Perussuomalaiset

Riitta Kangasluoma

Nepsy-perheiden tukemiseen tulee panostaa!

Nepsy-lapsien määrä on kasvanut vuosi vuodelta kovaa vauhtia. Huolissani olen seurannut Nepsy-perheiden väsymistä, kun mistään ei saa apua ja arki kuormittaa koko perhettä valtavasti. Arki on usein niin kuormittavaa koko perheelle, että yksinkertaisesti ei ole enää voimavaroja taistella avun saamiseksi. Näin se ei kuulu olla. Suomessa tulee olla tasavertainen kohtelu kaikkia kohtaan, oli sitten erityispiirteitä tai ei.

 

Niille, jotka eivät tiedä, mikä on Nepsy, avaan hieman. Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Neuropsykiatrisia haasteita ovat mm. ADHD, ADD, Asperger, autisminkirjon häiriöt, Tourette ja kehityksellinen kielihäiriö. Usein mukana on myös tunnesäätelyn heikkoutta ja aggressiivisuutta.

 

Diagnoosien saaminen on pitkä prosessi, sillä psykologin testeihin on todella pitkät jonot. Toimintaterapialla voidaan saada hieman apuja ja eväitä arkeen, mutta ne ovat pieni apu siihen kaikkeen, mitä arki Nepsyn kanssa pitää sisällään. Vanhemmat ovat taistelijoita, jotka ajattelevat, että heidän kuuluu ottaa kaikki ne haasteet yksin vastaan, joita arki Nepsyn kanssa tuo tullessaan. Näin ei todellakaan ole, sillä pienilläkin tukitoimilla voitaisiin lisätä merkittävästi perheiden hyvinvointia ja jaksamista.

 

Nepsyt eivät kuulu automaattisesti vammaispalveluiden piiriin. Yksi syy tähän on se, että mm. nykyinen omaishoidon kriteeristö ei tunnista Nepsyjä. Perheille saatetaan tehdä palvelutarpeen arviointi vanhanaikaisella kaavakkeella, jota ei ole päivitetty vastaamaan nykyisiä haasteita, joita nimenomaan Nepsy-perheissä koetaan. Usein palvelutarpeen arvioinnissa käy niin, että ns. kriteerit eivät täyty. Miksi tuijotamme kaavakkeisiin? Eikö tärkeämpää olisi perheen kokonaisvaltainen tukeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, etteivät haasteet kotona kasaudu niin suuriksi, että pahimmillaan ollaan mielenterveyspuolen ja lastensuojelun kalliiden palvelujen piirissä. Mitä kauemmin ongelmien annetaan kasaantua, sen kalliimpi hintalappu niistä koituu. Olisiko jo vihdoin aika uudistaa ajatusmallia ja alkaa tehdä ennaltaehkäisevää työtä, jolla saadaan lastensuojelunkin kuluja niukemmiksi.

 

Nepsyjen kohtelussa on alueellisia eroja. Joissakin kunnissa on käytössä ennaltaehkäisevä omaishoidontuki, jota saa Nepsy-lapsen omaishoitaja. Samalla omaishoitajalle mahdollistetaan ennaltaehkäisevät omaishoidon vapaat, joilla pyritään vahvistamaan omaishoitajan jaksamista arjen kuormituksesta. Omaishoitajan tukeminen on todella paljon halvempaa kuin esimerkiksi lapsen laittaminen palveluasumisyksikköön, puhumattakaan sijoituksen hintalapusta.

 

On myös muistettava, että kynnys avun hakemiselle on usein hyvin suuri. Kukaan ei huvin vuoksi hae apua, usein avuntarpeen myöntäminen on vaikeaa ja monesti on myös niin, että se epänormaali arki on tullut niin normaaliksi perheille, ettei edes nähdä sitä, miten uuvuksissa ollaan. Vanhemmat saattavat kokea häpeää siitä, että ovat väsyneet arjen tuomiin haasteisiin. Kysehän on heidän omasta rakkaasta lapsestaan, jolla on erityispiirteitä. On myös toki niinkin, että Nepsy-perheet eivät tiedä, mitä palveluja he voisivat saada, jos osaisivat niitä hakea. Palveluohjaus on retuperällä monessa kunnassa.

 

Uudenlaista ajattelua tarvitaan myös päätöksenteossa. Kunnissa alkaa ensivuoden budjetin valmistelut lähiaikoina. Olisiko aika nostaa kissa pöydälle ja panostaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin päästään tarttumaan jo heti ensi vuonna ja lastensuojelukustannuksia sekä mielenterveyspuolen kustannuksia saadaan karsittua alemmaksi. Tapoja löytyy, kun on tahtotilaa. Ensimmäisenä tehtävänä on tunnistaa ja tunnustaa se tosiasia, että Nepsy-perheet ovat suurin väliinputoaja nyky-yhteiskunnassa, joiden tukemiseen tulee ryhtyä välittömästi. On myös muistettava, että kunnan rahat ovat kaikki samasta kassassa, oli palvelu tuotettu sitten vammaispalvelun tai lastensuojelun puolelta. Se mihin vammaispalveluissa panostetaan, näkyy säästöinä (ja usein suurina sellaisina) lastensuojelun puolella.  

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS 😕 RIITTAKIN. OLIT HYVÄSSÄ, JA TÄRKEÄSSÄ ASIASSA KIRJOITUKSELLASI: MUISTUTTAMASSA, JA NEUVOMASSA MEITÄ. NYKYÄÄN VARSINKIN, KUN TUO TUNNUSTUKSELLINEN USKONTOKASVATUSKIN ON ❤️ NIIN ÄÄRETTÖMÄN VÄHÄISTÄ: SE SUURESTI ❤️ HEIKENTÄÄ LASTEN MAHDOLLISUUKSIA KEHITTYÄ TERVEEKSI AIKUISEKSI, MAHD. OMILLE LAPSILLE, KOSKA: HENGELLISESTI TERVEEN ISÄN TUKI LAPSELLE ON ❤️ SUURTA, JA, ENSIARVOISEN TÄRKEÄÄ. HUONOJA ISÄMALLEJA ON ❤️ PALJON, VAAN HYVIÄ, JEESUSTYYPPISIÄ ON ❤️ VÄHÄNLAISESTI, KUN EI OLE OIKEIN, LIILLÄKÄÄN SITÄ JEESUSTA SIELLÄ SYDÄMESSÄ. KIITOS 😕. SIUNATEN, LH

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Riitta , ihmettelen jos ei löydy , apua mistään tuutista !?! Sairaanhoito , kelankautta , kodinhoito , jne !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Harmillista
#3

Löytyy apua, jos sitä osaa hakea ja vaatia oikealta taholta. Palveluohjausta ei juurikaan saa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riitta Kangasluoma KM, yrittäjä
#4

Valitettavasti asia on niin, että eri kunnissa on erilaiset käytännöt ja valitettavan monessa paikassa avun saaminen on kiven takana. Ne, jotka tietävät oikeutensa ja jaksavat taistella, saavat loppujen lopuksi apua.

Onneksi tulee hyvinvointialueet ja kaikille samat kriteerit niin saadaan varmasti tähänkin asiaan oikeudenmukaisempi kohtelu kaikille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000