Perussuomalaiset

Riku Nevanpää

Uusi vuosi, uusia ja vanhoja kujeita.

2 kommenttia

Vuosi vaihtui.

En lupaa mitään.

Pyrin kuitenkin saamaan päätökseen ensimmäisen osan kirjatrilogiasta.

Ensimmäinen osa kantaa nimeä: ”totuuksia lahtarien Suomesta”.

Lisäksi pyrin aloittamaan toisen osan ”ruskeistolaisen sosialismiterrorismin aikaansaamat tuhot” kirjoittamisen.

Kulunut vuosi on ollut vähintään mielenkiintoinen ja muistorikas.

Sain olla tekemässä suomalaisittain poliittista historiaa, kun puolueellemme valittiin oikeastaan ensimmäistä kertaa puheenjohtajaa.

Paras mies voitti ja .

Samanlaista pj-ehdokaspaneli tilaisuuskiertuetta tuskin koskaan enää tässä maassa tulee, on siis tehty historiaa.

Puoluekokouksen jälkeen eduskuntaryhmästä ja jäsenriveistä pitkin maata hyppelehti kuin rusakot tarpeettomia henkilöitä sinisen saastan riveihin.

Hyvä niin, sillä pyrkyriloikkarilähtijöille ei koskaan ole ollut tarvetta tai käyttöä aidossa Perussuomalaisessa aatemaailmassa.

Paikallisesti tehtiin myös historiaa.

Ylisuuren ehdokaslistansa avulla suurimmaksi valtuustopuolueeksi (jos sitä edes voi kutsua puolueeksi) tuli sosialisti demonikehäraakit.

Näiden mielivalta kuitenkin valtuustossa saatiin kukistettua ja pieni järjen häivähdys tuli sen myötä valtoostoon.

Oma kuntavaalitulokseni oli odotettu, varavaltuutetun paikalla jatketaan.

Kuitenkin pitää todeta entisen kaupunginhallituksen despoottipuheenjohtajan saaneen vain muutaman äänen minua enemmän.

Tämä muutaman äänen tappio tuolle turhakkeelle on kyllä korjaamisen arvoinen asia.

Muutoin paikallistason poliittinen toiminta on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja suunnitelmaan sisältyvät muutokset on tulossa.

Tarkkaan harkittu allekirjoittaneen tauko piirihallituksesta on päättynyt ja piiriin saadaan taas järkeä ja voimaa.

Päättynyt vuosi (2017) on näyttänyt toteen sen, että sipilä on loikkarihallituksensa kanssa julistanut jihadin Suomea ja suomalaisia vastaan, sekä aloittanut toden teolla Suomen ja suomalaisten terrorisoinnin.

Tämä terroritoiminta on kohdistettu vähävaraisiin, köyhiin ja työttömiin, siis kansanosiin jolla ei ole keinoja taistella tätä hallitusterrorismia vastaan.

Raukkamaista, mutta todellisuutta sadatta itsenäisyysvuotta viettävässä maassamme.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Saasta on palannut piirihallitukseen, luinko oikein?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Sinun kannattaisi hankkia lukutaito.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000