoastaan ydintehtäväänsä. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviin kuuluu tarvittaessa turvata perheille niin hyvät lähtökohdat elämään, että opettajien tehtäväksi jää vain opettaminen. 

Wikipedia kertoo, että opettaminen on opetuksen alakäsite ja tarkoittaa sitä, mitä opettaja tekee osana opetusta. Mielestäni hyvä opettaja ohjaa oppilaita ajattelemaan itse, ottamaan asioista selvää itse. Joskus suoralla tiedonsiirrolla ja ulkoaopettelulla on paikkansa, useimmiten kuitenkin lopputulos on parempi kun oppija löytää ja käsittelee tiedon itse. Se, mitä opettajan ei mielestäni koskaan tulisi tehdä, on siirtää omia subjektiivisia näkemyksiään, uskomuksiaan tai muita ennakkoasenteitaan suoraan oppilaisiin. Tällainen omien arvojen iskostaminen oppilaisiin ei kuulu aidosti hyvän opettajan työkalupakkiin.

Toivotan kaikille tutuille ja tuntemattomille opettajille lähellä ja kaukana oikein hyvää opettajan päivää. Teidän työnne on niin arvokasta että yksi päivä vuodessa ei riitä sen huomioimiseen. Jaksamisella, taidolla ja sydämellä teette mitä arvokkainta työtä. 

On olemassa huonoa ja hyvää oppimista. Huono oppiminen kulkee kehityksen jäljessä. Hyvä oppiminen kulkee kehityksen edellä, raivaten tietä uusille kehitystasoille. Huono oppiminen on ennalta annetun, valmiin kulttuurin siirtämistä vastaanottajien päihin. Hyvä oppiminen tuottaa aina jotakin ennalta arvaamatonta, jotakin, mitä ei vielä ollut valmiina olemassa.

– Professori Yrjö Engeström