Perussuomalaiset

Riitta Kangasluoma

Sinä päätät

Elämme historiallista aikaa. Ensimmäiset aluevaalit ovat oven takana ja osa ihmisistä miettii, mitä nämä vaalit oikeasti tarkoittavat. Nämä vaalit määrittelevät sen, miten ja mistä apu saadaan jatkossa hädän hetkellä.

Hyvinvointialueen muodostamisen parhain puoli on mielestä se, että palvelujen määrittämisen kriteerit tulevat kaikille samanlaisiksi. Jatkossa ei ole enää kuntakohtaisia eroja, kuten esimerkiksi tällä hetkellä vielä on mm. Omaishoidon tuen määrässä ja arviointikriteereissä. Hyvinvointialueella kaikki ovat samanarvoisessa asemassa asuinpaikasta riippumatta.

On tärkeää, että juuri sinä käyt äänestämässä. Näissä vaaleissa valitut henkilöt päättävät jatkossa sen, millä kunnilla säilyy mitkäkin sosiaali- ja terveyspalvelut. Suunnitelmissa on nyt 1+7 malli, jonka mukaan Suupohjassa, Kurikassa, Ilmajoella, Lapualla, Seinäjoella,Kaksneuvoisen alueella, Järvi-Pohjanmaan alueella ja KuusSoTen alueella säilyvät sote-keskukset. Tällä suunnitelmalla mennään kolme vuotta. Se mitä on sen jälkeen, riippuu siitä, ketä on päättämässä asioista ensimmäisessä aluevaltuustossa. Ja siihen asiaan sinä voit vaikuttaa äänestämällä.

Minulle on tärkeää se, että jokaisen ihmisen ääni tulee kuuluviin. Haluan olla ajamassa sitä, että reuna-alueiden palvelut säilyvät kohtuullisina eikä lähdetä liikaa keskittämään palveluita maakunnan keskuskaupunkiin. Mielestäni tämä suunniteltu malli on hyvä ja sillä varmistetaan se, että palveluja on jokaisella alueella riittävän lähellä saatavilla.

Olen nimennyt omiksi vaaliteemoikseni

1. Palvelut lähellä

2. Ennaltaehkäisevä työ

3. Ihminen keskiöön

Teemoissani korostuvat ne arvot, jotka minulle ovat tärkeitä. Kaikista tärkein niistä on viimeisin, eli ihminen keskiöön. Tällä tarkoitan sitä, että jokaista päätöstä tehtäessä pitäisi aina asettaa ihminen etusijalle. Haluan olla tekemässä töitä sen eteen, että jokainen ihminen saa äänensä kuuluviin ja jokaisella on hyvä elää Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Ennaltaehkäisevään työhön tulee kauttaaltaan panostaa enemmän. Ennaltaehkäisevällä työllä, perustason vahvistamisella, saamme säästöjä aikaan ja pystymme lisäämään ihmisten hyvinvointia. Kun avun saa oikea-aikaisesti vältetään lieveilmiöiden syntyminen sekä kulujen kasvu. Aina tulisi miettiä, mitä kaikki maksaa jos tilanne kriisiytyy vielä pahemmaksi. Esimerkiksi mielenterveyspalvelut, miten kalliiksi tulee se, että hoitoon ei päästä ajoissa.

Olen asettunut ehdolle aluevaaleihin, koska haluan olla mukava kehittämässä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta ja haluan olla viemässä sinun ääntäsi eteenpäin. Sinä päätät, kuka jatkossa päättää sinun SoTe-palveluistasi. Jos haluat äänesi kuuluviin, paina nimeni muistiin.

Riitta Kangasluoma

Aluevaaliehdokas

Lapuan kaupunginvaltuutettu

Lapuan kaupunginhallituksen 2vpj Maakuntavaltuutettu

Maakuntahallituksen 1vpj

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Riitta jokaisen ääni , saisi tulla kuuluviin , mutta tuleeko onkin toinen juttu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riitta Kangasluoma KM, yrittäjä
#7

Jos olet seurannut poliittista taivaltani esimerkiksi valtuuston kokouksia, tiedät, että tämä ääni kuuluu ja puhuu kuntalaisten kielellä 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#2

Onnea vaaleihin Riitta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riitta Kangasluoma KM, yrittäjä
#8

Kiitos, kaikkien tukea tarvitaan, jokainen ääni on tärkeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kaikki, joilla vähänkin on varaa hankkivat yksityisen sairausvakuutuksen ja asioivat yksityisellä puolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riitta Kangasluoma KM, yrittäjä
#9

Näin varmasti on ja se ei ole keneltäkään pois 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000